Kööpenhaminassa se näkyi viimeksi – progressiivisen vasemmiston voittokulku isoissa kaupungeissa. Vasemmisto ohitti kannatuksessa sosiaalidemokraatit, jotka olivat hallinneet Kööpenhaminaa yli sadan vuoden ajan.
Kaupungistuneesta vasemmistosta on puhuttu paljon, joidenkin mielestä varmasti liikaakin. Samalla on huomattava iso muutos, joka näkyy ympäri länsimaailman. New Yorkissa vasemmistolainen Zohran Mamdani nousi pormestariksi, vaikka demokraattien eliitti ei häntä tukenut.
Saksassa vasemmistopuolue Linke nousi haudan partaalta huimaan vaalivoittoon vajaa vuosi sitten pidetyissä parlamenttivaaleissa. Voiton avain olivat suuret kaupungit. Berliinissä Linke oli suosituin puolue.
Yhteistä kaikissa mainituissa voitoissa on ollut se, että puolueet ovat keskittyneet puhumaan elinkustannuskriisistä. Isoissa kaupungeissa se näkyy asumiskustannusten nousuna – Mamdanin avainlupauksia oli jäädyttää New Yorkin vuokrataso, koska se on noussut niin paljon.
Eurooppalaista kertomusta
Vasemmistoliiton puoluekokouksen alla Vantaalla oli koolla eurooppalaisten vasemmistopuolueiden edustajia. He edustivat uutta eurooppalaista ELA-kattopuoluetta tai olivat paikalla kutsuttuina, kuten esimerkiksi Linken edustaja. Vasemmiston kampanjointi oli yksi keskusteluteemoista.
Ensinnäkin on painotettava, että puhuminen suurista kaupungeista on harhaanjohtavaa. Niiden sisällä vasemmiston kannatus vaihtelee valtavasti – joillakin Berliinin alueista vasemmiston kannatus on hyvin vähäistä. Onpa kaupungin reunamilla alueita, joilla vahvin puolue on äärioikeistolainen AfD.
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson nosti KU:n haastattelussa esiin kysymyksen, millä alueilla pärjätään hyvin. Hän mainitsi, että esimerkiksi ranskalainen vasemmisto on menestynyt hyvin juuri pienituloisilla alueilla.
– Tanskan vasemmistopuolue nosti viime kuntavaaleissa kannatustaan eniten juuri työväenluokkaisissa kaupunginosissa ja myös teollisissa kaupungeissa suurkaupunkien ulkopuolella.
– Eli tavallaan he ovat onnistuneet pääsemään siihen seuraavaan vyöhykkeeseen, jos näin haluaa sanoa, Andersson tiivisti.
Tanskassa menestysresepti etenemiseen oli keskittyminen hyvin vahvasti elinkustannuskriisiin, Andersson sanoi. Toinen puoli oli sitten se, että Tanskan vasemmisto lähti tarkastelemaan linjauksiaan esimerkiksi uusiutuvan energian investointeihin.
”Suomessa on syvällä antivasemmistolainen ajattelutapa.”
Samoin kuin muuallakin Tanskassa on alkanut levitä vastustusta esimerkiksi aurinkovoimainvestointeja vastaan.
– Ihmiset kokivat, että tavallaan suuryritykset vain tulivat ja perustivat valtavia aurinkopaneelipuistoja, joista sitten ei jäänyt tavallaan mitään hyvää sille paikkakunnalle.
Vasemmiston vastaus oli, että paikallisten yhteisöjen pitäisi saada itse päättää, tuleeko alueelle esimerkiksi aurinkovoimapuistoja. Samalla alueiden pitäisi saada niistä myös taloudellista hyötyä. Vasemmisto on puhunut myös julkisen omistuksen tärkeydestä.
Jos vertailukohtaa lähtee hakemaan Suomesta, tuulivoimalat ovat joillekin kunnille melkeinpä rahasampoja. Se selittyy suomalaisella kiinteistöveromallilla. Joillakin kunnilla taloushuolet ovat hälvenneet tuulivoiman ansiosta.
Kysymys ei siis ole joko tai, mutta suunta on ollut pitkään selvä – vasemmisto kaupungistuu muun yhteiskunnan tavoin. Se ei tarkoita, etteikö vasemmisto voisi menestyä vanhoilla valtaseuduillaan edelleen. Saksassakin Linken kannatus on edelleen kohtalainen eri puolilla itäistä Saksaa.
Mutta kun vertailukohtana on vanha valta-asema, tuntuu tilanne romahdukselta. Samaan aikaan isoissa kaupungeissa kelkka on kääntynyt täysin. Se tekee muutostarinasta vahvan, eikä täysin perusteetta.
Näkyyhän muutos myös jäsenistössä, kuten KU:ssakin on monta kertaa kirjoitettu. Puolue vetää puoleensa ihmisiä, jotka kertovat muuttuneesta yhteiskunnasta. Siitä lisää seuraavaksi.
Nuoret kaupunkilaisnaiset
Tyypillinen vasemmistoliiton äänestäjä on nykyisin nuorehko, kaupungissa asuva, korkeakoulutettu nainen. Muutos on ollut suhteellisen nopea ja perusteellinen.
Vielä 2000-luvun alussa vasemmistoliiton sukupuolijakauma oli melko tasainen, nyt se on painottunut naisiin. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa 18–30-vuotiaista tuli suurin puoluetta kannattava ikäryhmä.
Enää kannattajissa ei myöskään ole niin paljon perusasteen varassa olevia duunareita, vaan mukana on myös keski- ja korkea-asteen äänestäjiä. Ja kun kannattajat ovat nuorempia ja koulutetumpia, he myös tulevat kaupungeista, kertoo politiikan tutkija Veikko Isotalo Helsingin yliopistosta.
– Vielä 20 vuotta sitten oli paljon vanhan liiton ammattityöväenliikkeen kannattajakuntaa ja ehkä enemmän maalta. Duunarimiesten osuus kannattajista on pienentynyt, mikä on suhteellisen globaali ilmiö. Osa heistä on siirtynyt radikaalioikeiston kannattajiksi.
Miksi, siihen Isotalo esittää kahta selitysmallia.
– Globalisaatio on lisännyt kilpailua teollisissa yrityksissä eli markkinapaineet vaikuttavat siihen, kuinka suojassa työpaikat ovat. Tätä halutaan hallita laittamalla tiukat rajat ja tullit. Tämä on yksi selitysmalli, mutta en tiedä, miten vakuuttava.
Toinen liittyy arvoulottuvuuden korostumiseen politiikassa. Ei vain liberalismi-konservatismi-jakoon, vaan myös ympäristöön ja erilaisiin vähemmistöihin liittyen. Sosiokulttuurisista arvoista on tullut merkittävä tekijä, Isotalo sanoo.
– Mutta jos katsotaan tuloja, niin edelleen vasemmistoliiton äänestäjät ovat enimmäkseen pienituloisia. Tämä on merkittävin ero vihreisiin. Toinen on se, että äänestäjät mieltävät edelleen vahvasti olevansa työväenluokkaisia.
Arvot ovat muuttuneet
Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Antti Jauhiainen tutkii baariparlamentteja osallisuuden ja oppimisen näkökulmasta. Hän on seurannut kymmenien tällaisten epämuodollisten ryhmien keskustelua ympäri Suomen ja haastatellut keskustelijoita väitöskirjaansa.
Jauhiainen arvelee vasemmiston kouluttautumisen ja sitä myötä kaupungistumisen olevan osin sen seurausta, että työväen sivistysliike arvosti koulutusta.
– Oli miten oli, vasemmiston kaupungistuminen on fakta. Vuoden 2002 eduskuntavaalituloksissa ja -kyselyissä äänestäjistä suurin osa oli köyhiä ja duunaritaustaisia, nyt selkeästi kaupunkilaisia korkeakoulutettuja naisia.
Myös puolueen rooli yhteiskunnassa on muuttunut.
– Thomas Piketty puhuu pappisvasemmistosta, eli että vasemmistosta on tullut eräänlainen merkitysten tuottaja ja valvoja. Tavallaan kilpaillaan siitä, kuka keksii eniten uusia sanoja ja sitten parhaiten vahtii niitä. Tämä on mielestäni tunnistettava elementti nykyvasemmistossa.
Työväenluokkaisten ja maalla asuvien äänestäjien menetystä Jauhiainen selittää yhdysvaltalaistutkija Joan C. Williamsin ajatusten pohjalta.
– Hän puhuu työväenluokan arvoista, ja omassa tutkimuksessani olen huomannut, että esimerkiksi pysyvyys, ahkeruus ja se, että tekee työnsä hyvin sekä tietynlainen pidättyvyys eli ettei meuhkaa liikaa, ovat tosi tärkeitä arvoja työväenluokalle. Williamsin mukaan vasemmisto ei enää kunnioita tällaisia käsityksiä – että elät vain elämääsi ja teet työsi – vaan niiden sijaan arvostetaan uusia kriittisiä ja kulttuurillisia ajatuksia.
Sinänsä tässä ei Jauhiaisen mukaan ole mitään pahaa.
– Päinvastoin, se on tosi tärkeä osa elävää ja eteenpäin menevää yhteiskuntaa, mutta Williamsin analyysi on, että tämä porukka on jäänyt vähän yksin.
Näin ollen perinteisempiin arvoihin sitoutuneet vasemmistolaiset ovat paikoin liittoutuneet oikeistolaisten kanssa.
– Vasemmisto osaa perustella, miten sen ratkaisut tuovat kaikkea hyvää kaikille, ja Li Anderssonin aikana talouspoliittinen linja kirkastettiin aika hyvin, mutta ihmiset eivät toimi niin, että niille listaa oikeita vastauksia kuin jossain kokeessa, että näin saadaan kansantalous nousuun.
Myös tunteilla on politiikassa suuri merkitys. Jauhiainen arvioikin, että oikeisto on ollut taitavampi käyttämään sosiaalista mediaa, joka toimii vahvojen, usein negatiivisten, tunteiden pohjalta.
– Itse tutkin kasvokkaista keskustelua. Tutkimusryhmissäni sellaista repivää öyhöttämistä ei ideologiasta riippumatta oikein siedetä. Ei kukaan jaksa, että joku tulee aamukahville jauhamaan jotain rotuoppeja vuodesta toiseen.
”Ihan tavallinen työ ja tosi tylsä arki ovat kaiken pohja.”
Sosiaalisessa mediassa pätevät kuitenkin eri säännöt.
– Mielestäni kiinnostava havainto on se, että arvotasolla monet kannattavat vasemmistolaisia asioita, kuten heikompien auttamista, varallisuuden tasaamista ja sitä, ettei rikkaita paapota. Mutta Suomessa on syvällä jonkinlainen antivasemmistolainen ajattelutapa. Haastateltavissani on ollut ihmisiä, jotka ovat vasemmiston kanssa kaikesta samaa mieltä, mutta peruslinja on, että ”kommareita ei äänestetä”.
Jauhiainen sanoo tämän olevan toisaalta Suomen lähihistorian valossa ymmärrettävää.
– Vanhoilla ihmisillä on tuoreessa muistissa se, miten poliitikot ylistivät Neuvostoliittoa. Se tuntuu kansalaisille aika irvokkaalta, vaikka he toisaalta ymmärtävät senkin, että olemme pieni maa ja politiikka on opportunismia. Jotain tällaista voi taustalla olla.
Metsolat bensanappulan tilalle
Yleinen lamaannuksen ilmapiiri suosii sekin oikeistoa, ajattelee Jauhiainen.
– Se, ettei kukaan enää usko mihinkään, on huono ilmapiiri vasemmistolle. Olisi pohdittava sitä, että kun nyt on 100–200 vuotta rakennettu yhteistä demokratiaa ja oikeusvaltiota instituutioineen, että mitäs nyt.
Jauhiainen toteaa hyvinvointivaltiohankkeenkin limittyvän täysin fossiilikapitalismiin.
– Sekä oikeisto että vasemmisto ovat eläneet maailmassa, jossa on bensanappula, josta saa loputtomasti kaikkea hyvää. Vasemmisto on luvannut hyvän jakamista kaikille, oikeisto kakun loputonta kasvattamista. Mutta se ei ole se maailma, missä tulemme elämään.
– Tulemme elämään maailmassa, jossa on kuihtuvia ekosysteemejä, väheneviä resursseja ja uudelleenneuvotteluja siitä, mitä pitäisi tehdä. Vasemmiston pitäisi löytää jokin uskottava lupaus, joka ei olisi ”loputon rikkaus ja kaikkea hyvää ihan sikana” vaan jokin sellainen, että edes arkista epäonnea täysin musertavan kärsimyksen sijaan.
Vasemmistoliiton lupauksen pitäisi Jauhiaisen mukaan liittyä siihen, että tuotetaan yhdessä jotain arkista hyvää.
– Tässä toisin Metsolat-televisiosarjan vasemmistolle vinkiksi [toim. huom. löytyy 18.3.2026 asti Yle Areenasta]. Itsekin 40 vuotta Helsingissä asuneena saan siitä jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen mielenmaisema maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla ehkä on.
”Toisin Metsolat-televisiosarjan vasemmistolle vinkiksi.”
Jauhiaisen mukaan Metsoloiden kuvaamassa arjessa on paljon hyvää. Sellaista, minkä Williams ehkä uskoisi resonoivan vasemmistonkin vanhassa äänestäjäkunnassa.
– Ei siinä haukuta vähemmistöjä tai dissata poikkeavia elämänvalintoja. Tehdään ihan helvetisti töitä koko ajan, koska on pakko, ja autetaan toisia. Laiskureita katsotaan vähän niin, että tekisit sinäkin nyt jotain. Arvomaailma on sellainen, että jokainen yrittää olla hyödyksi omalla kapasiteetillaan. Se on sellainen utopia, mitä tarvitsemme siinä 100–200 vuoden kamalassa taivalluksessa, mikä meillä tulee olemaan ilmastokriisin läpi.
Senkin vuoksi Jauhiainen varoisi kehystämästä ihmisen merkittävyyttä sen enempää someseuraajien määrän mukaan kuin tämän rikkaudenkaan.
– Olen tehnyt toistakymmentä vuotta luokanopettajan töitä. Viimeistään korona-aika näytti, että ihan tavallinen työ ja tosi tylsä arki ovat kuitenkin kaiken pohja. Sen arvostuksen pitäisi näkyä paremmin ja olla tosi syvällä, koska se erottaa vasemmiston oikeistosta.
uutiskirje 
