Lastenkirjailija Markus Majaluoma kiittää lapsia suomalaisen lastenkirjallisuuden tasosta
Markus Majaluoma asuu omaa Ruusumäkeään perheineen Sipoon Nikkilässä. Joulukuisena perjantaina oikeakin vaimo on seminaarimatkalla ja kolme hänen oikeaa lastaan juuri viety kouluun.
– Pakoputki putosi vähän ennen koulua. Lapset sanoivat heti, että he voivat tästä kävellä ja lähtivät kompuroimaan pellon yli kouluun, Majaluoma kertoo.
– Ne ennakoivat, että nyt palaa isällä pinna.
Pauke ja kolina siivittivät kotimatkaa.
Näin olisi voinut käydä myös Pentti Ruusumäelle, Majaluoman neliosaisen lasten kuvakirjasarjan isälle. Tänä syksynä ilmestynyt Isä, koska joulupukki tulee? jää sarjan viimeiseksi ja on Majaluoman yhdestoista kirja. Niiden lisäksi hän on kuvittanut erinäisen kasan kirjoja muiden tekstiin. Muiden muassa Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat ovat Majaluoman kuvittamia. Myös aikakauslehdissä Majaluoman kuvituksiin törmää.
Julkisen piirtämisen hän aloitti teini-ikäisenä Porissa.
– Piirsin muka poliittisia pilakuvia Porin Sanomiin, hän naureskelee.
Jouluna lapsi
on pääosassa
Aiemmin kirjasarjassa on käyty sienessä, menty saareen ja rakennettu maja. Tyypillistä kirjoille on, että kirjan isä luulee päättävänsä, mutta lasten touhu muuttaa asiainkulun suuntaa.
Sarjan viimeinen kirja käsittelee joulua.
– Joulu on ainoa jäljelle jäänyt takuuvarma perhejuhla ja siinä on lapsi pääosassa, jopa juhlan kristillisessä taustassa. Itse toivoisin silti joulun yhteydessä puhuttavan vähemmän Jumalasta ja enemmän lapsista.
Majaluomankin perheessä joulu on perinteitä, ruokia, siivousta, laatikoita mummin ohjeen mukaan, stressiä.
– Tämä yleinen käytäntö perustuu ihanaan joulun perinteeseen, joka tulee ihmisten lapsuudenkodeista. Se on ristiriitainen juhla, mutta eronneet paritkin pyrkivät järjestämään lapsilleen suloisen joulun.
Markuksen jouluvalmisteluihin ei juuri kuulu siivousta.
– Minun lapsuudenkoti oli sekainen ja koristeet saattaisivat minulta unohtua, hän selvittää.
Isä, koska joulu tulee -kirjassa äiti ei pääse Brysselistä kotiin jouluksi ja pukinkin tulon katkaisee myrsky. Kumpi on pahempi menetys?
– Isä ja naapurin setä pystyvät korvaamaan pukin, mutta äitiä eivät, Majaluoma vastaa.
Ensin teksti,
sitten kuvat
Majaluoman kirjat Pentti Ruusumäen perhe-elämästä ovat olleet kirjailijan ensimmäiset, joihin hän loi ensin tekstin, vasta sitten kuvat.
– Oli menossa paha kriisi kuvittajana, hän paljastaa.
Ensimmäinen kirja syntyi kriisin lisäksi uhittelusta ja läheltä. Tutuksi tuli kirjailijan tuska ja kirjailijoiden arvo nousi hänen silmissään.
– On käsittämätön työ muuttaa mielikuva kirjaksi sössöttämättä ja selittämättä, kirjoittaa kirjoittamatta pääasiaa. Viimeisen kirjoitin seitsemän kertaa.
Mielialat vaikuttivat sisältöön.
– Välillä olin lasten puolella, välillä isän.
– Joku kirjailija sanoi, että ota aihe läheltä, niin et voi erehtyä. Siispä otin isän ja kolme lasta. Mutta kävi kuten monesti onnellisesti käy, henkilöt alkoivat elää omaa elämäänsä eikä Ruusumäen perhe jäänyt meidän perheeksi.
Kolmilapsisen perheen elämän tunteminen on auttanut.
– Kun lapsia on kaksi, he riitelevät ja sopivat. Mutta kun niitä on kolme, homma menee hallinnasta. He eivät riitele tai sovi, sen sijaan menossa on kummallinen peli.
Samaa peliä käydään Majaluoman kirjasarjassa.
Lohtua
lapsen elämään
Majaluoma haluaa tuoda kirjoillaan lohtua lapsille.
– Sanon niillä, että elämä on jees, vaikkei se todellisuudessa olekaan. Kun lapsi elää siinä harhassa, että elämä ottaa hyvin vastaan, ja uskoo, että kannattaa kasvaa, hänestä tulee voimakas aikuinen.
Oikeasti lapset ovat kirjailijan mielestä pahasti alakynnessä.
– Siksi on kiva laittaa lapset kirjassa voittamaan, vaikka elämässä niin ei voi antaa tapahtua. Lapset voivat junailla asiat katastrofiksi, vaikka tulipaloksi.
Majaluomaa harmittaa kaikkinainen kiire, etenkin, kun se kohdistuu lapsiin.
– Joillekin on hirveän tärkeää, että hänen lapsensa osaa lukea ennen kouluun menoa. Miksi, Majaluoma kysyy.
– Lapsia kohtaan on entistä suuremmat paineet. Kuvataidekouluhinkin soitetaan ja raskauden aikana, että lapsi tulee sitten.
Nykyaikainen
isä
Pentti Ruusumäki on nykyaikainen isä, opettavainen ja arjesta vastuuta ottava. Majaluoma sanoo, että pakosta hän itse elää paljossa kuin Pentti. Suomalainen mies on lirissä, ollut jokusen kymmenen vuotta.
– Mies haluaisi yhä metsästää, hän tiivistää.
– Nainen huitelee seminaareissa ja ottaa miehen paikan. Samalla naiselle on iso etu imetyksestä, joka luo lapsen kanssa yhteisen rauhan. Mies jää ulkopuolelle tästä välttämättömyyden ihanuudesta.
Jos mies on lirissä, on naisellakin rankkaa. Pärjäämisen vaatimus on hurja.
– Ei riitä, että on kaunis. Pitää menestyä koulussa, työssä, harrastuksissa ja vielä olla sosiaalisesti kyvykäs ja taitava kasvattaja.
Kuva sotkee
mielikuvan
Kirjoittava ja kuvittava Majaluoma sanoo, että teksti ja kuva ovat riitelevät veljekset.
– Kirjallisissa piireissä kuvaa ei arvosteta. Kirjoittaja vihaa kuvaa, koska hän tuottaa itse mielikuvia, jotka kuva sotkee. Samalla lailla jotkut kuvantekijät vihaavat sanaa, jopa nimi kuvalle on liikaa.
Näiden näkökantojen välissä on kuvakirja.
– Sitä ei voi tehdä ilman kuvaa tai ilman tekstiä. Ei ainakaan ilman kuvaa.
Silti kuva on alisteinen.
– Kuvakirjalla ei ole omaa paikkaa kulttuurissa. Se näkyy tuissa ja kirjastokorvauksissa. Kuvakirjailija saa niitä tai on saamatta, miten sattuu.
Kiitos
koululaisille
Majaluoman mielestä Suomi on lastenkirjallisuuden supervalta.
– Jos ennen Ruotsi oli lastenkulttuurissa omaa luokkaansa, nyt virtaa Suomessa. Täältä noustaan ja tullaankin voimalla.
Se on havaittu jo muuallakin, esimerkiksi Keski-Euroopassa. Päivän sana on suomalainen lastenkirja.
– Siellä havaittiin, että suomalaiset lapset ovat hyviä lukijoita, ja pohditaan, onko syy suomalaisissa lastenkirjoissa. Kansainvälisestä kiinnostuksesta pitää kiittää suomalaisia koululaisia ja tutkimuksia, jotka ovat paljastaneet heidän osaamisensa tason.
Majaluoma haluaa huomauttaa, että kiinnostus ei siis ole missään nimessä kulttuuripiirien ansiota.
– Koululapset ovat ne, jotka ajavat suomalaista kirjallisuutta eteenpäin.
Koskettelu, kansan
kohtalon kysymys
Osuutensa on tietysti myös lastenkirjojen tekijöillä. Suomessa julkaistaan paljon lastenkirjoja, vaikka niitä ei juuri tueta. Uusia tekijöitä ilmestyy jatkuvasti ja ihmiset haluavat tehdä lapsille. Kuvapuolella on hyvä koulutus ja nuoret haluavat alalle.
Suomalainen lastenkirja on omintakeinen.
– Me suomalaiset olemme kovia käsittelemään lapsuuttamme. Meillä on kansana ihan omamme näköinen lapsuus, Majaluoma sanoo. Hän puhuu kotivammaisuudesta, jota pitää Suomen kansan ominaispiirteenä.
– Suomalaiset eivät koskettele toisiaan. Se on vaillinaisuus, jota siirrämme kodeissa sukupolvelta toiselle. Jos on vaillinainen lapsena, on vaillinainen aikuisenakin.
Vaikka vaillinaisuus poikii hyviä lastenkirjoja, hän arvelee, että juuri koskettelun puute on kansakunnan kohtalon iso kysymys.
– Koskettelun määrä on se, joka määrää asemamme kansojen joukossa, ei niinkään taloudellinen kasvu. Koskettelu rakentaa aivoja, se erittää aivoihin mielihyvähormonia ja saa aikaan pysyviä positiivisia muutoksia. Tilanne on suomalaisten kannalta lohduton, hän sanoo ja suosittelee kaikille kosketushoitoa. Sitä saa vaikkapa lukemalla yhdessä lapsen kanssa.
– Kuvakirja on läheisyyden väline.
Lapsi
kestää roson
Majaluoman kuvitus on omintakeista, rosoista.
– Vaimo ihmetteli, että pitikö sinun tehdä joulupukista noin ruma. Lapset kyllä kestävät roson, kun käyvät sen läpi vanhempien kanssa, vaikka sisäsyntyisesti pitävätkin kaikesta ylisomasta.
Kirjailija muistuttaa, että lapsi piirtää, kun ei vielä osaa kirjoittaa.
– Sanoilla lapsi oppii narraamaan, mutta viiva on sydämen viiva.
uutiskirje 
