Useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa on käytössä kansalaisaloitejärjestelmä. Vanhin on Sveitsissä, jonka poliittisessa järjestelmässä suoran demokratian mekanismeilla on keskeinen asema.
Jo 1891 Sveitsissä otettiin käyttöön kansalaisaloite kansaäänestyksen järjestämiseksi. Vuoteen 2010 mennessä on tehty 378 kansalaisaloitetta ja niistä on järjestetty 174 kansanäänestystä.
Hyväksytyksi on tullut vain 18 aloitetta. Aloitemenettelyllä on kuitenkin tärkeä rooli asioiden tuomisessa poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Puolueille siitä on muodostunut tärkeä politiikkaväline.
Vanhaa perua kansalaisaloite on myös Itävallassa, jossa se tuli käyttöön vuonna 1920. Nykyään Itävallassa tehdään kansalaisaloitteita lähes vuosittain ja siitä on muodostunut lähinnä oppositiopolitiikan väline.
Ensimmäiset kansalaisaloitteet tehtiin vasta 1960-luvulla ja ne koskivat Itävallan yleisradioyhtiötä, 40-tuntista työviikkoa ja 13. kouluvuoden poistamista.
Aloitteet eivät johtaneet suoriin lakimuutoksiin, mutta toteutuivat myöhemmin lainsäädännössä.
Aloitteet ovat kohdistuneet yleensä sosiaalipolitiikkaan, julkisiin palveluihin, ympäristösuojeluun, ydinvoimaan ja EU-kysymyksiin.
Itävallassa kansalaisaloite ei saa vaarantaa vuoden 1957 kieltolakia (Verbotsgesetz), jolla estetään kansallissosialismin nousua.
Italiassa on viimeisten 62 vuoden aikana tehty 253 kansalaisaloitetta, mutta vain harvat ovat johtaneet lainsäädäntötoimiin.
Aloitteiden taustalla ovat yleensä puolueet, ammattiyhdistykset tai uskonnolliset järjestöt.
Espanjassa kansalaisaloitteesta säädettiin vuonna 1984. Vireille on laitettu kaikkiaan 84 aloitetta, jotka ovat koskeneet yleensä työelämän sääntelyä tai sosiaaliturvaa. Niistä vain yksi on johtanut lakimuutoksiin.
Alankomaissa kansalaisaloite on ollut voimassa vuodesta 2006. Aloitteita on tehty kolme, joista vain yksi täytti edellytykset ja otettiin käsiteltäväksi.