Riehakas ja julkinen, pöyhkeilevä ja salainen politiikka ovat esillä useissa keskiviikkona (7.3.) alkavien Tampereen elokuvajuhlien näytöksissä. Politiikka on puskenut elokuviin kaikkina aikakausina – ja puskee edelleen.
Heti avajaispäivänä nähdään harvinainen saksalaista poliittista animaatioelokuvaa esittelevä Anit prop 1 -näytös, jonka elokuvissa pelataan taiteen, politiikan ja propagandan välimaastossa. Näytöksen avaa propagandaelokuva John Bull (1917), jolla Saksa pyrki vaikuttamaan erityisesti britteihin.
Saksassa animaatioelokuvia on tehty on yli 100 vuotta. Natsijohtaja Adolf Hitler ja hänen propagandaministerinsä Joseph Goebbels olivat animaation suuria ystäviä.
Myöhemmin toisen maailmansodan jälkeisessä sosialistisessa Saksassakin (DDR) animaatiota hyödynnettiin tehokkaasti oman ideologian edistämisessä. Molemmilta aikakausilta nähdään filmejä.
Vanhojen propaganda-animaatioiden lisäksi nähdään Anit prop 2 -näytöksessä myös 1980-, 1990- ja 2000-lukujen saksalaisia propagandaelokuvia, kuten esimerkiksi kumouksellinen underground-elokuva Lutz Dammbeckin Einmart (1981), jolla taisteltiin hallitsevaa poliittista järjestelmää vastaan.
Neuvostoajan harvinaisuuksia
Virolainen elokuva viettää satavuotisjuhliaan tänä vuonna. Tampereen elokuvajuhlat on aina tuonut hyvin esille virolaista elokuvaa. Nyt juhlavuonna esitetään peräti viisinäytöksinen keskiviikkona alkava virolaisfilmien spektaakkeli, jonka virittämisessä Tampereen festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso on ollut aktiivinen.
Uusien virolaiselokuvien rinnalla nähdään Näkymätön aalto -näytös (10.3.), jossa esitetään 1960-luvun harvinaisia dokumenttielokuvia. Ne olivat rinnakkainen ilmiö Euroopan ”uudelle aallolle”, kun Neuvosto-Virossakin puhalsivat vähän aikaa vapaammat tuulet. Laakso toteaa, että niissä on aitoa radikaalia 1960-luvun henkeä – jonka sitten neuvostojohtaja Leonid Brežnevin pysähtyneisyyden aika painoi näkymättömiin.
Viron toisen tasavallan ensimmäisestä presidentistä Lennart Merestä (1929 – 2006), erityisesti hänen kaudestaan uuden Viron ensimmäisenä Suomen suurlähettiläänä esitetään dokumenttielokuva Tanssit linnunradalle (2010) Työväenmuseo Werstaassa (10.3.). Poliitikkoutensa ohella Meri oli ennen kaikkea kirjailija, kansatieteilijä ja myös elokuvaohjaaja. Tampereella on näytöstä seuraavassa 100-vuotisjuhlakeskustelussa paikalla Meri-elokuvan ohjaaja Jaak Lõhmus ja lukuisia muita virolaisia elokuvaohjaajia.
Uudet radikaalit hätkäyttävät
Uudet tämänpäivän radikaalit hätkäyttävät yhteiskunnallisilla ja kulttuuripoliittisilla kannanotoillaan. Bulgarialaissyntyinen Itävallassa työskentelevä taiteen moniottelija Mara Mattuschka on heistä rajuimpia. Surrealismia tihkuvissa elokuvissaan hän yhdistää performatiivisia prosesseja ja elokuvallista kerrontaa. Mattuschkan tärkein instrumentti on hänen oma kehonsa (1. näytös 7.3.).
Ravistelevaisuudessaan Mattuschkan kanssa kilpailevat lopullisen tuhon skenaariot kaksiosaisessa sarjassa Lopunajan kuvia (1. näytös 8.3.) ja poikkeavaa seksuaalisuutta ja ihmisten kummallisuuksia pursuava kolmiosainen sarja Queerscenes (1. näytös 8.3.).
Maailmanpolitiikan kehitysnäkökulmista antaa seestyneen mutta väkivahvan kuvan itävaltalaisen Michael Glawoggerin torstaina alkava kolminäytöksinen pitkien dokumenttielokuvien sarja. Aloitusnäytös Megacities (1998) sisältää pieniä selviytymistarinoita suurkaupungeissa.
Glawoggerin väkevä Workingman’s Death – Työmiehen kuolema (2005) vie katsojat (9.3.) Ukrainaan, Bangladeshiin ja Nigeriaan raskaiden fyysisten töiden äärelle olosuhteisiin, jotka länsimaalaisista tuntuvat käsittämättömiltä. Whore’s Glory – Huoran loistokkuus (2011) antaa äänen kolmansien maiden prostituoiduille (10.3.).
Tampereen elokuvajuhlista enemmän Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 9.3.
lehti 