Tämän vuoden toukokuussa Financial Times, joka suurelta osin ansaitsee tulla kutsutuksi laatulehdeksi, julkaisi pääkirjoituksen otsikolla ”Lännen häpeällinen hiljaisuus Gazasta”. Päätoimituksen laatimassa ulostulossa lehti paheksuu Euroopan ja Yhdysvaltojen Israelia myötäilevää linjaa, jossa Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun annetaan toimia rangaistuksetta, ja jonka seurauksena länsi on ”osallinen” palestiinalaisten ahdinkoon.
Pääkirjoituksen analyysi on pintapuolista ja pyrkii henkilöimään Israelin puoluerajat ylittäviä kansainvälisen oikeuden vastaisia tavoitteita ja toimintatapoja Netanjahuun. Tästä huolimatta avaus on tärkeä, sillä Financial Times on Euroopan arvovaltaisimpia tiedotusvälineitä, ja sen perinteinen Israel–Palestiina-luenta on ollut esimerkki juuri sellaisesta hampaattomuudesta, josta lehti nyt perustellusti syyttää länsimaiden poliittista johtoa.
Suuret tiedotusvälineet ympäri Eurooppaa ovat hitaasti mutta varmasti muuttamassa aiempaa lähestymis- ja uutisoinnin tapaa suhteessa Israel–Palestiinaan. Myös Helsingin Sanomien pääkirjoitusten tyyli ja sisältö ovat alkaneet lipua järkevämpään suuntaan. Uutisoinnin taso on edelleen pitkälti surkea, mutta menneiden vuosien ja vuosikymmenten vielä surkeampaa uutisdiskurssin kehystämistä ja käsitteistöä on nyt alettu arvioida uudelleen.
Pakotteita ja rikolliset vastuuseen
EU-maiden kansalaisten yleinen mielipide haluaa Israelille pakotteet ja Israelin johdon oikeuden eteen rikoksista miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Markkinatutkimus- ja data-analytiikkayritys YouGovin vuonna 2024 toteuttamasta tutkimuksesta kävi ilmi, että suhteellinen enemmistö kaikissa tutkimuksen EU-maissa – Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Ruotsissa ja Belgiassa – mielsi jo tuolloin Israelin toimet Gazassa kansanmurhaksi.
Tämän vuoden kesällä YouGov julkaisi selvityksen Israelin nauttimasta nettosuosiosta Euroopassa. Nettosuosio lasketaan vähentämällä ”en kannata”-vastaajien prosenttiosuus ”kannatan”-vastaajien prosenttiosuudesta. Jos esimerkiksi 60 prosenttia suomalaisista sanoisi kannattavansa ja 30 prosenttia vastustavansa vaikkapa Suomen Nato-jäsenyyttä, merkitsisi tämä 30 prosentin nettosuosiota (+30).
Kyselyn EU-maissa Israelin nettosuosio oli seuraava: Saksa: -44, Ranska: -48, Italia: -52, Tanska: -54, Espanja: -55.
Tosiasiallisesti palestiinalaisalueiden miehitys ja Israelin alueellinen laajentuminen palestiinalaisalueille siirtokuntainfrastruktuurilla ovat olleet Israelin valtion suurin yksittäinen hanke ja ponnistus
Israelin statuksen lasku näkyy myös muualla kuin kansalaismielipiteessä. Tämän vuoden elokuun lopussa kansanmurhatutkimuksen järjestö International Association of Genocide Scholars (IAGS) julkaisi päätöslauselman, jossa Israelin todettiin syyllistyvän kansanmurhaan Gazassa. IAGS on kansainvälisen kansanmurhatutkimuksen johtava asiantuntijaorganisaatio. Päätöslauselman puolesta äänesti 86 prosenttia kaikista äänestäneistä järjestön jäsenistä.
Sopii odottaa, että julkinen keskustelumme, suurten tiedotusvälineiden linja sekä EU:n jäsenmaiden hallitusten politiikka muuttuvat vuosi vuodelta vähemmän Israelin alueellista laajentumista vahvistavaan ja enemmän palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta tukevaan suuntaan.
Mitä palestiinalaisesta yhteiskunnasta ja palestiinalaisista on vuosien päästä jäljellä – tätä tarina ei kerro, minkä vuoksi eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan tulee toimia väsymättömästi palestiinalaisten oikeuskamppailun tukemiseksi tässä ja nyt.
Eurooppalaisten poliittisten päättäjien yksityisesti ja monen tiedotusvälineen julkisesti harjoittama itsereflektio Israel-suhteestamme muistuttaa Financial Timesin pääkirjoituksen linjaa. Tällä hetkellä suosittuja Israel-penseyden muotoja ovat juuri nykyhallituksen paheksuminen, Israelin toimien ongelmallisuuden henkilöiminen Netanjahuun ja Israelin syyttäminen niin sanotusti liian kovista otteista.
Tosiasiallisesti palestiinalaisalueiden miehitys ja Israelin alueellinen laajentuminen palestiinalaisalueille siirtokuntainfrastruktuurilla ovat olleet Israelin valtion suurin yksittäinen hanke ja ponnistus, joita on edistänyt sekä työväensionistiset keskustavasemmistolaiset puolueet että Israelin oikeisto.
Pitkä lista rikoksia
Israelin syyttäminen liian kovasta voimankäytöstä on niin ikään riittämätöntä, sillä Israelin toimien ongelmat eivät ole vain määrällisiä vaan laadullisia. Israel syyllistyy muun muassa joukkotuhontaan, tuhoamiseen, vainoon, siviileihin tahallisesti kohdistettuihin hyökkäyksiin ja nälkiinnyttämiseen sodankäynnin välineenä Gazassa.
Rikosoikeudellisesti ei ole sopivaa, kohtuullista ja ei-ylimitoitettua tapaa syyllistyä näihin rikoksiin. Näin ollen kyse on voimankäytön määrän lisäksi Israelin toimien laadullisista ominaisuuksista. Tämäkään havainto ei ole vielä täysin rantautunut EU-hallitusten kannanottoihin.
Benjamin Netanjahu, pisimpään Israelin pääministerinä toiminut israelilainen poliitikko, vuorostaan on kansainvälisistä rikoksista etsintäkuulutettu karkuri ja hänen johtamansa nykyhallitus on Israelin historian äärioikeistolaisin. Netanjahua sopii syyttää paljosta – toivottavasti tämä syyttäminen tapahtuu kansainvälisen rikostuomioistuimen edessä – mutta hän ei ole henkilökohtaisessa vastuussa vuonna 1967 aloitetusta siirtokuntahankkeesta tai Israelin miehitetyille palestiinalaisalueille rakentamasta sotilasdiktatuurista.
Israel-suhteemme arvioiminen ei ole vielä yltänyt siihen, että Israelin ja sitä edeltäneen sionistisen liikkeen toimet yleisesti miellettäisiin yksiselitteisen tuomittavana asuttajakolonialistisena aggressiona. Asuttajakolonialismissa, kolonialismin alakategoriassa, uudisasukkaat pyrkivät syrjäyttämään maahanmuuton kohdealueen yhteiskunnan. Israel-Palestiinassa Israelin asuttajakolonialistinen tavoiteohjelma on viittä vaille valmis.
Muutoksen vuosi
Israel–Palestiinaan erikoistuneena politiikan tutkijana uskon, että käänne kohti Israelin tekemien rikosten ja palestiinalaisten oikeuskamppailun avittamisen tarpeellisuuden tunnustamista tapahtuu tänä vuonna, vuonna 2025. Vuonna 2024 Israelin toimia puolustavaa ja lämpimiä EU–Israel-suhteita kannattavaa retoriikkaa näkyi rutkasti lähes kaikkien EU-maiden hallituksissa ja parlamenteissa.
Jos otaksumani osuu oikeaan, on tällaista puhetta vähemmän vuonna 2026. Epäilen, että vakiintuneet puheenparret, joilla Israelin alueellisen laajentumisen, Israelin Länsirannalle rakentaman sotilasdiktatuurin ja Israelin tekemän apartheid-rikoksen kannattajat ovat näkökantaansa puolustaneet, alkavat poistua muodista juuri tänä vuonna.
Israel-suhteemme arvioiminen ei ole vielä yltänyt siihen, että Israelin ja sitä edeltäneen sionistisen liikkeen toimet yleisesti miellettäisiin yksiselitteisen tuomittavana asuttajakolonialistisena aggressiona.
Mielipideilmasto EU:n Israel-ulkopolitiikasta on muutoksessa myös Saksassa, joka on Israelin tärkein liittolainen EU:ssa. Saksalaisen Der Tagesspiegel -sanomalehden teettämässä ja tämän vuoden toukokuussa julkaistussa kyselytutkimuksessa 51 prosenttia vastaajista vastusti Saksan harjoittamaa asevientiä Israeliin. 44 prosenttia vastaajista halusi jyrkempää linjaa Israelin hallitusta kohtaan. Vain 23 % toivoi lähempiä suhteita Israelin hallitukseen. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista halusi Saksan hallitukselta Israeliin kohdistettavia painostustoimia, joilla Israel taivuteltaisiin päästämään humanitaarista apua Gazaan.
Muutos on hidasta ja asteittaista ja yhteiskunnan osa-alueiden ja EU-maiden välillä on suuria eroja, mutta yleinen mielipide ja yleisesti hyväksyttyinä pidettävien kannanottojen raamit ovat kyselytutkimustiedon valossa siirtymävaiheessa kautta EU:n.
Tämän seurauksena elämme EU:n Israel-suhteessa muutospotentiaalin aikaa. EU-kansalaiset kannattavat kauppapakotteiden langettamista Israelille ja Israelin johdon tuomista oikeuden eteen rikoksista Gazassa. Israelin painostamisen suosio kasvaa kautta EU:n, ja poliittinen johto joutuu jo nyt harkitsemaan toimettomuuden ja EU:n ja Israelin välisten läheisten kauppasuhteiden hintaa. Kun riittävän suuri osa EU-kansalaisista haluaa konkreettisia ja vaikuttavia painostustoimia, on myös suurten puolueiden edun mukaista alkaa kuunnella kansalaisten enemmistön toiveita.
Israelista tulee oikeistolle taakka
Tämän vuoden maaliskuussa Chicagon yliopiston Pearson-instituutti järjesti yhteistyössä Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen ja valtiotieteellisen tiedekunnan kanssa paneelikeskustelun länsimaiden Israel–Palestiina-politiikasta. Olin yhdessä Chicagon yliopiston apulaisprofessori Eman Abdelhadin ja tutkija Assal Radin kanssa panelistina tilaisuudessa.
Alustuksessani tein katsauksen EU:n Israel-ulkopolitiikan päälinjoihin ja valuvikoihin. Esitin alustuksessani seuraavan arvion: Israelin tukeminen muodostuu länsimaiden keskustaoikeistolle taakaksi, joka on verrattavissa tietyn vasemmiston osan takavuosina harrastamasta Neuvostoliiton ihailemisesta muodostuneeseen taakkaan.
Veikkauksestani sikisi keskustelua, jota jatkan edelleen kollegoitteni ja tilaisuuden jälkeen minuun yhteyttä ottaneiden yleisössä olleiden kanssa.
Vaikka poliittinen oikeisto on paikoin vääristellyt ja liioitellut Neuvostoliiton nauttimaa suosiota vasemmiston keskuudessa, osa eurooppalaisesta vasemmistosta todella tuki Neuvostoliittoa. Kyseisessä poliittisessa viiteryhmässä Neuvostoliiton liput liehuivat ja kritiikki Neuvostoliittoa vastaan leimattiin imperialististien ja kapitalistien valheiksi.
Silloin kun Neuvostoliiton rikoksia tai sen harjoittamaa poliittisten ja kansalaisoikeuksien polkemisen dokumentoimista ei leimattu totuudenvastaiseksi, siihen vastattiin siirtämällä huomio esimerkiksi Yhdysvaltoihin.
Onko järkevää tai hyvän maun mukaista arvostella Neuvostoliittoa kun Yhdysvallat tekee kaikenlaista kyseenalaista? Miksi emme puhu siitä, miten Amerikan mantereen alkuperäiskansat syrjäytettiin tai tuhottiin? Entä transatlanttinen orjakauppa?
Neuvostoliiton rikosten ja autoritaarisuuden dokumentoiminen torjuttiin. Jos omia poliittisia vakaumuksia haluaa suojella hinnalla millä hyvänsä niin syyttämällä kriitikoita valehtelijoiksi ja vaihtamalla aina tarpeen tullen puheenaihetta voi kieltämättä päästä pitkälle. On monta tapaa rakentaa omien uskomusten ympärille läpäisemätön suojamuuri. Näin omat uskomukset voivat hyvin eivätkä voi tulla kumotuiksi – ei edes teoriassa.
Omat kokemukset
1980-luvulla syntyneenä en koskaan päässyt omakohtaisesti kokemaan keskusteluja Neuvostoliiton puolustelijoiden kanssa. Olen kuitenkin kuullut aiheesta paljon näitä väittelyitä käyneiltä.
Sen sijaan minulla on omakohtaista kokemusta vaikka muille jakaa vastaavasta ilmiöstä. En viittaa Neuvostoliiton vaan Israelin lipunliehuttajiin.
On todennäköistä, että jo tämän vuosikymmenen lopulla moni aiempina vuosina Israelin toimia puolustellut oikeistolainen alkaa vältellä Israelista keskustelemista
Päädyin väittelyihin Israelin politiikan tukijoiden kanssa jo yläasteella. Lukiovuosina päädyin näihin väittelyihin hieman useammin ja lukion jälkeen ne ovat olleet osa aikuisuuttani. Ne ovat sitä edelleen. En ole käymiäni väittelyitä aloittanut, kenties muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. En ole myöskään hakeutunut niihin, enkä pidä niitä kiinnostavina tai palkitsevina.
On rutkasti aiheita, joiden kohdalla vakavasti otettavat ihmiset voivat päätyä ja päätyvät kovin eri suuntiin ja kantoihin. Israelin politiikan kannattajien kanssa olen kuitenkin käynyt tasan nolla kiinnostavaa keskustelua elämäni aikana – ja olen käynyt näitä debatteja yhteensä satoja.
Israelin laajentumis- ja apartheid-politiikan tukijoiden kanssa käymäni keskustelut muistuttavat uskonnottomien, tieteellistä lähestymistapaa seuraavien ja hartaiden uskovaisten välisiä keskusteluja maailmankaikkeuden tai elämän synnystä. On kaunistelua kutsua näitä ajatustenvaihtoja edes huonoiksi keskusteluiksi, sillä keskustelu ei varsinaisesti koskaan pääse alkamaan. Sukset menevät ristiin heti alussa, sillä osapuolten perustavat lähtökohdat ovat toisensa poissulkevia.
On todennäköistä, että jo tämän vuosikymmenen lopulla moni aiempina vuosina Israelin toimia puolustellut oikeistolainen alkaa vältellä Israelista keskustelemista. Olen varma, että moni tukeutuu revisionismiin kieltämällä aiemman tukensa Israelin toimille. Tämä prosessi ottaa tuulta purjeisiin juuri tänä vuonna. Ja näin eurooppalainen oikeisto saa oman versionsa Neuvostoliitto-taakasta.
Kirjoittaja on maailmanpolitiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa
uutiskirje 