Huonot tiedon muodostamisen tavat johtavat tieteessä ja politiikassa ongelmiin. Ne tuottavat paikkansapitämättömiä väittämiä ja tarjoavat houkuttelevilta vaikuttavia ratkaisuja näennäisiin ongelmiin. Ymmärryksemme syventämisen mahdollistavan tietoteorian sisäistäminen vuorostaan edellyttää epävarmuuden sietämistä, oman erehtyväisyyden myöntämistä ja kyltymätöntä halua kumota omia ja muiden hypoteesejä.
Maailmankuvamme mieltymyksineen ja painotuksineen määrittävät yhteiskunnallista elämää ja kehityssuuntaa. Ajattelutapojemme muodostumiseen vaikuttaa olettamamme siitä, miten tieto muodostuu – rakennamme päätelmiämme soveltamalla näitä olettamia meitä ympröivään todellisuuteen ja meihin itseemme sen osana.
Monessa länsimaassa tämä tiedonmuodostuksen prosessi on pinteessä. Siinä määrin, että sopii puhua tietoteorian kriisistä. Kyse ei ole vain länsimaita vaivaavasta ongelmasta, mutta ilmiö yleistyy länsimaissa, joten otan oikeudekseni tarkastelun rajaamisen länsimaihin. Artikkelin lopussa annan omakohtaisesti havaitsemani esimerkin huonon tiedonmuodostuksen ilmentymästä politiikassa.
Miten tieto muodostuu ja ymmärryksemme syvenee? Miten kukin meistä oppii uutta ja paikantaa puutteita aiemmissa ajatuksissaan? Miten arvioida ja testata väittämiä? Mitä näyttö on, entä mikä on argumentti?
Näihin kysymyksiin paneutuminen on elintärkeää – paikoin kirjaimellisesti elintärkeää, sillä kysymys voi olla elämästä ja kuolemasta.
Havainnollistava esimerkki
Tietoteoria on filosofian haara, joka tarkastelee tiedon mahdollisuutta ja muodostumista. Aihetta on hyödyllistä pohtia myös penkkiurheiluna – irrallaan siitä, mitä akateemisessa filosofiassa tapahtuu.
Havainnollistava esimerkki vaarallisesta tietoteoreettisesta kypsymättömyydestä on paikkansapitämättömien käsitysten yleisyys pandemioista, rokotteista ja ilmastonmuutoksesta.
Vuonna 2020 Oxfordin yliopisto teki kyselytutkimuksen, jossa mitattiin brittien näkemyksiä Covid-19-pandemian alkuperästä. Väestöä edustavan kyselyn mukaan noin viidennes briteistä oli joko vähän, jonkin verran, pitkälti tai täysin samaa mieltä väittämän ”juutalaiset loivat [korona]viruksen saadakseen taloudellista hyötyä romuttamalla talouden” kanssa.
Samassa tutkimuksessa niin ikään noin viidennes briteistä yhtyi täysin tai osittain väittämään, jonka mukaan “muslimit levittävät virusta hyökätäkseen länsimaisia arvoja vastaan.”
Löydökset ovat esimerkkejä Covid-19-disinformaatiosta sekä juutalais- ja muslimivastaisuudesta.
Noin viidennes briteistä uskoi tutkimuksen mukaan molempiin yllä esitetyistä väittämistä – tämä on ällistyttävän paljon, mutta kyse on silti selvästä vähemmistöstä.
Kyselyssä kuitenkin tuli ilmi merkittävää kannatusta nauttivia harhakäsityksiä. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia briteistä uskoi, että hallitus ei kerro totuutta viruksen alkuperästä. 40 prosenttia briteistä uskoi, että vaikutusvaltaiset tahot levittävät virusta tarkoituksellisesti saadakseen lisää valtaa. Viidennes briteistä oli sillä kannalla, että koko Covid-19-pandemia on sepite eli petkutusta.
Vastaavia löydöksiä on monesta länsimaasta. Yhdysvaltalaisten yleisestä mielipiteestä kyselytutkimukset kertovat muun muassa seuraavaa: lähes kolmannes yhdysvaltalaisista on uskonut, että koronavirukseen menehtyneiden määrää on liioiteltu. Yli neljännes yhdysvaltalaisista on uskonut, että koronavirus on yhden tai useamman valtion luoma bioase. Lähes viidennes yhdysvaltalaisista on olettanut koronavirusrokotteiden sisältävän paikannusteknologiaa. Eräässä kyselyssä 13 prosenttia yhdysvaltalaisista ilmaisi uskovansa, että koronaviruksen on luonut Bill Gates.
Yhdysvaltalaisista noin kuudennes kieltää ilmastonmuutoksen ja noin viidennes kuuluu vähintään niin kutsutun ”pehmeän kieltämisen” leiriin. Jälkimmäisellä viitataan näkemyksiin, joissa käynnissä oleva ilmastonmuutos nähdään luonnon omana prosessina, johon ihmisen toiminta ei vaikuta.
Samankaltaisia löydöksiä on myös koronapandemiaan reagoimisessa. Yhdysvalloissa hengityssuojaimien käyttöä ja koronarokotteiden ottamista vastustettiin pahimpaan pandemia-aikaan lähes kunnioitettavalla antaumuksella. Pandemian ollessa tappavimmillaan hengityssuojaimien käyttöä vastusti noin neljännes yhdysvaltalaisista ja koronarokotteiden ottamista noin kolmannes.
Kyselytutkimusten tulkinnassa kannattaa huomioida, että löydökset ovat suuntaa-antavia, ja että monessa kysymyksessä kansalaisten kannat alati muuttuvat milloin mistäkin syystä. Rajoitteistaan huolimatta kyselytutkimukset ovat paras tapa mitata kansalaisten näkemyksiä.
Ongelman juurille
Missä mennään vikaan?
Ilmastonmuutoksen, pandemioiden, rokotteiden ja monen muun aiheen kohdalla osa yllä erittelemieni käsitysten kaltaisista totuudenvastaisista uskomuksista selittyy kahdella virheellä: koulutuksen merkityksen väheksymisellä ja tietoteoreettisella fundamentalismilla.
Koronapandemian pyyhkiessä maailman yli jopa viidennes tai neljännes monen länsimaan kansalaisista identifioitui lyhyessä ajassa epidemiologian, virologian ja immunologian asiantuntijoiksi. Heidän kantansa, sellaisina kuin he kyselytutkimuksissa ne ilmaisivat, poikkesivat merkittävästi tiede- ja tutkijayhteisön analyysistä ja ohjeistuksesta.
Tähän kyenneet eivät ymmärrä, miten paljon näistä aloista tulee tietää, ja miten paljon omaa metodologista osaamista tulee kartuttaa kyetäkseen edes seuraamaan alan tuikitavallisia tieteellisiä julkaisuja.
Alan julkaisujen ymmärtämisestä on vielä matkaa siihen, että kykenee vaarallisen pandemian saapuessa paikantamaan erityisen olennaisia kysymyksiä ja hahmottamaan, miten vastata niihin, ja keräämään tarvittavan aineiston ja analysoimaan sen.
Tosiasiallisesti vain pienellä tutkijoiden joukolla on tarvittavat kyvyt selvittää, mitä on meneillään, ja muodostaa strategia esimerkiksi pandemiasta selviämiseksi. Suomessa meidän muiden kannattaa tiukan paikan tullen näppäillä selaimen osoitepalkkiin www.thl.fi ja painaa enter.
Saammeko sieltä erehtymätöntä tietoa? Emme. Saammeko sieltä parempaa tietoa kuin tekemällä niin kutsuttua itsenäistä tutkimusta tai lukemalla X-tilejä tai blogeja, joiden takana olevilla tahoilla ei ole lähes koskaan epidemiologian, virologian tai immunologian koulutusta? Saamme.
Koulutuksen väheksymisen lisäksi huonot tietoteoreettiset tottumukset ovat monesti fundamentalistisia. Tässä yhteydessä termi ei viittaa uskonnollisuuden alakategoriaan vaan paikkansapitämättömään ja paikoin maalliseen uskomukseen erehtymättömän tiedon keosta, johon voi vailla epäilyksen häivää aina nojata, ja josta on johdettavissa uutta erehtymätöntä tietoa.
Tämä pyhä kirja kertoo lopullisen totuuden, sillä kirjassa lukee niin. Tämä rohkea ja pyyteetön bloggari, jolla ei ole alan koulutusta tai osaamista, on todistanut koronarokotteen olevan koronavirusta tappavampi. Ilmastonmuutos on harhakuvitelmaa, sillä tämä poliitikko sanoo niin. Paperittomat ovat Yhdysvaltojen tuhoksi koituva rikollisten joukko, sillä Trump sanoo niin. Rokotteet aiheuttavat autismia, sillä Yhdysvaltain terveysministeri Robert Kennedy Jr (RFK) on sanonut niin.
On kuvaavaa, muttei yllättävää, että tietoteoreettisten fundamentalistien näkemykset siitä, mitkä lähteet muodostavat tämän vankan perustan, jättävät toivomisen varaa.
Miten tieto muodostuu?
Erehtymättömän tiedon perustaa ei ole. Näin ollen uutta erehtymätöntä tietoa ei muodosteta johtamalla aiemmasta erehtymättömän tiedon perustasta uusia päätelmiä. Emme yllä erehtymättömyyteen rakentamalla siltoja, vaikka miten vankkoja, uuden tiedon ja aiemman, näennäisesti erehtymättömän tiedon välille.
Painotus on sanalla erehtymätön. Tiedämme ja ymmärrämme paljon, mutta mikään osa tästä tiedosta ei ole erehtymätöntä.
Ehdottoman varmuuden muodostumisen esteeseen viitataan tietoteoriassa termillä fallibilismi. Fallibilismi mukaan se, että käsityksissämme on hiottavaa, on ainainen realiteetti, joka pätee sekä vanhaan että nykyhetkessä muodostuvaan tietoon. Erehtymisen mahdollisuus on ja pysyy.
Tieteellisessä tutkimuksessa pyrimme löytämään näyttöä, jolla kumota tarkastelun kohteena oleva väittämä, kenties oma hypoteesimme. Jos tutkija itse tai kollegansa eivät sellaista onnistu löytämään, saattaa epäonnistuneesta kumoamisyrityksestä toistaiseksi selvinnyt käsityksemme ansaita istumapaikan tiedon pöydän äärellä. Jos ja usein kun jonkinasteisesti tulkinnan kanssa ristiriidassa olevaa uutta näyttöä ilmaantuu, istumapaikka vaarantuu.
Parhaimmillaan tieteellinen tutkimus on kansainvälisen tiedeyhteisön kollektiivisesti ylläpitämä hypoteesien kumoamisponnistus. Tämä kumoamisen perinne pitää tieteen liikkeessä. Tutkijoita kiinnostaa suuresti se, miten asiat eivät ole. Pääsemme eteenpäin keskittymällä falsifiointiin ja esittämällä aina uusia hypoteeseja, joita pyrimme jälleen falsifioimaan. Joillain aloilla tämä on helpompaa, joillain vaikeampaa, mutta tähän tutkijat käyttävät työaikaa.
Vaikka tiedonmuodostus tapahtuu ainaisen fallibilismin ikeen alla, tiedämme jo ällistyttävän paljon. Lisäksi ei ole mitään ilmeistä rajaa sille, miten paljon ja mitä voimme ymmärtää. Samalla on listattavissa vino liuta järkeviä ja kiehtovia kysymyksiä, joihin emme vielä osaa lainkaan vastata, emme edes huonosti. Hyviä kysymyksiä, joita emme vielä osaa edes esittää, on huomattavasti enemmän.
Ikävä romanssi
Yhdysvalloissa, länsimaista vaikutusvaltaisimmassa, tietoteorian kriisi ulottuu erityisen näkyvästi politiikkaan. Asuin Yhdysvalloissa vuonna 2024 Donald Trumpin toisen vaalivoiton aikaan. Trumpin kannattajat toivat ensin esiin jonkin epätoden uskomuksen, minkä jälkeen he omaan erinomaisuuteensa tyytyväisinä kertoivat lähteekseen itse Trumpin.
Tällä hetkellä monet Yhdysvaltojen terveydenhuoltoinfrastruktuuria paraikaa turmelevan terveysministeri Robert Kennedy Jr:n (RFK) kannattajista kertovat itsevarmasti, että kansalliset rokoteohjelmat aiheuttavat autismia, ja tämä on niin, sillä RFK on sanonut niin.
RFK:lla ei ole alan opintoja, ei edes kesken jääneitä, ja hän on kansainvälisen tutkijayhteisön silmissä kävelevä vitsi. Ei tosin kovin hauska vitsi, sillä hänen poliittinen jalanjälkensä pitää jo nyt sisällään useita tyystin turhia kuolemantapauksia. RFK on lyhyessä ajassa tehnyt mittavaa hallaa terveydenhuollolle ja lääketieteen tutkimukselle Yhdysvalloissa.
Uskonnollisuus, jossa uskovainen ajattelee pyhän kirjan kuvaavan todellisuutta, on esimerkki tietoteoreettisen ja uskonnollisen fundamentalismin yhteisestä valuviasta. Uskonnollisen fundamentalismin voi myös nähdä tietoteoreettisen fundamentalismin alalajina. Pyhän kirjan epätodet väittämät vastaavat täydellisesti todellisuutta, sillä kirjassa sanotaan niin.
Vaikkei mikään tutkimus tai julkaisu, eikä kukaan yksittäinen ihminen tai ihmisjoukko, ole eikä voi olla erehtymättömän tiedon välittäjä, ovat Trump, RFK ja pyhät kirjat erityisen epäonnistuneita valintoja varman tiedon lähteiksi.
Huono tietoteoria on myös selittäviä tekijöitä sille, miksi moni päätyy äänestämään oman etunsa vastaisesti. Moni nielee pureksimatta heille syötetyt kuvaukset yhteiskunnan suurista ongelmista ja niihin tarjotuista ratkaisuista. Kuvaukset ongelmista voivat olla sepitteitä, eivätkä tarjotut ratkaisut ratkaisisi onglemia, vaikka ongelmat olisivatkin todellisia, mitä ne monesti eivät ole. Valtionpäämies ei valtakaudellaan toteuta erikoisia vaalilupauksiaan, ja seuraavissa vaaleissa häntä äänestetään uudelleen vedoten siihen, että hän toteutti kaikki lupauksensa, vaikkei hän toteuttanut niistä yhtäkään.
Huonon tietoteorian ominaispiirre on se, että siitä johdettuja päätelmiä on vaikea ulkopuolisten kumota, sillä huono tietoteoria torjuu vastaesimerkit. Trumpin julkaisut Truth Social -alustalla ovat totuus. Jos sanomasi on julkaisujen kanssa ristiriidassa, olet tietoisesti tai tiedostamatta woke ja täten määritelmän mukaisesti väärässä ja osa ongelmaa. Keskustelu päättyy.
Kaikki haitallinen politiikka ei selity huonolla tietoteorialla, sillä haitallista politiikkaa harjoittavat ja kannattavat voivat olla tietoteoreettisesti kypsiä. Heidän haitallisuutensa johtuu siitä, että heidän tavoitteensa ja tekonsa ovat haitallisia. Huonot käsitykset tiedon muodostumisesta ovat kuitenkin tärkeä haitallista politiikkaa selittävä tekijä.
Valitettavasti huonoa tietoteoriaa vähennetään – jos vähennetään – sukupolvissa, ei vuosissa. Koulutus, muodollinen tai epämuodollinen, on ainoa vastalääke.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija.
uutiskirje 
