Talkoohenkisyyttä TUL:n toimintaan toivoo takaisin Tampereen piirin toimistossa työskentelevä liikuntasihteeri Eila Heikkilä.
Heikkilä on tullut TUL:n toimintaan mukaan 1971. Paljon on muuttunut vuoteen 2009 mennessä – eikä aina hyvään suuntaan, hän tunnustaa.
Eniten Heikkilää askarruttaa se, miksi ihmisillä ei riitä enää aikaa seuratoimintaan. Kaikkea hän ei panisi kiireenkään piikkiin.
Liittojuhliin Heikkilä asettaa toivonsa. Hän uskoo tapahtuman taas virittävän yhteisöllisyyttä.
– Kyllä se on se meidän joukkotapahtuma, joka on aina yhdistänyt seuroja. Joukkotapahtuman jälkeen on aina sellainen tunnelma, että se on luonut yhteenkuuluvuutta, yhdessä tekemisen intoa ja riemua.
Heikkilä on sitä ikäluokkaa, jolle Suomen liikunta ja urheilu ry SLU:hun sulautuminen varsinkin huippu-urheilun koulutustoiminnan osalta tuli lopulta shokkina, vaikka niin ei ollut tarkoitus. TUL:n kaikkivoipa itsenäisyys meni. Käytännössä SLU:n myötä menivät taloudelliset resurssit. Heikkilän mukaan shokista aletaan nyt kuitenkin pikku hiljaa toipua.
– Meillä on nyt keskitytty nuoriso- ja kuntoliikuntaan ja esimerkiksi työterveysliikuntaan enemmän kuin tähän huippu-urheiluun. Toki sitäkin on vielä vähän.
Erilaiset toimintaryhmät ovat Heikkilän mukaan nyt sitä TUL:lle ominaisinta perustason tekemistä. Lajikohtaisten toimintaryhmien ohessa hän mainitsee muiden muassa veteraanien toimintaryhmän.
– Veteraanitoiminta on hyvin vireätä. Ne järjestävät oman seuraseminaarinsa, jossa on aina vähintään 150 ihmistä. Niillä on joka viikko salivuoro Ratinassa. Se on heille ilmaista. Vetäjät tulevat talkoilla. Salimaksu maksetaan täältä TUL:n piiristä.
Näiden lisäksi veteraanit järjestävät kulttuurimatkoja, teatterimatkoja, tansseja ja risteilyjä.
Kuntoliikuntaan keskittymisen ohella TUL:n pitäisi Heikkilän mukaan satsata uudella tavalla seuratoimintaan.
– Seuroihin täytyisi saada kontakteja enemmän ja löytää yhteistä tekemistä ja toimintaa. Joka vuosi voisi järjestää vaikka erilaisia seuraseminaareja.