Anna Kontulan tuoreessa elämäkerrassa nousee esiin vasemmistolaisille tuttu pohdinta hallitus- ja oppositiopuolueen välillä. Aloitetaan pohdinnan perkaaminen itsestäänselvyydellä – hallitukseen ei pidä ehdoin tahdoin pyrkiä.
Samalla voi sanoa, että paikkaa oppositiossa ei pidä rakastaa liikaa. Oma ääni kyllä kuuluu, mutta vaikuttaako se lopulta oikeastaan mihinkään. Oppositiossa voi kertoa, että hallituksen leikkaukset ovat törkeitä, suurituloisimmille kohdistetut veronkevennykset tolkuttomia ja ylipäänsä talouspolitiikka täysin epäonnistunutta. Kaikki sanottu pitää paikkansa, lopputuloksena hallitus jatkaa valitsemallaan linjalla ja haukkuu opposition.
Miten te kehtaatte? Helposti, voisi pääministeri vastata.
Viimeistään keväällä 2027 oikeiston bileet päättyvät. Ikävä kyllä kovin paljon parempia kekkereitä ei tulla saamaan tilalle. Kaikki viittaa siihen, että keväällä 2027 käydään uusintakierros velkavaaleista 2015. Tuolloin vaalikeskustelu typistyi siihen, mistä puolueet olisivat valmiita leikkaamaan. Eihän siinä hyvin käynyt – ei vasemmistolle eikä koko maalle.
Ehkä suurin ongelma vasemmistolla on seuraavanlainen. Vastavoimana voi nähdä mahdollisuuden muuttaa yhteiskunnan hallitsevia ajatuksia. Tältä osin vasemmiston projekti on rehellisesti sanottuna epäonnistunut milteipä täysin.
Viime eduskuntavaaleissa 20 prosenttia suomalaisista oli valmis äänestämään rasistista, äärioikeistolaista puoluetta. Toinen 20 prosenttia äänesti velkapelolla ratsastanutta oikeistopuoluetta, ja yli 11 prosenttia puoluetta, jonka ainoa viesti vaaleissa oli ”emme ole vasemmistolaisia”.
Suomi ei ole eurooppalaisessa tarkastelussa suuri poikkeus – virta vie oikealle tai äärioikealle melkeinpä kaikkialla. Muukalaisviha ja nostalgia vetoavat äärimmäisen epävakaina aikoina.
Suomen kohdalla tilannetta vaikeuttaa vielä se, että sosiaalidemokraattien hyppy oikealle näkyy kannatuksessa vain ja ainoastaan positiivisesti. Se, että ihmiset tulevat todennäköisesti syksyllä 2027 pettymään rankasti silloin vallassa olevaan hallitukseen, on toinen juttu.
Sosiaalidemokraatit ovat kuitanneet hallituksen käännytyslain ja itärajan sulkemisen sekä ilmoittaneet olevansa valmiit miljardiluokan leikkauksiin tulevalla vaalikaudella. Kannatus on yli 25 prosentin luokkaa. Miksi? Koska puolue on oppositiossa.
Kärjistävää tai ei, on pakko tunnustaa perussuomalaisten ideologisen työn onnistuneen paremmin. Yhteiskunnan sietokykyä on käännetty koko ajan raaempaan suuntaan. Rasistinen puhe on sallittua, kunhan se muotoillaan tarpeeksi kohteliaaseen sävyyn. Heikoimmilta leikkaaminen hyväksytään, koska se myydään vaihtoehdottomuuden kielellä.
Parikymmentä vuotta sitten Jussi Halla-aho istui epämääräisen porukan kanssa kaljakuppilassa kirjakerhossa. Tällä vaalikaudella hän on valtakunnan arvojärjestyksessä toisena.
Masentavaa? Kyllä.
Onko peli hävitty? Ei. Perussuomalaisten menestys osoittaa, että tarpeen vaatiessa isoja heilahduksia voi tapahtua nopeasti. Vasemmisto voi hyvin onnistua samassa.
Se vain vaatii entistä parempaa työtä.
Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja.
lehti 