Suomen maataloudessa käydään tärkeää keskustelua kestävyydestä, mutta yksi fakta on jäänyt liian vähälle huomiolle: muovin päätyminen peltoihin biomädätteen mukana. Nykyinen lainsäädäntö hyväksyy muovin levittämisen pelloille, mikä voi tarkoittaa useita kiloja per hehtaari. Suurilla tiloilla tämä on vuosittain kymmeniä tai jopa satoja kiloja.
Peltoon joutuva muovi ei tule maatiloilta vaan elintarviketeollisuuden ja kaupan pakkauksista.
Monikerrosmuovit ja suojakalvot eivät hajoa mädätysprosessissa, ja kun ne päätyvät biojätevirtaan, ne kulkeutuvat laitoksille – myös osaan valtio-omisteisen Gasumin yksiköistä. Jos muovi vain hienonnetaan pieneksi, se ei poistu vaan muuttuu mikro- ja nanomuoveiksi, jotka jäävät pysyvästi maaperään.
Viljelijöiden vastuulle ei voi sysätä sitä, että pakkausketju ja biojätteen esikäsittely eivät toimi. He eivät päätä kaupan pakkausmateriaalien laadusta tai siitä, millaista jätettä laitoksille toimitetaan. Silti he ovat niitä, joiden peltoihin muovi lopulta päätyy.
On syytä kysyä, miksi valtioneuvosto ja eduskunta eivät ole puuttuneet asiaan, vaikka ongelma on ollut viranomaisten tiedossa jo pitkään. Raja-arvot ovat vanhentuneita, valvonta ei huomioi mikro- ja nanomuovia, ja ketjuvastuuta ei ole. Kun edes valtionyhtiö ei ole kyennyt takaamaan muovitonta mädätettä, voidaan puhua rakenteellisesta välinpitämättömyydestä muoviongelmaan.
Tarvitsemme selkeän suunnanmuutoksen: muovi on poistettava jätevirroista ennen mädätystä, ”silppuamalla se näkymättömäksi”. Vastuun on oltava ketjun alkupäässä, ei pellon reunalla.
Jos Suomi haluaa olla kiertotalouden edelläkävijä, sen on aloitettava estämällä omien peltojensa muovittaminen. Se ei vaadi syyllisten osoittelua, vaan selkeää linjausta: muovi pois pellolta – ei pienempänä, vaan kokonaan.
Jari Myllykoski, Nakkila
uutiskirje 