Skotlannissa haaveillaan jo itsenäisyydestä, mutta Iso-Britannian pääsaaren lounaiskärjessä sijaitseva puolen miljoonan asukkaan Cornwall haluaisi tässä vaiheessa edes autonomian.
Cornwallin kansallishenkinen puolue Mebyon Kernow on käynnistänyt uudelleen kampanjan, jotta alue tunnustettaisiin ”historialliseksi kelttiläiseksi kansakunnaksi”, ja se saisi oman autonomiahallinnon.
Iso-Britannia eli Yhdistynyt kuningaskunta koostuu neljästä pääosasta eli asukaslukujen mukaisessa suuruusjärjestyksessä Englannista, Skotlannista, Pohjois-Irlannista ja Walesista.
Näistä kolme viimeksi mainittua sai 1990-luvun lopulla itsehallinnon, joka jokaisen kohdalla räätälöitiin erikseen. Rajoitetuin autonomia on Walesilla.
Mebyon Kernow keräsi samoihin aikoihin 50 000 nimeä (kymmenen prosenttia alueen asukkaista) jotta myös Cornwall saisi osansa autonomiasta. Tony Blairin hallitus ei kuitenkaan kallistanut korvaansa näille toiveille.
Mebyon Kernowin johtaja Dick Cole sanoi The Independent -lehdelle, että Blairin hallitus petti silloin Cornwallin ja nykyinen David Cameronin hallitus jatkaa samalla linjalla.
Kelttiperintöä nostettu
Mebyon Kernow saa kampanjalleen tukea Walesin nationalistipuolueelta Plaid Cymrulta.
Britannian parlamentin alahuoneessa Plaid Cymrua edustava Jonathan Edwards (ei ole entinen kolmiloikkaaja) on tehnyt aloitteen Cornwallin autonomisen edustuselimen perustamisesta.
Edwards on saanut aloitteeseensa yhdeksän muuta allekirjoittajaa, joista kolme on liberaalidemokraatteihin kuuluvia cornwallilaisia, kaksi Plaid Cymrun edustajaa sekä neljä muuta työväenpuolueeseen ja liberaalidemokraatteihin kuuluvaa kansanedustajaa.
Mebyon Kernowin mukaan Cornwall ei historiallisesti ole koskaan ollut samalla lailla kreivikunta kuin Britannian muut osat.
Cornwallissa on viime vuosina ryhdytty tuomaan kelttiläistä perintöä aiempaa enemmän esille. Esimerkiksi tienviitat ovat jo monissa paikoissa sekä englanniksi että ´Cornwallin omalla kielellä kernowekilla. Kaksi vuotta sitten avattiin ensimmäinen kernowekinkielinen lastentarha.
Puoluenimi Mebyon Kernow tarkoittaa suomeksi ”Cornwallin pojat”.
Cornwallin lipussa on valkoinen risti mustalla pohjalla.