Frida Skybäckin toisen dekkarin mottona on Lundin Vipeholmin sairaalan ylilääkärinä 1935–1963 toimineen Hugo Fröderbergin lausuma: ”Olisi järjenvastaista pitkittää heidän elämiään ja antaa heidän lisääntyä entisestään. Passiivinen eutanasia on perusteltu. Kukaan ei heitä sure.”
Ruotsi oli eugeniikan eli rotuopin johtava maa maailmassa 1920-luvulla. Ruotsiin perustettiin jopa valtiollinen rotuinstituutti.
Skybäckin toisen dekkarin Rautakukan lähtökohdat ovat erityisen lupaavat, kun se alkaa suljetusta Sankt Larsin mielisairaalasta, jonka seinärakenteiden takaa paljastuu muoviin kääritty ruumis. Vuonna 1987 sairaalasta katosi kaksi potilasta, Marie-Louise Sparre ja Tommy Svensson. Heidän otaksutaan kuolleen. Löytyikö toisen ruumis nyt? Ja jos, niin missä on toinen?
Skybäckin ensimmäinen dekkari Musta lintu toimi hienosti lähes väkivallattomana mysteerinä ja tumman tunnelman kohottajana, joten sekin loi suuria odotuksia Rautakukan suhteen.
Mutta nyt ei toimi, ei sitten millään. Lundiin sijoittuvan sarjan toinen osa on jähmeä, puuduttava – sanalla sanoen tylsä. Frida Skybäck ei saa entiseen mielisairaalaan sijoittuvista salaisuuksista mitään irti. Ei jännitystä, ei mysteeriä, eikä alun moton lupaamaa yhteiskunnallista sanomaakaan. Rautakukka etenee tasaisen tappavaan tahtiin loppuun asti, ja jää vaille kunnon huipennustakin.
Mikä hukattu mahdollisuus luoda kolkkoa jännitystä tai sanoa jotain Ruotsin rotubiologisesta menneisyydestä – tai mieluiten luoda niistä tyylikkään värisyttävä yhdistelmä.
Skybäckin päähenkilö Fredrika Storm on Tuhkolmassa virheeseen syyllistyttyään palannut rikostutkijaksi Lundiin. Rikostutkija hän haluaa olla, mutta tuntee epävarmuutta. Osaltaan se johtaa höyryjyrämäiseen käytökseen ja sääntöjen kiertämiseen, mikä hankaloittaa yhteistyötä työparin, hienostuneen Henry Calmentin kanssa.
Rautakukassa myös Fredrikan uusi poikaystävä Jonas jää niin paljon lehdellä soittelemaan morsmaikun sännätessä töihin, että hieman ihmetyttää, miksi Jonas haluaa jatkaa suhdetta.
Ensimmäisessä osassa murhajuttu kietoutui Fredrikan lapsuudenkotiin ja sukulaisiin. Lisäksi häntä vaivaa oma menneisyys, sillä oma äiti katosi hoitokodista jäljettömiin, kun Fredrika oli pieni. Suku, kotitila ja äidin tapaus pitävät huolen siitä, että Skybäckillä on aineistoa kasassa jatko-osien jatko-osiin pitkäksi aikaa.
Rautakukka ei lupaa niiden osalta hyvää. Musta lintu poikkesi edes vähän ruotsalaisdekkarien tulvan massasta, mutta siinä näkynyt laadukas kerronta katosi nyt jonnekin.
Frida Skybäck: Rautakukka (Järnblomma). Suomentanut Jonja Rajala. 420 sivua, WSOY 2025.
uutiskirje 
