Kansan Uutisten päätoimittaja Jussi Virkkunen päättää poikkeuksellisen pääkirjoituksensa”Oppositio opettaa harvoin edes vasemmistoa” (28.9.2025) seuraaviin sanoihin: ”Parikymmentä vuotta sitten Jussi Halla-aho istui epämääräisen porukan kanssa kaljakuppilassa kirjakerhossa. Tällä vaalikaudella hän on valtakunnan arvojärjestyksessä toisena. Masentavaa? Kyllä. Onko peli hävitty? Ei. Perussuomalaisten menestys osoittaa, että tarpeen vaatiessa isoja heilahduksia voi tapahtua nopeasti. Vasemmisto voi hyvin onnistua samassa. Se vain vaatii entistä parempaa työtä.”
Ajatus kolmannesta vasemmistosta
Kolmas vasemmisto ja vasemmistoliitto sen lippulaivana syntyi Suomeen 1990 -luvulla kulttuuriliberalismin innoittamana rakentamaan kansalaisyhteiskunnan kautta uutta demokraattisempaa, tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja valtiovaltaa, yhteisövaltiota. Ajatus oli, että yhteisöllisyys perustuu tasa-arvoisten ihmisten erilaisuuteen. Kenenkään omakohtaista kokemusta ei voida kiistää, ja sitä on voitava puolustaa julkisesti. Viime kädessä jokaisen vapaa kehitys on EHTO kaikkien vapaalle kehitykselle.
Talousliberalismin maihinnousun myötä hankkeemme kariutui. Yhteisöllisen tilan rakentamisen sijaan markkinoille annettiin tehtäväksi koostaa tiloja, joissa ostaa ja myydä tavaroita, palveluita ja ajatuksia. Kaupallinen kansalaisyhteiskunta lähti kukoistukseen. ”Palvelemme” toinen toisiamme tietämättä ketä, miten ja millä ehdoilla – hinta on lähes ainoa viesti, jonka saamme palveluidemme ”arvosta”.
Kaupallisen kansalaisyhteiskunnan kriteerinä on – piilotetusti tosin – eriarvoisten ihmisten samanlaisuus, mittarina raha. Eipä kestänyt kauan, kun kansainväliset jätit alkoivat hallita markkinoita mitä moninaisimmilla tavoilla. Sitä kansallinen kauppias- ja teollisuusporvaristomme – perussuomalaisten taloudelliset tukijat – vastustavat jyrkästi.
Kansallinen pikkuporvaristomme rakentaa jälleen keskusjohtoista, orgaanista valtiokoneistoa, nyt upottamalla ”velkajarrun” syvälle kansalaisyhteiskunnan sydämeen ja painaen kaasua talouden militarisoimiseksi. Militarisointi on lähes ainoa ajatus, johon he uskovat, pääomittaessaan – siis antaessaan lupauksia – yhteisestä tulevaisuudestamme.
Perussuomalaisten paluu Impivaaraan
Miksi perussuomalaiset onnistuivat? Heidän oppinsa mukaan, jos emme vihaa sitä mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä mitä olemme. Erilaisuus on uhka, ei mahdollisuus. Yhteinen vastustaja, vihollinen, on ystävyyden edellytys ja voimavara. Perussuomalaiset puhuvat ”meistä” määritellen sen ulkoisen uhan, vihollisuuden, kautta. Yhdistävä ”me” on silloin viime kädessä etsittävä jostain, kaukaa menneisyydestä, kansallisesta historiasta, sen puhtaasta ”verestä” ja koskemattomasta ”maasta”. Ja askel askeleelta heidän on – kuten olemme viime viikkoina Keskisarjan puheista kuulleet – kaivauduttava yhä syvemmälle ”veren ja maan”, ”Blut und Boden”, alkuperäisen pyhyyden etsimiseen, aina Impivaaralle saakka.
Vasemmiston uusi liittoutuma
Miksi vasemmisto epäonnistui? Kun toinen vasemmisto piti vastustajanaan, jopa vihollisenaan, pientä vähemmistöä, ”kapitalisteja”, niin kolmas vasemmisto totesi, että kysymys on ihmisten välisistä suhteista, ei yksittäisistä ihmisistä, kapitalisteista, jotka, kuten tiedämme, saattavat olla kovin empaattisia ja sympaattisia.
Niinpä lopetimme puhumasta ”meistä” ja siirryimme puhumaan toisten puolesta, vähemmistöistä ja vähemmistöjen vähemmistöistä, niistä, joita meidän on tuettava ja autettava. Tasa-arvo, ihmisoikeudet ja viimekätinen huolenpito kaikista astuivat politiikan keskiöön. Sosiaalipolitiikka, kaikessa laajuudessaan, asettui vasemmistoliiton politiikan lähes ainoaksi kärjeksi. Mikä unohtui? Miten ihmeessä näistä vähemmistöistä ja vähemmistöjen vähemmistöistä kootaan yhteinen enemmistö ”kapitalismia” vastaan?
Jospa kysymys ei olekaan ensisijaisesti siitä, kuinka järjestämme ihmisten keskinäiset suhteet, vaan kuinka järjestämme suhteemme luontoon, niin ulkoiseen kuin sisäiseenkin, tai tarkemmin: kuinka järjestämme niiden keskinäiset suhteet toinen toistaan tukevalla ja kestävästi uusintavalla tavalla yhteisöllisesti? Se on neljännen vasemmiston tehtävä. Luonto on nyt meidän työtoverimme ja matkakumppanimme. Voisiko sanoa – perinteellistä ilmaisua laventaen – että proletariaatti, femitariaatti ja ekotariaatti liittoutuvat vastustamaan luontotuhoa.
Neljännen vasemmiston aika
Siten elämämme tulee olla tosi suhteessa luonnonvoimiin, hyvä keskinäisissä suhteissamme, kaunis luonnonvarantoja hyödyntäessämme ja reilu niitä jakaessamme. Meidän on siis maallistettava talonpitomme kohtuutaloudeksi: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati – ei harvoille ja harvoin. Meillä jokaisella on oltava oikeus olla mukana päättämässä mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotetaan, kuinka aiheutettu luontohaitta hyvitetään ja kuinka mahdollinen ylijäämä hyödynnetään. On siis ekologisen realismin, ekologisen demokratian ja kohtuutalouden aika – on neljännen vasemmiston aika!
Matti Vesa Volanen
Vantaa
uutiskirje 