Maria Petterssonin toimittamassa elämäkerrassa Anna Kontula – Leipää ja ruusuja (Atena 2025) perataan perusteellisesti, miten Anna Kontulasta tuli Anna Kontula: kärkäs ja tinkimätön poliitikko, tutkija, kirjailija ja yli puoluerajojen arvostettu ajattelija.
Teoksessa käydään läpi poliitikon lapsuutta, nuoruutta, sukuhistoriaa, perhe- ja muita ihmissuhdeasioita, poliittisia projekteja, kahnauksia, voittoja ja kiinnostuksen kohteita. Ääneen pääsevät niin puoluetoverit, poliittiset vastustajat, perheenjäsenet, entiset rakastajat kuin ystävätkin.
Kirjassa on myös kohtia, joista Kontula ei pidä. Hän kertoo, ettei kuitenkaan vaatinut Petterssonia poistamaan niitä. Kaunistelematon elämäkerta vastaa kysymykseen, miksi Kontula ajattelee niin kuin ajattelee ja toimii niin kuin toimii.
Kotona uskottiin kirjoihin
Yksi keskeinen asia, joka toistuu läpi elämäkerran, on sivistys ja sen merkitys. Kontulan mukaan hänen lapsuudenkodissaan eli sivistysusko. Kirjahyllyssä oli Pääomien rinnalla myös esimerkiksi Taisteluni. Mistä tämä Kontulan mielestä kertoo?
– Vanhemmillani oli aika vahva usko siihen, että sivistyneitä ihmisiä ei kasvateta niin, että tarjotaan heille vain oikeita oppeja, vaan mahdollisimman monenlaista luettavaa.
Kontula sai käydä 12-vuotiaana katsomassa yksin myös aikuisten teatteriesityksiä, eikä kirjastolainojakaan syynätty. Vähemmistökommunistiseen kotiin kannettiin Tiedonantajaa, mutta myös tuolloin kokoomuslaista Aamulehteä.
– Vanhempani ajattelivat, että jos ihminen lukee riittävästi, hänestä tulee vasemmistolainen, mutta ajatteleva vasemmistolainen.
Tällainen ihmisen omaa ajattelukykyä ja vastuuta painottava ajattelutapa on käymässä harvinaiseksi, huomautan.
– Se onkin yksi syy sille, miksi olemme niissä ongelmissa kuin olemme. Ajatellaan, että ihmisiä suojellaan sulkemalla asioita pois heidän maailmastaan.
Kontula sanoo vanhempiensa lailla edustavansa koulukuntaa, jossa pikemminkin se, että oppii käsittelemään ja ymmärtämään erilaisia ajattelutapoja ja maailmankuvia, on lähtökohta omansa rakentamiselle.
Mutta ajatteletko, että mitä tahansa pitää voida julkaista ja lukea?
– Tuo on hirveän vaikea kysymys. Voisin kuvitella, että on olemassa jotain, mitä ei pidä voida. Esimerkiksi ihmisten yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita ei pitäisi voida, ja siksi yksityisyydensuoja on hyvä lainsäädäntö ja rajoitus sananvapauteen. Mutta olen huomattavasti liberaalimpi kuin useimmat aikamme keskustelijat sen suhteen, että mitä kaikkea.
Tämä koskee myös vanhempaa kaunokirjallisuutta, Kontula huomauttaa, jonka sanasto ja asenteet eivät ole poliittisesti korrekteja. Hänen mielestään ongelmalliseen sisältöön voi viitata vaikkapa esipuheessa, mutta sen muunteleminen on huono ratkaisu.
”Kun kannatus on laskussa, laitetaan kakkosketjun tyyppi julkisuuteen sanomaan jotain tyhmää.”
”Politiikka on pitkälti puhetta”
Muistelen, ettei Kontula ollut myöskään innokkaimpia vihapuheen kauhistelijoita 2010-luvun alussa, kun käsite tuli suomalaiseen poliittiseen keskusteluun.
– Some ei synnyttänyt vihapuhetta, mutta se oli paikka, jossa eliitti joutui ensimmäistä kertaa näkemään, mitä heistä baareissa puhutaan. Sen vuoksi ihmiset, joilla oli pääsy mediaan ja vähän paremmat käytöstavat, järkyttyivät ja huolestuivat. Heidän maailmansa muuttui.
Tämä taas johti siihen, Kontula sanoo, että vuositolkulla puhuttiin vihapuheesta sen sijaan, että olisi puhuttu esimerkiksi väkivallasta, köyhyydestä tai mielenterveydestä.
– Sen alle jäivät kaikki muut ongelmat, ja se kertoi siitä, miten julkinen tila on eri lailla avoin yksille kuin toisille. Toisten pienet huolet ovat isompia kuin toisten isot huolet.
Mutta miten sitten tulisi suhtautua hallitustason rasismiin, joka ilmenee jatkuvasti myös puheissa?
– Politiikka on pitkälti puhetta, ja siksi on ok, että puututaan kielenkäyttöön, jonka tarkoitus on viedä toisten oikeuksia ja elämisen mahdollisuuksia, mutta toisaalta se on myös hirveän helppo keino viedä huomio pois niistä asioista, jotka ovat ehkä vaikeampia ja joihin tarttuminen ja joista keskusteleminen on työläämpää.
Kontula kuvailee perussuomalaisilta tutun strategian.
– Kun kannatus on laskussa, laitetaan kakkosketjun tyyppi julkisuuteen sanomaan jotain tyhmää, ja kun koko poliittinen eliitti sulassa sovussa pöyristyy viikkotolkulla, siinä sivussa voi nuijia läpi useampia työelämähuononnuksia tai kaataa muutaman metsän.
Onpa Kontula joutunut joskus itsekin syytetyksi vihapuheesta. Syyttäjä oli poliisin tutkintavaltuuksien laajentajana tunnetuksi tullut entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd.), joka onnistui viivyttelemään aloitetta paperittomien oikeudesta välttämättömään terveydenhuoltoon.
Kontula ei tätä sulattanut vaan kuvaili eduskunnassa, miten ”jatkossakin raiskattu nainen joutuu keräämään aborttirahat prostituutiolla”. Hänellä oli asiasta tutkimuspohjaista tietoa ja case-esimerkkejä.
– Suutun politiikassa aika harvoin, mutta tämä oli niin alhainen temppu, kun tiesin, että pienet lapset tulevat sairastumaan HIV:iin todennäköisesti sen takia, että vanhemmat eivät pääse raskausaikana muutaman euron testiin. En ymmärrä sitä vieläkään.
”Ihan kuin poliitikon tunne olisi jotenkin yhteiskunnallisesti merkittävä asia.”
Ajatukset eläimistä muuttuivat
Kontulan mukaan politiikassa ei enää kuule kovinkaan usein kenenkään kysyvän, onko jokin asia oikein tai väärin.
– Sen on korvannut yleinen tunnepuhe. Sen sijaan, että raportoidaan asian eettinen pohja, raportoidaan, miltä tämä minusta henkilökohtaisesti tuntuu, ihan kuin poliitikon tunne olisi jotenkin yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Sitä vasten ajattelen, että eettistä keskustelua olisi tärkeää olla enemmän.
Laadullakin on väliä. Kontula ei kaipaa arvopuhetta, jolla pyritään silottelemaan erimielisyyksiä.
– Kaikki voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että on kivempi olla hyvä kuin paha tai että kaikilla lapsilla on oltava hyvät lähtökohdat elämään. Mutta paholainen asuu yksityiskohdissa. Tarkoittaako kestävä kehitys sitä, että saadaan kolme uutta työpaikkaa lisää vai sitä, että vielä lapsillammekin on vanhoja metsiä?
Kunnianhimoinen eettinen keskustelu tarvitsisi kuitenkin hitaamman tahdin kuin mitä nykyinen poliittinen keskustelu edustaa, Kontula toteaa.
Hän on itse profiloitunut nimenomaan ajattelijana. Mistä asiasta Kontula on viimeisimmäksi muuttanut ajatteluaan?
– Viimeisin iso prosessi on ollut suhde eläimiin ja muihin lajeihin. Olen käynyt aika hitaan ja rankan prosessin läpi koskien sitä, mitä ajattelen siitä, miten muita eläimiä voidaan kohdella.
Tässä on ollut Kontulan mukaan aivan keskeisessä roolissa uudempi tutkimuskirjallisuus, jonka perusteella on ”ilmeistä tai ainakin hyvin luultavaa”, että toisten nisäkkäiden ja mahdollisesti myös lintujen kokemusmaailma muistuttaa paljon ihmisten vastaavaa.
– Jos olen sitä mieltä, ettei ihmiselle saa tuottaa kärsimystä eikä häntä tappaa ilman hyvää syytä, en mitenkään voi väittää niin ulottamatta sitä myös eläimiin.
Tämä ei ole ollut Kontulalle mikään itsestäänselvyys. Vielä muutama vuosi sitten hän osti katiskan – joka tosin jäi käyttämättä, kun hän luki lisää kaloista. Jyrkimmän laidan vegaani, tai vegaani ollenkaan, hän ei kuitenkaan ole.
– Ajattelen, että periaatteessa munia ja villaa olisi mahdollista tuottaa niin, että se olisi jokseenkin ok, hunajasta olen vielä muodostamassa mielipidettäni. Ja kun soluliha tulee, voi olla, että ryhdyn taas lihansyöjäksi.
”Suutun politiikassa aika harvoin, mutta tämä oli niin alhainen temppu.”
Neurokirjon ihmisten vahvuudet
Teoksessa Kontula kertoo saaneensa aikuisena yllätyksekseen autismin kirjon diagnoosin. Hän oli luullut, että kysymys on porilaisuudesta, mitä tulee tietyntyyppisiin vaikeuksiin sosiaalisessa kanssakäymisessä.
– En minä ollut ajatellutkaan, että voisin olla autisti, enkä heti oikein uskonutkaan sitä. Mutta kun tutustuin aiheeseen, tunnistin kyllä paljon piirteitä itsessäni ja ymmärrän, miksi diagnoosin sain.
Toisaalta Kontula kertoo miettineensä nykyajassa ilmenevää tarvetta patologisoida kaikki.
– Kerrotaan diagnoosin kautta asioista, joita on aiemmin pidetty ominaisuuksia. Diagnoosi on laajentunut käsittämään muutakin kuin sairauksia, enkä ole aivan varma, onko se hyvä asia.
Hän ottaa esimerkin.
– Stereotyyppisesti autismiin liitetään voimakas oikeudentaju ja aivan varmasti se sopii minuunkin. Mutta onko se sitten patologia, Kontula miettii.
Sairauskäsitykset ovat aina sidoksissa yhteiskunnan kulloisiinkin normeihin. Siihen, mitä pidetään tavallisena, hyväksyttävänä ja tavoiteltavana. Toki osa neurotyypeistä vain on harvinaisempia kuin toiset.
Eri ihmisten toimintakyky saman diagnoosin sisälläkin vaihtelee huomattavasti.
– Autismiin liittyy usein huomattavia vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä, varsinkin epämuodollisissa tilanteissa, mutta myös erilaisia vahvoja kiinnostuksen kohteita, Kontula sanoo.
”Autismiin liitetään voimakas oikeudentaju. Mutta onko se sitten patologia?”
Hän huomauttaa, ettei autisteilla useinkaan ole keskenään ongelmia kommunikoinnissa.
– Ongelmia on ihmisten enemmistön kanssa, joka käyttäytyy kummallisella ja epäloogisella tavalla.
Voimakas kiinnostus tiettyyn kapea-alaiseen asiaan ja joustamattomuudet voivat tuottaa myös hyvää maailmaan.
– Ne ovat myös syy sille, miksi Einsteinin kaltaiset ihmiset kykenivät tekemään sen, minkä kykenivät. He olivat niin fiksoituneita ja pystyivät keskittymään yhteen asiaan.
Koko neurokirjoa edustavien ihmisten vahvuudet kannattaisikin hyödyntää yhteiskunnassa paremmin.
– Pidän kohtuuttomana myös sitä, miten ADHD-ihmiset pakotetaan istumaan vuosikausiksi ja sitten ihmetellään oireilua. Niin paljon kuin koulutusta arvostankin, pidän sitä myös aika kohtuuttomana järjestelmänä. Sellaisia toimijuuksia ei yhteiskuntaan mahdu, joissa koko lapsuutta ei vietettäisi pakkolaitoksessa, mikä voi esimerkiksi ADHD:n vuoksi olla aivan kammottavaa.
Tutkimusten mukaan vahvasti periytyvä ADHD on ollut vielä metsästäjä-keräilijäyhteisöissä todennäköisesti monin tavoin hyödyllinen ominaisuus.
– Olen lukenut myös teorian, että ADHD olisi yleisempää Yhdysvalloissa, koska väestö koostuu pitkälti siirtolaisista ja pioneeriluonteet ovat usein ADHD-ihmisiä.
Kontula sanoo toivovansa kuitenkin, ettei kaikkea ihmisessä esitettäisi ja selitettäisi tämän diagnoosin kautta. Diagnoosista tulee helposti vääristävä linssi, jonka piikkiin pannaan sellaistakin – hyvässä ja pahassa – joka ei siihen millään tapaa liity.
”Katselemme kansanmurhaa”
Ellei sitä vielä ole muuten huomannut, viimeistään elämäkerrasta käy ilmi, että Anna Kontula ei vierasta konflikteja.
– Tarvitaan myös ihmisiä, jotka eivät pelkää konfliktia, vaan ovat valmiita tarttumaan myös niihin epämukaviin juttuihin. On asioita, joita mukavat ihmiset eivät kehtaa käsitellä, koska ei ole mukavaa nostaa kissaa pöydälle.
Yksi poliittinen konfliktinhaku oli Kontulan muutaman vuoden takainen yritys murtautua Gazaan osana kansainvälistä aktivistitempausta. Yritys oli todella riskaabeli ja sitä seurasi myös hurja julkisuus. Kontula julkaisi aiheesta kirjankin, Muuri – Matka maailman suurimpaan vankileiriin (Into 2020).
Asia ei ikävä kyllä ole tänään ainakaan vähemmän ajankohtainen. Mitä Suomen pitäisi tehdä?
– Suomen ei pitäisi kansalaistensa verorahoilla tukea sellaista aseteollisuutta, joka on läheisissä sidoksissa Israelin valtioon ja jonka tuotekehittelyssä hyödynnetään tätä konfliktia. Arvopohjaisen realismin ongelma on se, että ollaan aina reaktiivisia, viimeisenä jonossa, niitä paskahousuja, jotka katsovat vierestä, mitä muut tekevät, ja sitten tulevat viimeisenä rinta rottingilla sanomaan, että on tärkeää ottaa kantaa ja kantaa vastuu. On surkeaa nähdä, millaista matelua ja selkärangan puutetta Suomen ulkopolitiikan johto on osoittanut Israel–Palestiina-kysymyksessä jo pitkään, mutta erityisesti viime aikoina.
Kontulan mielestä pitäisi olla itsestään selvää, ettei tässä tilanteessa olla Israelin johtavia kauppakumppaneita.
– Ostamme Israelilta enemmän aseita kuin monet sellaiset Euroopan valtiot, joihin itseämme vertaamme. Jos muut pystyvät hankkimaan aseet muualta, niin kuvittelisin, että se olisi meillekin mahdollista.
Sen lisäksi tulisi jäädyttää assosiaatiosopimus ja kaikki kauppa Israelin kanssa ja kieltäytyä osallistumasta Euroviisuihin niin kauan kuin Israel niihin osallistuu. Näidenkin pitäisi olla Kontulan mukaan itsestäänselvyyksiä.
– Ihmettelen todella, miten vain istumme kädet taskuissa ja katselemme kansanmurhaa. Edes sen verran pitäisi tehdä, ettei itsellä olisi verta käsissä kansanmurhassa.
”Edes sen verran pitäisi tehdä, ettei itsellä olisi verta käsissä kansanmurhassa.”
Suurin poliittinen voitto
Kontula on tottunut puhumaan polarisoivista aiheista. Ehkä voidaan sanoa, että hän on jopa erikoistunut niihin. Yhtenä suurimmista tähänastisista saavutuksistaan Kontula pitää sitä, miten suhtautuminen seksityöhön on muuttunut yhteiskunnassa.
– Suurin juttu siinä on se, että nykyisin ajatellaan, että seksityöntekijä voi olla yhteiskunnallinen toimija. Eli niinkin radikaali ajatus, että ihmistä pitää kuulla asiassa, joka koskee häntä itseään.
Kontula on sekä väitellyt seksityöstä että tehnyt sitä itse. Hänelle on muutenkin leimallista perusteellinen perehtyneisyys asioihin, joihin liittyviä poliittisia muutoksia hän ajaa.
– Tämä on nyt varmaan juuri sitä autismia, että ajattelen, että pitää tietää, mistä puhuu.
Eräs motivaatioon liittyvä seikka voi kuitenkin tulla yllätyksenä monille. Kontula nimittäin kertoo niin kirjassa kuin haastattelussakin, ettei häntä aja niinkään oikein toimimisen ilo, vaan sietämätön epämukavuuden tunne, joka seuraa siitä, että toimii väärin tai jättää toimimatta oikein.
– Toimintani on seurausta siitä, etten siedä epäjohdonmukaisuuksia. Ei minulla ole mitään sankarillista oikein toimimisen paloa.
uutiskirje 
