Oliver Stonen ohjaama kolmetuntinen suurelokuva JFK – avoin tapaus (1991) on vakuuttava hahmotus John F. Kennedyn murhasta.
JFK:n valttina on tapa kyseenalaistaa viralliset tutkimustulokset. Elokuva yhdistelee onnistuneesti ja iskevään tyyliin faktaa ja fiktiota.
JFK – avoin tapaus perustuu New Orleansin piirisyyttäjän Jim Garrisonin ja Jim Marssin murhatutkimusten pohjalta kirjoittamiin kirjoihin.
Elokuva keskittyy Garrisonin (Kevin Costner) vuonna 1967 nostamaan syytteeseen. Siinä hämäräliikemies Clay Shaw’ta (Tommy Lee Jones) epäiltiin Kennedyn murhasta. Garrison käyttää Shaw’ta todistaakseen oman teoriansa oikeaksi.
Garrisonin mukaan Lee Harvey Oswald (Gary Oldman) oli vain yksi salamurhaan osallistuneista ampujista. Vieläpä sillä tarkennuksella, ettei hän välttämättä ampunut laukaustakaan. Näin
Oswald itsekin kuulusteluissa sinnikkäästi väittää.
Myös sivuosat on roolitettu huippunäyttelijöillä. Garrisonin vaimoa esittää Sissy Spacek ja Donald Sutherland ”X”:ää. Mukana ovat myös Joe Pesci ja Jack Lemmon.
JFK – avoin tapaus. Yle Teema perjantaina klo 21.50