Liikuntavammaisille soveltuvaa joukkoliikennettä on Suomessa vähän tai ei ollenkaan. Kaupunkimaisissa kunnissa tilanne on kuitenkin parempi kuin maaseutumaisissa, joissa joukkoliikenteen käyttömahdollisuudet ovat hyvin vähäiset.
Tämä käy ilmi Invalidiliiton ja Kuntoutussäätiön selvityksestä, jossa tarkasteltiin vapaan liikkumisen toteutumista liikuntavammaisilla Suomessa vuonna 2014. Järjestöt tutkivat vammaisten ihmisten joukkoliikenteen käyttöä sekä yhteiskunnan tukemien palveluiden toimivuutta kyselytutkimuksella, johon vastasi 839 henkilöä. Järjestöjen lähtökohtana oli se, että oikeus vapaaseen liikkumiseen on kaikkien ihmisten perusoikeus.
Oma auto tai kuljetuspalvelu
Päästäkseen liikkumaan monet liikuntavammaiset henkilöt turvautuvat omaan autoon tai kuljetuspalveluun, koska muuten liikkuminen on mahdotonta.
Julkisista liikennevälineistä parhaiten liikuntavammaisille soveltuu juna. Erityisesti pitkän matkan linja-autoissa esteellisyys on suuri haaste.
– Esteettömästä joukkoliikenteestä hyötyisi sekä yksilö että yhteiskunta. Niiden täydentäjäksi tarvitaan kuitenkin yksilöllisiä kuljetuspalveluita turvaamaan myös vaikeimmin vammaisten suomalaisten liikkumisen vapaus, järjestöpäällikkö Anssi Kemppi Invalidiliitosta toteaa.
Ainoastaan vajaa puolet vastaajista totesi, että heidän asuinalueellaan on liikuntavammaisille soveltuvaa joukkoliikennettä, heistäkin suurin osa totesi kuitenkin, ettei sitä ole riittävästi. Vastaajista vajaa kolmannes ylipäätään käytti julkista liikennettä. Pyörätuolia käyttävistä 75 prosenttia ei käytä julkista liikennettä ollenkaan.
Liikuntavammaiset polarisoituvat kahteen ryhmään, niihin, jotka kokivat liikkumisen autonomian suhteellisen hyväksi, ja niihin, jotka kokivat sen rajoittuneeksi. Tyytyväisiin lukeutuvat useimmiten ne, joilla oli oma auto, ja jälkimmäiseen ne, jotka olivat riippuvaisia vaikeavammaisten kuljetuspalveluista.
Lumia ei luoda pysäkiltä
Nekin vastaajat, joiden asuinalueelle kulkee joukkoliikenne, törmäävät ongelmiin:
”Bussipysäkeiltä ei luoda lumia talvisin riittävästi, joten en pääse bussiin silloinkaan kun ne ovat matalalattiabusseja.”
”Sähkömopon saaminen julkisiin on usein metroa lukuunottamatta hankalaa. Saatat tulla ulos bussista sellaiselle pysäkille josta et pääse eteenpäin, siinä sitten odotat seuraavaa bussia ja toivot että seuraava pysäkki on parempi…”
”Jos joutuu ensin menemään taksilla bussipysäkille, on jo aika turhaa lähteä virittelemään jatkoa joukkoliikennevälineillä, joiden toiminta on epävarmaa, työlästä ja vaatii myös usein avustajan.”
Myös kuntien kuljetuspalveluissa nähtiin korjaamisen varaa. Ne, jotka ovat kunnan tarjoamien matkojen varassa, arvioivat saavansa niitä liian vähän. Varsinkin yhdistelmämatkoja kritisoitiin: matkustus- ja odotusajat pitenevät, kuljetuksiin ei voi luottaa ja ne myöhästelevät. Myös omavastuuosuuksia pidettiin korkeina.
Esteettömyyttä ja joustavuutta
Invalidiliitto ja Kuntoutussäätiö kokosivat myös joukon ehdotuksia vammaisten liikkumisvapauden parantamiseksi. Järjestöjen mukaan olennaista olisi kehittää julkisen liikenteen esteettömyyttä, jotta se palvelisi paremmin kaikkia ihmisryhmiä, myös liikuntavammaisia henkilöitä.
Pitkän matkan linja-autoliikenne on erityinen kehittämiskohde, mutta myös vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden kilpailutus ja niihin liittyvät päätökset kaipaavat päivitystä.
Käytännön tasolla järjestöt edellyttävät kunnilta selvityksiä esimerkiksi esteettömän liikenteen reitti- ja aikataulutarpeista ja pysäkkien sijoittelusta. Myös joustavien ovelta ovelle -palvelujen kehittämistä toivotaan.
Selvitys liikkumisvapauden toteutumisesta julkaistaan kansainvälisen vammaistenpäivän 3.12. kunniaksi.
lehti 