Puolentoista viikon aikana vyöryneet paljastukset Yhdysvaltain verkkourkinnasta eivät tulleet suunnattomana yllätyksenä. Ne kuitenkin todistavat, että presidentti Barack Obama on jatkanut edeltäjänsä George W.Bushin massiivista niin omien kansalaisten kuin muidenkin maiden kansalaisten vakoilua.
”Normaali” tiedustelu kohdistuu määrättyyn kohteeseen, jota epäillään jostakin. Nyt puheena olevat ohjelmat vakoilevat kaikkia ja ketä tahansa, missä tahansa maailmassa.
Niiden juridisena pohjana on Bushin lokakuussa 2001 säädättämä Patriot Act (”Isänmaallisuuslaki”), joka terrori-iskujen jälkimainingeissa meni helposti läpi.
Mitä salaisemmin toimitaan, sitä suurempi on väärinkäytösten riski.
Toinen pohja on viranomaisten oikeuksia määrittävä vuoden 1978 FISA-laki (Foreign Intelligence Surveillance Act) ja sen muutokset vuodelta 2008. Senaatti jatkoi viime joulukuussa lain voimassaoloa viidellä vuodella.
FISA:n pohjalta antaa määräyksiä FISC-tuomioistuin (Foreign Intelligence Surveillance Court). Sen tulkinnat ja päätökset ovat tietenkin – salaisia.
Vuonna 2005 New York Times paljasti, että Bushin hallitus oli vakoillut Yhdysvaltain kansalaisia hakematta päätöksiä FISC:lta.
Tuplabonus Prismista
Washington Postin viime viikolla paljastama Prism on väline ”tiedon louhimiseen”. Sen puitteissa pystytään tarkkailemaan suoraan palvelimilta yhdeksän keskeisen kansainvälisen verkkoyhtiön kautta kulkevaa dataa kuten sähköpostiviestejä, kuvia ja sosiaalista mediaa.
Yhtiöt ovat AOL, Apple, Facebook, Google, Microsoft, PalTalk, Skype, Yahoo ja YouTube.
Valvonta ei tietenkään tarkoita sitä, että jokainen yksittäinen viesti luettaisiin. Sen sijaan tietokoneet hakevat informaatiosta yhteyksiä ja avainsanoja, jotka voivat johtaa tarkempaan urkintaan.
Yhdysvaltain lakien mukaan maan omien kansalaisten viestiliikenteestä ei saa seurata muuta kuin tunnistetietoja. Viranomaiset väittävät, että lakia on noudatettu.
Yhdysvaltain lait eivät aseta rajoituksia muiden maiden kansalaisten vakoilulle. Teknisten mahdollisuuksiensa ansiosta Yhdysvaltain tiedusteluelimet voivat periaatteessa seurata kenen tahansa nettiviestien sisältöä.
Urkinta on kiusallinen kysymys yhdeksälle jättiyhtiölle. Ne vakuuttavat, etteivät ole antaneet lupaa suoraan serveriyhteyteen tai tienneet urkinnasta. Tällä viikolla useat niistä pyysivät lupaa julkistaa viranomaisten tietopyyntöjen määrän osoittaakseen, ettei niitä niin paljon ole.
Urkkijat ilman rajoja
Toinen, brittilehti Guardianin julkisuuteen tuoma NSA:n tiedusteluväline on Boundless Informant. Tämän ohjelman tarkoituksena on tallettaa, järjestää, indeksoida ja analysoida valtavia tietomääriä. Sen tehtävä keskittyy metadataan, ei viestien sisältöihin.
Dokumenttien mukaan NSA keräsi maaliskuussa 2013 kolme miljardia tiedustelutietoa Yhdysvaltain tietoverkoista ja 97 miljardia tietoa muualta maailmasta.
Boundless Informantin avulla tiedusteluvirkailijat pystyvät hakemaan tietoja esimerkiksi maittain tai yhteystyypeittäin järjestettyinä.
Järjestelmä luo maailmasta ”lämpökartan”, jossa eri maiden väriin vaikuttaa paitsi hankitun tiedon määrä, myös niiden tärkeys. Maaliskuussa punaisimpana hohtivat Iran ja Pakistan.
Puhelinlangat laulaa
Paljastukset alkoivat viime viikon puolivälissä Guardianin jutusta, jossa kerrottiin Yhdysvaltain suurimpiin kuuluvan teleoperaattorin Verizonin antavan salaisella oikeuden määräyksellä tiedot asiakkaittensa puheluista.
Verizonin on annettava tiedot kaikista sadasta miljoonasta asiakkaastaan riippumatta siitä, epäilläänkö heitä jostakin. Määräys ei pidä sisällään puhelujen sisältöä, vaan niiden tunnistetiedot kuten ajankohta, kesto, kännykän sijainti, soitetut numerot ja miten usein niihin on soitettu.
Asiantuntijoiden mukaan kuitenkin jo metatiedoilla viranomaiset pystyvät hankkimaan valtavasti tietoa asiakkaan identiteetistä. Ajamalla tietoja ristiin julkisten rekisterien kanssa voidaan selvittää esimerkiksi henkilön nimi, osoite, ajokortin numero, luottotiedot ja sosiaaliturvatunnus.
Wall Street Journal kertoi myöhemmin, että vastaava määräys koskee myös AT&T:n 107 miljoonaa ja Sprintin 55 miljoonaa asiakasta.
Systeemi valvoo
Yksikään poliittinen johtaja ei voisi Yhdysvalloissa (eikä muuallakaan) sanoa, ettei sillä ole mitään väliä, mitä tietoverkoissa tapahtuu. Mutta tämän lähtökohdan ja totalitaarisen poliisivaltion välissä on laaja maasto, johon on paalutettava hyväksyttävyyden raja.
Nyt käytävän keskustelun pointti on se, ettei tuota rajaa voi vetää salaisilla määräyksillä, vaan keskeiset periaatteet on muotoiltava poliittisessa prosessissa.
Muussa tapauksessa on vaarana, että hallinto hivuttaa rajapyykkejä yhä kauemmas kansalaisvapauksia kaventavaan suuntaan.
Mitä suuremmilla valtuuksilla ja mitä salaisemmin toimitaan, sitä suurempi on väärinkäytösten riski.
Väärinkäytökset voivat olla systemaattisia ja kohdistua laajoihin ihmisjoukkoihin. Mutta tiedustelukoneistojen paisuessa valtaviksi ja värvätessä alihankkijoiden alihankkijoita kasvaa myös riski yksilötason väärinkäytöksiin henkilökohtaisesta kostosta lähtien.
Yhdysvallat on hyvin herkkänahkainen, jos sen kansalaisiin kohdistetaan mitään kansainvälisiä määräyksiä. Samalla se pitää oikeutenaan, salaisesti tai avoimesti, kohdella muiden maiden kansalaisia miten lystää.
Tällä viikolla kongressissa käydyssä keskustelussakin ärtymys on kohdistunut ”tavallisten amerikkalaisten” vakoilemiseen. Monet edustajat sanoivat, ettei heillä ole ollut aavistustakaan urkinnan laajuudesta. Se pitänee paikkansa. Parhaiten informoituja ovat tiedusteluvaliokuntien jäsenet, mutta heillekään tuskin kerrotaan kaikkea.
Kansalaisvapausjärjestö ACLU haastoi hallituksen oikeuteen toiminnasta, joka on ”sama kuin jokaisen amerikkalaisen osoitekirja olisi pihistetty”.
Tiedon supervaltatie
Terroriuhalla perusteltuja elimiä voidaan käyttää myös muihin tarkoituksiin, jopa omia liittolaisia vastaan. Yhdysvaltain tiedustelun uskotaan esimerkiksi vakoilleen eurooppalaista Airbus-yhtiötä amerikkalaisen lentokonevalmistaja Boeingin auttamiseksi tiukassa kilpailutilanteessa.
Uudet paljastukset ovat luonnollisesti nyppineet EU:ta. Oikeuskomissaari Viviane Reding kertoi tiistaina lähettäneensä amerikkalaiskollegalleen Eric Holderille kirjeen, jossa hän vaati selkeitä vastauksia ennen heidän tapaamistaan Dublinissa tänään perjantaina.
Reding ilmoitti EU:n olevan syvästi huolestunut amerikkalaisten harjoittamasta laajamittaisesta EU-kansalaisten tietojen hankkimisesta ja prosessoinnista. Readingin mukaan Prismin kaltaisilla ohjelmilla voi olla ”vakavia kielteisiä seurauksia EU-kansalaisten perusoikeuksille”.
Redingin toimisto kertoi keskiviikkona Helsingin Sanomille EU:ssa tiedetyn jo kaksi vuotta, että Yhdysvaltain viranomaiset pyytävät jatkuvasti amerikkalaisilta internetyrityksiltä käyttäjätietoja EU-kansalaisista. Asiasta on kuulemma keskusteltu, mutta huonolla menestyksellä.
EU:lla on Yhdysvaltain kanssa erillissopimus, jossa luotetaan amerikkalaisfirmojen herrasmiessanaan, että ne toimivat EU-lakien mukaisesti. Nämä erityisoikeudet poistuisivat EU:ssa valmisteilla olevan uuden tietosuojalain myötä. Yhdysvallat vastustaa lakia ankarasti.
Urkintaskandaali voi vaikuttaa myös käynnistelyvaiheessa oleviin Yhdysvaltain ja EU:n välisiin vapaakauppaneuvotteluihin.
Mutta ehkäpä verkkourkinta painetaan lopulta transatlanttisella villaisella niin kuin viestintävakoilujärjestelmä Echelon, jonka Yhdysvallat lopulta myönsi vuonna 2000. Siihen saakka Yhdysvallat oli kiistänyt sekä Echelonin että NSA:n olemassaolon väittäen niitä salaliittoteorioiksi.
Skandaali paljastui Kiinan ja Yhdysvaltain suhteiden kannalta hupaisaan aikaan. Obama tapasi viime lauantaina ensimmäistä kertaa Kiinan uuden johtajan Xi Jinpingin, ja etukäteen yksi hänen päätarkoituksistaan oli kovistella Kiinaa sen Yhdysvalloissa harjoittamasta verkkovakoilusta.
Mitä me emme tiedä?
Yhdysvaltain poliittinen johto ja viranomaiset ovat tähän saakka toimineet samalla tavoin kuin dopingkäryn kohteeksi joutuneet urheilijat: ne ovat pakon edessä myöntäneet sen, mikä on jo muutenkin tullut julki.
Siksi onkin ounasteltavissa, että tiedossa on vasta jäävuoren huippu.
On olemassa tunnettuja tuntemattomia ja sitten on tuntemattomia tuntemattomia, kuten entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi. Edellisistä tiedämme että niitä on. Jälkimmäisistä meillä ei ole aavistustakaan.
uutiskirje 
