Nihilismin ABC osa 17
Urho Rauhalan väitöskirja Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalinen kerrostuneisuus ilmestyi vasemmistoradikalismin aattona vuonna 1966. Kyseinen vuosi oli kiihkeää uusien näkökulmien etsimisen ja testaamiseen aikaa, jolloin Suomessa elettiin jo keskiluokkaistumisen kynnyksellä.
Rauhala esitteli väitöskirjassaan 1 200 ammatin arvostusjärjestyksen, jonka olivat laatineet kuuden paikkakunnan kunnanvaltuustojen jäsenet. Ammattien arvostelu- ja arvostusraatiin kuului kaikkien puolueiden edustajia.
Rauhala jakoi kyselytutkimuksessaan ammatit kolmeen sosiaalisen kerrostuman ryhmään sen mukaan, mikä niiden arvostus kyseisten kunnanvaltuustojen jäsenten mielestä oli.
Ensimmäisen sosiaalisen kerrostuman arvostetuimpiin ammatteihin kuului piispa, maaherra, diplomaatti, kunnanlääkäri, päätoimittaja ja lähetystösihteeri.
Toisen sosiaalisen kerrostuman silmäätekeviä olivat henkikirjoittaja, autoteknikko, laborantti, metallisorvaaja, konekirjoittajatar ja baarimestari.
Pronssisijaa sosiaalisten kerrostumien kilpakentillä hallitsivat kimpisahaaja, kirjakauppa-apulainen, pahvitehtaan työntekijä, pienviljelijä-, seka- ja aputyömies sekä tiskaaja.
Kaikkein alimpaan sosiaaliseen ammattikerrostumaan kunnanvaltuustojen jäsenet määrittivät paimenen, kengänkiillottajan, asiatytön, kadunlakaisijan ja kampaajaoppilaan.
Rauhala joutuikin hieman ihmetellen toteamaan, miten maatalousvaltaisessa Suomessa opillinen sivistys ja tietynlaiset abstraktit ammattinimikkeet olivat hyvin korkealle arvostettuja toisin kuin Tanskassa, missä maanläheiset ammatit maanviljelijästä lähtien olivat etusijalla.
Myös teknisiä ammatteja arvostettiin Suomessa erittäin korkealle samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa. Käytännön läheisessä businessmaassa Yhdysvalloissa korkeimmalle arvoasteikolle asetettiin vakuutusasiamies, pankinjohtaja, kamreeri, sähköasentaja, putkityömies ja myyjätär.
Rauhalan tutkimustulokset herättävät edelleen kysymään, missä tai millaisessa todellisuudessa suomalaisessa yhteiskunnassa kulloinkin eletään? Nykyäänhän työn raskaan raatajat asettavat kirurgin arvostetuimmaksi ammattilaiseksi. Se selittynee sillä, että itse kukin sukupuoleen, ikään tai ammattiin katsomatta saa itsensä teloneena kirurgialta aina konkreettisemman, käytännönläheisemmän avun, jota esimerkiksi filosofi tai taidekriitikko ei voi tarjota. Kirurgi on tasapuolisesti jokaisen hyvä paimen.
Rauhalan havainnot vuonna 1966 ovat mielenkiintoisia myös käytännön arkielämän kannalta. Ylimmän sosiaalisen kerrostuman edustajista ainoastaan kunnanlääkäri edusti varsinaista ammattia, jolla oli tekemistä käytännön arkielämän kanssa. Myöskään kaikkein alimman kerroksen edustajilla ei ollut juuri ammatillista merkitystä. Sen sijaan sosiaalisen keskikerrostuman ammattien edustajat olivat niitä, jotka pyörittivät aidosti yhteiskunnan toimintoja. Suomi oli armottomasti keskiluokkaistumassa monista vastustuspyrinnöistä huolimatta.
Kun Rauhala vertasi tutkimustuloksiaan vuoden 1897 rankijärjestykseen, hän huomasi, että valtion virkojen kohdalla arvostusasetelmat olivat säilyneet lähes muuttumattomina. Lääkärien ja opettajien arvostus oli sen sijaan kohonnut huomattavasti. Sen sijaan sotilasammattien kohdalla oli arvostuksen aleneminen ollut kyseisen 70 vuoden aikana lähes romahdusmainen.
Myöskään postinhoitajan, kamreerin enempää kuin tullinhoitajankaan työpanosten arvostus ei ollut vuosien 1897-1966 aikana sanottavasti kohonnut.
Tässä 20-osaisessa juttusarjassa käsitellään vähättelyyn ja mitätöintiin tähtäävän nihilismin ilmenemismuotoja eri näkökulmista, ja miten se on ilmennyt eri aikakausina.
uutiskirje 
