Suomen puoluejärjestelmä syntyi pääpiirteissään sata vuotta sitten. Sotien jälkeen betonoitui vuosikymmeniksi järjestys, jossa suuria puolueita oli neljä. SDP oli suurin ja kokoomus vuodesta 1970 lähtien porvarien ykkönen, mutta hallituksessa senkin puolesta valtaa käytti Keskustapuolue.
SKDL:n kannatuksen nopea romahdus 1980-luvulla jätti jäljelle kolme suurta, yhden keskisuuren ja monta pientä. Näin elettiin taas parikymmentä vuotta.
Viime syksynä pysyviltä näyttäneet voimasuhteet murtuivat ryskyen ja nyt talvella vauhti on vain kiihtynyt. Kokoomuksesta tuli kuntavaaleissa suurin puolue, vihreät ohittivat Vasemmistoliiton ja Perussuomalaiset nousivat kääpiösarjasta keskiraskaaseen ohittamalla kristilliset ja RKP:n.
Viime sunnuntaina tuli lisää lunta tupaan. Vasemmistoliitto, neljänneksi suurin vuodesta 1983, oli Ylen Taloustutkimukselta tilaamassa mittauksessa pudonnut kuudenneksi 7,4 prosentin kannatuksellaan. Vihreät menevät kaukana 10,9 prosentissa ja Perussuomalaisetkin nousivat huimaan 9,2 prosenttiin.
Viime eduskuntavaaleissa Timo Soinin puolue sai 4,1 prosenttia äänistä, vuonna 2003 sen kannatus oli 1,6 prosenttia. 2000-luvun ensimmäisistä eduskuntavaaleista Vasemmistoliitto on menettänyt kannatuksestaan 20–25 prosenttia, jos vertailukohtana pidetään Ylen mittausta. Samassa vertailussa Perussuomalaisten kannatus on noin kuusinkertaistunut.
9,9 prosentin tuloksen aikana vuonna 2003 Vasemmistoliittoa johti Suvi-Anne Siimes, jonka mitta täyttyi kolme vuotta myöhemmin. Yhtenä kiistan aiheena oli ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja erityisesti EU:n taistelujoukot, joita Siimes kannatti, mutta muu eduskuntaryhmä vastusti.
Siimestä pidettiin oikeistolaisena ja Nato-mielisenä. Hänen eronsa jälkeen entisen puheenjohtajan kriitikoilla on ollut yli kolme vuotta vapaus tehdä parempaa politiikkaa. Tuloksia odotellaan edelleen.
EU:n taistelujoukoille ei muuten ole löytynyt käyttöä ja koko järjestelmää ollaan ilmeisesti purkamassa.
Kolmen suurimman puolueen keskinäinen suuruusjärjestys on vuosia ollut jopa prosenttiyksikön kymmenysten varassa. Matti Vanhanen on pääministeri 0,8 prosentin marginaalilla kokoomukseen.
Kuntavaaleissa kokoomus otti reilun kaulan kilpailijoihinsa ja pitää Ylenkin mittauksessa ykköspaikkaa lähes kahden prosenttiyksikön turvin. Jotain outoahan siinä on, että maailmalla harjoitettu kokoomuspolitiikka on tehnyt ainutlaatuisen konkurssin ja siitä huolimatta Suomessa kokoomukseen luotetaan enemmän kuin muihin.
Kolmesta suuresta katseet kääntyvät nyt keskustaan. Se on menettänyt neljä prosenttiyksikköä kannatuksestaan. Joko nyt, miettii moni. Agraaripuolueen katoamista on ennustettu 1960-luvulta lähtien. Nytkö kello lyö?
Keskustan tilanne on hankala. Matti Vanhanen häviää kaikki vaalit, mutta pääministeriä ei varsinkaan tässä taloustilanteessa voi potkia poiskaan. Etenkään, kun varteenotettavia seuraajaehdokkaita ei ole. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki oli pitkään itsestään selvä seuraava keskustajohtaja, mutta hän on kadonnut kuvasta tyystin.
Nykyiset luvut houkuttelevat ennustamaan kahden vuoden kuluttua virkaan astuvaa hallitusta. Sinipunaa pukkaa vahvasti.
Talouskriisi saattaa tietysti muuttaa asetelmia paljonkin, mutta juuri nyt Jyrki Katainen on ainoa ehdokas seuraavaksi pääministeriksi ja Jutta Urpilainen todennäköinen valtiovarainministeri.
Kokoomuksen ja SDP:n lisäksi hallitukseen tulevat vihreät ja perussuomalaiset. Kutistuvalle RKP:lle ei ehkä löydy tilaa.
Asetelma muistuttaa vuoden 1987 ensimmäistä sinipunaa, jossa SMP pääsi ensi kerran hallitusvastuuseen. Jatkokin seurannee samaa rataa. Aluksi populistipuolue nauttii uudesta roolistaan, mutta aika pian kentältä alkaa kuulua murinaa, että omat ministerit Timo Soini ja Raimo Vistbacka eivät saa mitään aikaiseksi ja taitavat tykätä liiankin kanssa makeasta ministerielämästä.
2015 edellisten vaalien suurvoitto muuttuu suurtappioksi. Sitä ennen ja itse asiassa jo ennen seuraavia eduskuntavaalejakin Perussuomalaiset hajoaa, kun ”maahanmuuttokriitikot” irtautuvat siitä ja perustavat oikeistolaisemman puolueen.
uutiskirje 
