On taas se aika vuodesta, kun ihmisiä lempeästi kannustetaan kokeilemaan kasvipohjaisempaa ruokavaliota. Yhtä kauan kuin ”lihatonta lokakuuta” on vietetty, on ollut olemassa myös vegaanihaaste, jossa kuukauden mittaisen kokeilun tueksi saa neuvoja ja muuta tukea. Tällainen kynnyksen madaltaminen on erinomaisen hyvää työtä.
Välillä se, miten vaativana valintana vegaaniutta yleisesti pidetään, tuntuu kuitenkin jopa huvittavalta. Ei tämä ole nykypäivänä enää vaativaa eikä edes vaikeaa. Tämä on kaikkea muuta kuin askeettista. Tämän helpommalla et moraalista kruunuasi kiillota!
Pitkälle toistakymmentä vuotta vegaanina elelleenä ajatus siitä, ettei ihminen pärjäisi ilman eläintuotteita tai edes eläinperäistä ravintoa, on absurdi. Kauppojen hyllytkin notkuvat toinen toistaan helpompia ja maukkaampia vaihtoehtoja siinä, kun 1990-luvun eläinoikeuspioneerit keittivät itse soijamaitonsakin.
On totta, että vegaanisen ruoanlaiton ja vegaanisten tuotteiden opettelu vaatii hieman aikaa ja vaivaa, enkä suosittelisi vegaaniruokavaliota kenellekään ilman kunnollista perehtymistä. Mutta kun sen vaivan on kerran nähnyt, on vielä äsken uusi asia kohta jo itsestäänselvä tapa. Ei tarvitse edes olla erityisen kiinnostunut ruoanlaitosta, tarvitsee vain olla olematta uusavuton.
Tietysti, jos on arjessaan kovin kuormittunut, on enemmän kuin ymmärrettävää, ettei siinä huvita alkaa kulinaristisiin kokeiluihin. Mutta aika monella myös on aito mahdollisuus muuttaa kulutustottumuksiaan kestävämmäksi, ja kasvipohjaista ruokaa suosimalla se käy varsin helposti.
Kaikkien ei tarvitse ryhtyä vegaaneiksi.
Kaikkien ei toki tarvitse ryhtyä vegaaneiksi. Jokainen kasvipohjaisen tuotteen valinta eläinperäisen sijaan on valinta parempaan päin. Ja ilman muuta kestäviä valintoja voi tehdä muitakin, muunlaisia. Mutta aika paljon niitä saa silti tehdä, ennen kuin vaikutukset ovat likikään samaa luokkaa.
Tai no, yksilötasolla lentämistä välttelemällä pääsee lähelle. Globaalisti ajatellen kuitenkin pelkkä pohjatroolaus aiheuttaa saman verran päästöjä kuin lentoliikenne. Ja ympäristöön eläintuotannolla on tietysti vielä ilmastoakin suurempi vaikutus – eläimistä puhumattakaan.
Eläintuotannon hiilipäästöjen on tähän asti arvioitu vastaavan viidennestä kaikista maailman hiilipäästöistä, mutta sekin on arvioitu lasketun alakanttiin. (Alakanttiin saattavat tosin olla lentoliikenteen päästötkin.) Koska infrastruktuuriin ja energiantuotantoon yksilöllä on verrattain vähän vaikutusvaltaa, tehokkain tapa muuttaa elämäntapaansa kestävämmiksi on ryhtyä vegaaniksi.
Sikäli, kun Sitran hiilijalanjälkilaskuria on uskominen: vaikka autoilisin hieman joka viikko ja tekisin vuosittain pari lyhyttä lento- ja laivamatkaa, vegaanina hiilijalanjälkeni olisi silti alle puolet suomalaisten keskimääräisestä noin 7 700 hiilidioksidiekvivalenttikilosta.
Jos jätän nekin matkat tekemättä, hiilijalanjälki putoaa kolmannekseen suunnilleen 2 500 kilon vuositasolle, mikä on Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen mukainen tavoite vuodelle 2030. (Tarkemmilla valinnoilla testi antaa vielä tätäkin pienemmän hiilijalanjäljen, mutta en pidä tulosta uskottavana.)
En ole varsinaisesti luopunut mistään. Syön monipuolisemmin kuin söin sekasyöjänä, välillä ulkonakin. En jaksa koluta kirpputoreja enkä pyöräile (ihan) joka paikkaan. Juon paljon kahvia ja saunon (myös) kotona. Ostan harkiten ja vain tarpeeseen, mutta harrastan yhtä sun toista. Matkustankin. En sanoisi elämääni millään mittapuulla askeettiseksi.
Toki kaikki vaatii totuttelua, mutta kaikkeen myös tottuu. Elän varsin mukavasti enkä arjessa aktiivisesti vaivaa päätäni päästöasioilla. Silti elämäntapani on verrattain – ei vielä absoluuttisesti – kestävä, ja eniten siihen vaikuttaa vegaanius.
En ole varsinaisesti luopunut mistään.
Syytä henkseleiden paukutteluun ei silti ole. Koska 1,5 asteen haamuraja on jo paukkunut, on päästöjä tietenkin vähennettävä yhä radikaalimmin eikä omaa laskennallista ”kiintiötä” parane ehdoin tahdoin täyttää turhalla lentelyllä ja muulla hummaamisella. Semminkin, kun muut joutuvat paikkaamaan päästöistään piittaamattomien vapaamatkustajien tuhot.
Vapaamatkustajuudesta puheen ollen. Vegaani tai ei, on vielä sitäkin varmempi tapa elää kestävästi: pysyä köyhänä. (Epäilen, että kolmas varma tapa on olla ”mökin mummo”: kuluttaa vähän, elää säästeliäästi ja kierrättää kaikki.)
Köyhän kulutus on joka tapauksessa niin pientä, että pieniä ovat siitä syntyvät päästötkin – ja päinvastoin. Maailman rikkain prosentti päästelee tuplasti sen, mitä koko köyhempi puolikas maailman väestöstä. He käyttävät vuoden hiilikiintiönsä vain kymmenessä päivässä. Joukkoon pääsee noin 130 000 euron vuosituloilla.
Ääririkkaat ovat vielä aivan oma ongelmansa. Miljardööri kun päästelee kolmessa tunnissa sen, minkä keskiverto britti vuodessa.
Jos tässä maailmassa olisi jokin reiluus, eniten päästelevät rikkaat joutuisivat ostamaan päästökiintiöitä suoraan köyhimmiltä, jotka kaikkien yhteiseksi eduksi vähemmän päästelevätkin.
Ja köyhät vegaanit ansaitsisivat jonkin kunniamerkin huomattavista siviiliansioista isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi.
uutiskirje 
