Yllättävää kyllä, vasemmistolaisen laululiikkeen ja sukupolvensa keulahahmona suomalaisten tietoisuuteen aikanaan ponnahtanut Kaisa Korhonen kelpaisi nyt vaikka EK:n mannekiiniksi. Ainakin yhdessä asiassa:
Teatteriohjaajan 70-vuotissyntymäpäivä oli jo pari vuotta sitten, mutta hän on yhä tiukasti kiinni työelämässä.
– Niin kauan kuin joku minua tarvitsee ja se on omasta mielestäni kiinnostavaa, aion jatkaa työtäni.
Työväenlaulut opettavat poliittista ajattelua tässä maailmassa, jossa luokkia ei muka enää ole.
Kansanteatteria fiksuille ihmisille
Korhonen on jättänyt sekä ohjaajana että pedagogina suomalaiseen teatterihistoriaan merkittävän jäljen.
Yli 40-vuotisen uransa aikana hän on ollut perustamassa KOM-teatteria, näytellyt, ohjannut eri puolilla Suomea, toiminut professorina Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella sekä johtanut tamperelaista Musta rakkaus -ryhmää, Lilla Teaternia ja Helsingin ylioppilasteatteria.
– Minun ihanteeni on tehdä kansanteatteria. Sitä sanaa ei nykyään juuri käytetä. Se tarkoittaa taidetta, jonka voi ymmärtää kuka vaan, minkä tahansa sukupolven edustaja.
Korhosen mukaan katsojia on kunnioitettava, luotettava heidän älyynsä.
– Taiteeseen tulisi paljon selkärankaa, kun ajateltaisiin, että ihmiset ovat fiksuja.
– Joka tapauksessa jokainen tulkitsee ja näkee teoksen omalla tavallaan, sen mukaan mitä milläkin hetkellä tarvitsee. Siksi teoksen on oltava vahva, ymmärrettävä. Se ei ole ”helpompaa”, vain selkeämpää.
Musiikki vie aseet kädestä
Kulttuuriradikaalien laulut järisyttävät aikoinaan niin yksilöitä kuin koko yhteiskuntaa.
– Musiikki on elementti, joka menee suoraan ihmiseen. Se ei ole älyllistä, vaan jopa fyysistä. Se pureutuu tunne-elämään ja vie aseet kädestä. Musiikin kokeminen on psykofyysinen reaktio, Korhonen pohtii.
– Poliittisia laulujakin vastustettiin niin paljon, koska niiden aiheuttamaan tiedostamattomaan ei ollut keinoa vastata. Samaan aikaan nähtiin kuitenkin laulujen valtava vaikutus ja se sai oikeiston todella varpailleen.
– Ainoa keino olisi ollut luoda oikeiston oma laululiike, mutta eihän siinä ole niin paljon sisältöä että siitä lauluja saisi, Korhonen virnistää hieman ilkikurisesti.
– Tänä päivänä yksittäiset teokset voivat vaikuttaa tai järkyttää, myös poliittisesti, mutta suurta, yhtenäistä liikehdintää taide ei enää synnytä.
Syrjään sysättyjen runot
Ei poliittisuus taiteesta silti kadonnut ole.
Viime keväänä Korhonen ohjasi esityksen Aikaero, joka pohjautui kuuden elinkautisvangin kirjoittamiin teksteihin.
– Se oli poliittinen esitys, joka käsitteli pois sysättyjä, kaiken ulkopuolella työnnettyjä ihmisiä.
Pitkäaikaisvankien kanssa työskentelyä hän kuvailee monella tasolla jopa järisyttäväksi kokemukseksi.
– Että se luovuus tulee sieltä! Miehet kirjoittivat runoja ja mukana ollut muusikko sävelsi niitä lauluiksi. Niiden kuuleminen oli häkellyttävä ja pyhä kokemus tekstien kirjoittajille.
– Siinä näki ihmisyyttä. Parhaimmillaan.
Poliittisena Korhonen pitää myös viimevuotista Märta Tikkasen romaanin perustunutta Vuosisadan rakkaustarina -ohjaustaan Kansallisteatteriin.
– Naisen asema ei ole aiheena vanhentunut. Meillä on teoriassa samat oikeudet, mutta todellisuudessa naisen täytyy raivata itselleen mahdollisuudet. Eteenpäin on silti menty. Äitini sukupolven naisilla ei saanut olla edes omaa pankkitiliä.
Valkeakoskella kajahtavat klassikot
Lauantaina Kaisa Korhonen esiintyy yhdessä väkevistä työväenlaulu-tulkinnoistaan tunnetun duon kanssa.
Ohjelmistossa on klassikoita Työväen marseljeesista lähtien. Mukana on myös muutamia 1960-70 -luvun lauluja.
Korhoselle vanhat työväenlaulut ovat tuttuja erityisesti KOM-teatterista, jonka kanssa hän 70-luvulla kiersi Suomea.
– Ne ovat yllyttämistä: vastarintalauluja. Niissä kielletään olemasta heikkoja, olemaan alistumatta.
Vanhojen työväenlaulujen laulaminen tänä päivänä on Korhosen mielestä historian käsittelemistä.
– Tämä maa ei ole tehnyt sitä eikä suostu oikein vieläkään tekemään. Vaikka faktat tiedetään.
Klassikoiden laulamisessa on hänen mukaansa kyse myös kunnioituksesta menneitä sukupolvia kohtaan.
– Niitä, jotka ovat olleet innokkaita ja rohkeita aikoina, jolloin vastustus on ollut kova.
– Työväenlaulut puhuttelevat useimmiten omia joukkoja. Niissä tehdään selvä pesäero toisiin, niihin jotka hyötyvät ja käyttävät hyväkseen. Siinä mielessä laulut opettavat myös poliittista ajattelua tässä maailmassa, jossa luokkia ei muka enää ole.
Väite, jonka mukaan kaikki kuuluvat yhteen suureen keskiluokkaan, on Korhosen mielestä valhetta, pimitystä.
Onko hänellä poliittisten laulujen joukossa omaa suosikkia?
– On niitä muutamia. Ja kaksi niistä laulan Valkeakosken konsertissa.
Kaisa Korhonen hymyilee, mutta ei paljasta mitä laulut ovat.
– Ne ovat lauluja, jotka omalla elämällään ovat tulleet rakkaiksi. Niiden takana seison sataprosenttisesti. Niissä on kuitattu asioita tavalla, jota voi kutsua neronleimaukseksi.
Duo Ari Numminen ja Hannu Kella sekä Kaisa Korhonen esiintyvät Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella lauantaina 26.7. Mukana on myös jousikvartetti.
Konsertti järjestetään yhteistyössä Vasemmistoliiton kanssa.
uutiskirje 
