Toto65-ravit Vermossa 19.12-
LÄHTÖ 1: Vermon keskiviikon Toto65-ravien avauskohteessa ei selkeää suosikkia löydy. Keulapaikasta taistelevat Maisero (3) ja I.P. Sankari (2) ja kumpi niistä piikin ottaa, niin se on lähellä voittoa. Molemmat ovat osoittaneet pystyvänsä pärjäämään näissä sarjoissa. Ensi kertaa vanhempien joukossa kisaa 4-vuotias, vielä rutinoimaton Visari Palma (4), joka on voittanut kaikki kolme uransa starttia ja osoittanut olevansa juoksija. A: 2,3; B: 4,9,10,7,8,12
LÄHTÖ 2: Kannattaa huomata, että kyseessä on tasoitusajo, vaikka mukana on vain yksitoista hevosta. Paalun hevosista juoksuradan Saichania (6) kiihdyttänee keulaan, mutta keulapaikan voi ottaa myös kovakuntoinen Nike Di Girifalco (3). Takavoltissa on neljä varteenotettavaa voiton tavoittelijaa, joista ykkösryhmään kuuluvat Dimitri Hedmanin tallin Racerstina (8) ja ja aiemminkin Vermossa pärjännyt Nice Brozo (11). A: 3,6,11,8; B: 4,7,10,9,2
LÄHTÖ 3: Eka-Assi (4) kiihdyttänee keulaan. Vermossa lauantaina yllättänyt Tuikero (5) kuuluu nyt pelihevosiin. Sen peliprosentti voi nousta turhan ylös, sillä ruunan juoksu onnistui viimeksi täydellisesti. Toki se voi pärjätä nytkin. Suosikkeihin lukeutuva Imun Tiina (6) laukkasi samassa lähdössä ja on nyt pieni kysymysmerkki. Lahjakas Tähen Ponkaus (7) palailee pitkältä yli vuoden tauolta. Piirron Taiga (8) hyödynsi viikko sitten muiden laukat. Tosin se kuului pelihevosiin silloin muutenkin. A: 8,4,5,6; B: 7,2,9,10,3
LÄHTÖ 4: Kohde on ehkä kierroksen kiharaisin, ja isolompsaiset ottavatkin mukaan kaikki hevoset. Ranch Jagger (3) kiri viimeksi takajoukoista kovaa neljänneksi eli ruuna on iskussa ja todennäköisesti pitempi matka vielä suosii sitä. Antti Teivainen palaa valmentamansa ja osaomistamansa Count It:n (6) rattaille ja se tietää sitä, että ruuna on taas voittotaistossa. Pelihevosia ovat myös Roberto Max (11), ja Wessman (4). A: 3,6; B: 4,11,2,5,7,10
LÄHTÖ 5: Vermossa lauantaina Vadå Q.L. (4) ja Naughty (7) ottivat jo tiukasti yhteen ja lähdön voittanut Naughty oli niukasti parempi. Don Jovi Rok (3) jäi tuossa lähdössä jo reilummalla erolla kolmanneksi. Voi olla, että lähtö on nytkin kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. A: 4,7; B: 3,12,11,1
LÄHTÖ 6: In This Corner (1) pitänee sisäratansa turvin kaulapaikan eikä Ari Moilanen sitä suosiolla enää muille luovuta. Keulajuoksuissa parhaimmillaan oleva ruuna voikin johtaa lähdöstä maaliin. Rainbow Zet (3), Dojana Komp (5), I Got The Power (6) ja Feelque (10) ovat kunnossa ja vaanivat suosikin epäonnistumista. A: 1; B: 3,5,6,10,4,8
Perusrivi: 2-3-8-3-4-1