Vuoden 2013 aikana seksuaalivähemmistöjen oikeudet Venäjällä ovat nousseet keskusteluun ennennäkemättömällä tavalla. Tšetšenian kidutusleirit, kymmenet toimittajien murhat, poliisiväkivalta ja satoja uhreja vaatinut rasistinen väkivalta eivät herättäneet länsimaissa samanlaisia intohimoja.
Muutoksen on aiheuttanut sosiaalisen median taitava käyttäminen. Toissa talvena Allout.org -sivuston kampanjan lyhyt ja iskevä vetoomus varoitti, että Pietarissa ollaan säätämässä lakia joka ”tekee laittomaksi puhumisen homona, biseksuaalina, lesbona tai transsukupuolisena olemisesta”.
Yksikään puoli miljoonaa allekirjoitusta keränneen vetoomuksen fakta ei kuitenkaan ollut kohdallaan.
Todellinen ongelma on lakien epäsuora vaikutus.
Viime viikolla gaystarnews.comin uutinen homojen ilmiantoon kannustavista lentolehtisistä Rostovissa levisi iltapäivälehtien kautta Helsingin Sanomiin asti. Tosiasiassa ei ole mitään varmuutta siitä, kuka levitti näitä lentolehtisiä, eikä mikään lainsäädäntö ehdota homojen keräämistä rekisteriin.
Venäjä on jo kauan tulvinut vihapropagandaa muslimeja, juutalaisia ja siirtolaisia vastaan, minulle on jaettu lehtisiä heitä vastaan lähijunissa ja jopa vappumarssilla. Nämä lennäkit eivät kuitenkaan ole ylittäneet kansainvälistä uutiskynnystä.
”Homopropagandalakien” perusteella tuomittuja on edelleen tiettävästi vain neljä henkilöä, kaikki ennakkotapauksia hakeneita aktivisteja.
Varsinainen ongelma on lakien epäsuora vaikutus. Ne rohkaisevat äärioikeistolaisten ”Occupy pedofilia”-ryhmiä, jotka tekevät internetiä varten nöyryytysvideoita alaikäisiä seksuaalisesti lähestyneistä miehistä.
Homojen tapauksessa ryhmät eivät tunnusta Venäjän 16 vuoden suojaikärajaa ja ne ovat hyökänneet esimerkiksi 16-vuotiasta poikaa lähestynyttä 19-vuotiasta vastaan.
Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin paasasi, ettei Moskovan stadionilla sateenkaarilippua heiluttanut Paavo Arhinmäki saisi protestoida mitään asiaa vastaan vastustamatta samalla kaikkia muutakin epäkohtia.
En ole samaa mieltä. Enkä halua tuomita kansalaisjärjestöjä, jotka vetävät mutkat suoriksi saadakseen edes pari sekuntia klikkaushuomiota hektisenä some-aikana. Seksuaalivähemmistöjen järjestöjen tehokas kampanjointi on esimerkki kaikille muille ryhmille.
Mutta ongelmien ratkaisu on venäläisten käsissä, eikä venäläisiä saa vakuutettua, jos esitetyillä uhkakuvilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Ja jos kaikkien syrjittyjen ryhmien etuja puolustavat vain yhden asian ryhmät, miten käy niille, joilla ei ole merkittäviä tukiryhmiä länsimaissa?
Pohjois-Kaukasiassa ”väärässä moskeijassa” käyneet muslimit katoilevat edelleen jälkiä jättämättä. Onko niin, että jotkut vähemmistöryhmät ovat salonkikelpoisempia kuin toiset, ja me samaistumme niihin helpommin?
Kirjoittaja on kääntäjä ja kolumnisti, jonka oleskelulupa Venäjällä mitätöitiin maaliskuussa 2012, koska turvallisuusviranomaisten mukaan hän ”kiihotti perustuslaillisen järjestelmän väkivaltaisen kumoamisen puolesta tai muuten vaaransi valtion turvallisuuden”.
Aiheesta enemmän tänään perjantaina ilmestyneessä Viikkolehdessä. Voit ostaa irtonumeron nyt myös Lehtiluukusta.
uutiskirje 
