1800-luvulla ooppera oli sen ajan popmusiikkia ja sillä (kuten muilla taiteilla) oli keskeinen merkitys nuorten kansakuntien itsetunnon vahvistajana ja kansallisen identiteetin muokkaajana (mm. Verdi). Täällä Italiassa kansan suhdetta oopperaan kuvastaa se, että tavalliset kadunmiehet voivat osata roppakaupalla aarioita ulkoa.
On valitettavaa, että tästä mieletöntä opiskelua vaativasta taiteenlajista on tehty nykyään eliitin harrastus. Oopperan tekeminen on kallista ja valtion tuki tälle taidemuodolle niin pientä, että ainakaan kansallisoopperoiden liput eivät ole hinnoiltaan kaikkien saavutettavissa.
Ooppera on huonoimmillaan eri eliittien ”noloa pönötystä” ja väliaikasosialiseeraamista. Mutta on myös meitä intohimon vuoksi oopperaa opiskelevia tai harrastavia, joilla on syvällinen positiivinen riippuvuussuhde taidemuotoon ja jotka emme liiku oopperasaleissa kalliit puvut päällä välineellisistä syistä väliaikacocktaileja nauttimassa. Kliseemäisiä käsityksiä uusintamalla ei monipuolisteta oopperayleisöä.
Kliseemäisiä käsityksiä uusintamalla ei monipuolisteta oopperayleisöä.
Konkreettisilla toimilla, esimerkiksi rahoitusosuuden lisäämisellä, olisi oikeasti suurta merkitystä erityisesti pienten oopperaryhmien toiminnalle. Tästä syntyisi ehkä niitä toivottuja yrityksiä maallistaa korkeakulttuuriksi leimattua taiteenlajia.
Juuri pienet oopperaseurueet ovat kunnostautuneet perinteisten käsityksien uusijoina ja perinteisten käsitysten rikkomisella tuoreella tavalla tuoden oopperaa esimerkiksi lähemmäksi nuoria tai uudenlaisia yleisöjä. Hyviä esimerkkejä viimeaikaisista tuoreista toteutuksista ovat muun muassa Ooppera Skaala ja Kirmo Lintisen Fitness sekä Savonlinnan oopperajuhlilla esitetty Kimmo Hakolan La Fenice.
Onneksi kirjoittavana vapaana toimittajana olen siinä onnellisessa asemassa, että pystyn nauttimaan korkeatasoisista esityksistä maailman parhaissakin oopperataloissa, viimeksi La Scalassa. Toivon, että kaikilla olisi sama mahdollisuus tulotasosta riippumatta. Tämän utopian saavuttaminen edellyttäisi tulorakenteen muutosta, valtion tuen lisäämistä ja kenties uudenlaisen ”oopperaturismin” ja ehkä uusien alennusluokkien kehittämistä lippumyyntiin.
La Scalassa ilmeisesti hallitaan jo joillakin keinoin yleisöjen laajentaminen, vaikka lippujen normaalihinnat ovat kyllä hulppeat – kalleimmat permantopaikat maksavat 190 euroa. Jostakin syystä suuret turistiryhmät Japanista, Yhdysvalloista ja muista maista vaeltavat sinne bussilasteittain. Voisiko sinne lähettää suomalaisen delegaation oppia ottamaan?
uutiskirje 
