Jo aika monien olympialaisten jälkeen suomalaiset urheilupäättäjät ovat heti tuoreeltaan melkein vannoneet, että ankarassa jälkipyykissä käydään kaikki eteen tulleet ongelmat läpi. Huonosti menneistä kisoista on luvattu ottaa oppia, jotta seuraavissa kisoissa olisi enemmän iskukykyisiä urheilijoita ja vähemmän kisaturisteja. Niin on nytkin.
Lontoon kisoissa saavutettiin toki olympiakomitean vähimmäistavoitteet, mutta suuhun jäi kuitenkin karvas maku. Enemmän odotettiin kuin mitä etukäteen julki lausuttiin.
Menestyslajit olivat etukäteen selvillä eikä muilla kisapaikoilla nyt nähty venymisiä. Mitalistithan tekivät yleensä joko oman ennätyksensä tai ainakin vuoden parhaan tuloksensa.
Ainakaan kaikkia urheilijoita ei pidä syyllistää, valitsijoita sitäkin enemmän. Realismin taju on ollut kaukana, jos joku on luulotellut esimerkiksi yleisurheilussa jonkun B-rajan riittävän menestymiseen. Nuorille urheilijoille kova kisa voi vielä käydä opintomatkasta, muttei jo parhaat urheiluvuotensa eläneille.
Sinänsä hyvä asia on, että Suomestakin oli mukana urheilijoita monessa eri lajiryhmässä. Kovassa kansainvälisessä seurassa odotukset asetetaan kuitenkin helposti liian korkealle. Toisaalta menestystä ei tule ellei siihen itse usko. Olympialaisissakin joka kisaan on lähdettävä mitalin kiilto silmissä.
Suomessakin urheilussa on edetty laajalla rintamalla ja näin pitää jatkaa riippumatta siitä, millaisiin johtopäätöksiin jälkipyykissä päädytään. Lajikirjon rajaamisella ei saa viedä lapsilta ja nuorilta mahdollisuuksia kehittyä harrastamissaan lempilajeissa.
Järjestelmän pitää taata se, että jokaisessa lajissa lahjakkuuksilla on mahdollisuus päästä esille ja edetä myös kohti kansainvälistä menestystä, josta me kaikki sitten esimerkiksi olympialaisissa otamme kunniaa vähän myös itsellemme.
Kaikille nuorille on turvattava tasavertaiset mahdollisuudet harrastaa mitä lajia tahansa omasta taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.
Huippuja nousee vain, jos perustasolla liikunta- ja urheilumahdollisuudet ovat kunnossa, vaikka eihän pieni kansakunta voi kisailla koskaan ihan tasapäisesti urheilun suurvaltojen kanssa.
Suomalainen urheilu ei nouse ilman pätevää ammattivalmennusta ja toisaalta seuroissa perustasolla tapahtuvaa ensiarvoisen tärkeää vapaaehtoistyötä.