Vanhusten hoito ja hoiva on jälleen – ties monennenko kerran – nousemassa yhdeksi kuntavaalien teemaksi. Näin olisi käynyt, vaikka SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei olisi tätä asiaa varta vasten julistanut oman ministeriryhmänsä kokouksessa Mikkelissä.
Vanhustenhuollon ongelmista on puhuttu vuosikausia. Yhtä pitkän ajan ovat myös eri puolueet luvanneet panna asiat kuntoon. Vanha sanonta, että kovin hitaita ovat herrojen kiireet, pitää kuitenkin paikkansa. Kovin vähän konkreettista on viime vuosina tapahtunut.
Alan henkilöstökin on joutunut venymään äärimmilleen. Heiltä vaaditaan koko ajan entistä enemmän entistä pienemmillä resursseilla.
Rahat lain toteuttamiseen kyllä löytyvät, jos siihen on todellinen poliittinen tahto.
Selvä edistysaskel oli, kun hallituspuolueet sopivat erityisen vanhuspalvelulain säätämisestä. Tämän muun muassa vasemmistoliiton ja kristillisten vuosikausia vaatiman lain on määrä astua voimaan ensi kesänä. Laki uhkaa kuitenkin jäädä torsoksi, ellei samalla turvata riittäviä voimavaroja lain hyvien periaatteiden ja velvoitteiden toteuttamiseen.
Hallituksen sisällä on käyty kiistaa siitä, miten hoitajien vähimmäismäärä voidaan turvata. Myös eläkeläisjärjestöt puoluekannasta riippumatta ovat vaatineet johdonmukaisesti vähimmäismitoitusta lakiin, sillä ilman sitä lain velvoitteet jäävät hurskaiksi toiveiksi.
Ehkä asia nyt etenee hallituksen budjettiriihessä elokuun lopulla, kun myös SDP puolueena on vihdoin tullut vasemmistoliiton ja kristillisten rinnalle vaatimaan lain toteuttamiseen tarvittavia määrärahoja. Kyse on tietysti rahasta mutta samalla arvovalinnasta eli siitä, miten yhteiskunta suhtautuu ikääntyneisiin kansalaisiinsa. Rahat lain toteuttamiseen kyllä löytyvät, jos siihen on todellinen poliittinen tahto.
Nyt tuijotetaan ehkä jopa liian yksisilmäisesti vain suoria menoja, joita toki on syytä ankeina aikoina tuijottaakin. Jos vanhuspalvelulaki alkaa toimia halutulla tavalla, se tuo nopeasti siihen sijoitetut rahat takaisin, puhumattakaan siitä, miten sen avulla inhimillistetään ikääntyvien ihmisten elämää.
Kun hoitajien vähimmäismitoituksen takana hallituksessa on jo kolme puoluetta, niin paljon riippuu nyt kokoomuksesta. Minkä kannan se ottaa? RKP:llehän sopii, jos muillekin sopii. Vihreitä taas vanhuspalvelulaki ei taida kiinnostaa pätkän vertaa.
Vaikka vanhuspalvelulailla ei säädetäkään mitään omaishoidosta, niin tässä yhteydessä olisi hyvä hetki panna myös omaishoidon tuki ja hoitajien tarvitsemat tukipalvelut kuntoon.
Raskaalla omaishoitajien työllähän on inhimillisen hoidon lisäksi myös korvaamattoman suuri kansantaloudellinen merkitys, sillä omaishoidon tuki on vain kymmenisen prosenttia laitoshoidon kustannuksista ja sitäkin saa vain pieni osa omaishoitajista.