Bagge tunnetaan erityisesti rikosromaaneistaan ja lasten- ja nuortenkirjoistaan. Hän on kirjoittanut televisio- ja sarjakuvakäsikirjoituksia sekä kuunnelmia sekä suomentanut dekkareita ja nuortenkirjoja.
– Ihmisethän rikoksia tekevät. Sen tajusin 12-vuotiaana, kun kävimme Mikkelin lääninvankilassa katsomassa enoani. Hän ei ollut siellä vartijana, vaan aivan muusta syystä. Hänelle ei kuitenkaan ollut kasvanut sarvia päähän, vaan hän oli yhä se sama vanha eno. Ehkä vähän tavallista hiljaisempi siinä kaikuvassa tapaamishuoneessa.
Baggen mielestä ihmiset ovat mielenkiintoisia, varsinkin epätäydelliset ihmiset.
– Kirjailijana minua kiinnostaa, miksi ihminen tekee rikoksen ja mitä siitä seuraa; niin uhreille kuin hänelle itselleenkin. On aika sattuman kauppaa, mille puolelle ihminen horjahtaa. Ympäristöllä on suuri vaikutus ihmisen kehitykseen tai kehittymättömyyteen.
– Rikosromaaneissani pidän erityisesti henkilöistä, jotka horjuvat lain ja laittomuuden rajamailla, kuten poliisin vasikka ja ammattivaras Allu Nygren, ja rikospoliisi Leila Pohjanen, joka rakastuu Alluun ja saa tälle lapsenkin. Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi Leilan ja Allun pojan tulevaisuus muotoutuu.
Vahingonkorvaus-
vaatimukset jäävät
Missä menee omistamisen ja luvattoman ja laittoman omimisen raja?
– Minusta tuntuu, että jokaisen suuren omaisuuden takana on rikos, ainakin moraalinen. Kohtuus pitäisi olla varastaessakin tai ehkä olen vain kateellinen.
– Suurin osa rikollisista olisi tienannut huomattavasti paremmin tekemällä töitä vaikka osa-aikasiivoojana. Enimmäkseen rikoksista seuraa tekijälleen vahingonkorvauksia enemmän kuin he pystyvät koskaan maksamaan, varsinkaan vankilapalkalla tai toimeentulotuella. He tekevät rikoksensa lähinnä kännissä tai muissa aineissa tai siihen tilaan päästäkseen. Osa on jo niin laitostuneita, että haluaa vain palata tuttuun ja turvalliseen vankilaan.
Huumekaupassa Baggen mukaan pyörii rahaa, mutta sitä hallitsevat rikollisjengit edustavat äärimmilleen vietyä kapitalismia, jossa hallituksen puheenjohtaja kuorii kermat päältä ja pikkutekijät kärsivät kakkua hänen puolestaan siinä toivossa, että heidän nimensä joskus mainittaisiin vuosikertomuksessa.
– Talousrikokset ovat sitten asia erikseen. Niissä liikkuu suuria summia, mutta ne liikkuvat pääasiassa ulkomaille ja jäävät sinne odottamaan, että tekijä kärsii ehdollisen tuomionsa koetusajan Suomessa tai istuu muutaman kuukauden avovankilassa.
Aiheet miltei
mistä tahansa
Onko rikosromaanien ja lasten- ja nuortenkirjojen välillä vuorovaikutusta, jännitteitä tai ristiriitaa? Kun kirjoitat lasten- tai nuortenkirjaa, tuntuuko aikuisten rikollinen maailma silloin jotenkin kaukaiselta?
– Lastenkirjoista rikosromaanien maailma on aika kaukana, nuortenkirjoissa se on jo lähempänä ja osin risteääkin niihin. Joskus idea, joka ei toimi lastenkirjassa, löytääkin kodin rikosromaanista, tai päinvastoin. Yleensä pyrin kirjoittamaan yhden kirjan kerrallaan. Kehittely- ja korjailuvaiheissa on tietysti koko ajan useita erilaisia juttuja. Erilaisiin maailmoihin ja henkilöihin eläytyminen on minulle kirjailjantyön suola. Kaikki ovat toistaiseksi mahtuneet sovussa samaan päähän.
Miten kehittelet aiheitasi? Mitkä ovat tietolähteesi?
– Tarinat saattavat saada alkunsa omasta kokemuksesta, muistosta, ihmisiltä kuulluista jutuista, lehtiartikkeleista, kadulla näkemästäni ihmisestä, muista kirjoista ja elokuvista. Jonkin verran olen haastatellut rikospoliiseja, lukenut erilaisia elämäkertoja ja muita tietokirjoja, kolunnut nettiä, kierrellyt tapahtumapaikoilla hakemassa hajuja ja tunnelmia.
– Esimerkiksi Mustaa taivasta varten kahlasin melkoisen määrän arvokuljetusryöstöjuttuja Ruotsista ja maailmalta. Perehdyin Chilen lähihistoriaan ja maantietoon sekä sikäläisten poliittisten pakolaisten vaiheisiin maassamme. Luin silminnäkijäkuvauksia trombeista ja vähän isommistakin hurrikaaneista. Perehdyin autopeltisepän työhön, Suomen armeijan panssarivaunuihin, Ruotsin rikollisjengeihin ja Hämeenlinnan Sahanmäen työväenasuntojen historiaan.
– Muistelin omaa vuosien takaista kokemustani teollisuusvartijana. Kertasin kokaiinin vaikutuksia käyttäjäänsä ja laittoman koronkiskonnan toimintatapoja, ynnä muuta. Dekkarissa yksityiskohtien täytyy pitää kutinsa. Kokonaisuuden voi sitten valehdella, niin että se pysyy uskottavana.
Kirjailijan uskottava
tarinoihinsa
Dekkaristin on tärkeää on luoda elävät henkilöt, joiden välille syntyy ristiriitoja. Aloittaessaan Bagge tietää yleensä kirjan lopun, muttei välttämättä tiedä aivan tarkkaan, miten sinne päädytään.
– Pyrin kuitenkin olemaan muutaman luvun edellä henkilöitäni. Joskus he hylkäävät suunnitelmani ja ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä. Ne ovat hienoja hetkiä. Silloin täytyy vain kirjata nöyrästi henkilöiden vaiheet ja toivoa, että he edes suunnilleen tietävät mihin ovat menossa, ettei tule kovin suuria korjaustalkoita.
Jos vertaat omia tekstejäsi yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, millaisia yhtäläisyyksiä/eroavuuksia niiden väliltä löydät?
– Luen kyllä jonkin verran noita tutkimuksia, mutta ne sulautuvat aina mielessäni muuhun lähdemateriaaliin ja henkilöhahmojeni tarinoihin niin, etten lopulta enää muista mikä on totta ja mikä keksittyä. Jos ei kirjailija usko omiin tarinoihinsa, kuka sitten?
uutiskirje 
