Pahaa lihaa

Tuula-Liina Varis

Ostan marinoitua lihaa niin harvoin, että iljettävän totuuden paljastuttua on helppo lopettaa sen ostaminen kokonaan. Tai helppo ja helppo; ydinkeskustan ulkopuolella asuva voi joutua asioimaan lähimarketissa, jossa marinoimatonta lihaa ei saa sen paremmin tiskistä kuin hyllystäkään.

Omankin lähikauppani anti on tässä suhteessa koko ajan huonontumistaan huonontunut. Tuoretiskiä siinä ei ole ollut vuosiin, mutta marinoimattoman lihan valikoimat ovat hyllyssäkin pienentyneet. Punaiseen liejuun upotettua tavaraa sen sijaan riittää kymmenin metrein. Ilmeisesti kuvitellaan, että kuluttaja kokee aidosti valitsevansa, kun saa päättää, ostaako soossimössönsä Atrian vai HK:n vai Saarioisten pakkauksessa. Jokseenkin saman makuista on kaikki riippumatta tuottajasta – tai edes siitä, onko liha nautaa, sikaa, kalkkunaa vai broileria.

On turha hurskastella, että lihaa marinoidaan, jotta kotikokkaajat pääsisivät sen valmistamisessa helpommalla. Tietysti tarkoitus on pidentää tuotteen myynti-ikää. Käsittelemätön tuoretavara alkaa vähetä pelkästään hyllytavaraa myyvien markettien valikoimista. Ei tuoretiskiä, ei siis paikkaa, mihin siirtää parasta ennen -päiväyksen ylittäneet tuotteet. Oma lähimarkettini on tästä hyvä esimerkki. Hyllyiltä hävinneiden siskonmakkaroiden tai broilerin jauhelihan perään ei kannata kysellä. Ne ovat ”poistuneet valikoimistamme”, ja sillä siisti.

On pelättävissä, että todellisuus liha- ja kalatiskeillä on nyt paljastunutta pahempikin. Sen todistavat myös tarkastukset, joita tehdään henkilöstöpulan takia entistä vähemmän, mutta joista seuraa huomautuksia entistä enemmän.

Kun nyt valvontaa luvataan tehostaa, valvottakoon muutakin kuin lihatiskejä. Esimerkiksi vihannes- ja hedelmäosastot ovat monin paikoin luokattomassa kunnossa. Milloin olet ostanut hedelmien verkkopakkauksen tai tomaattirasian, jossa ei ole yhtään mätää tai homeista yksilöä? Tuskin milloinkaan. Kuinka monta kertaa olet ostanut jäävuorisalaatinkerän, joka on sisältä aivan ruskea? Aika monta. Parhaana satokautenakin muovipusseissaan hikoilevat juurekset ja avomaan kurkut ovat pehmeitä, sipulit sisältä mätiä, varhaisperunat viikkoja aiemmin nostettuja.

Kotimaiset marjat ja hedelmät ovat hakusessa vuodenajasta riippumatta. Niiden hyllyikähän on pelottavan lyhyt. Kaupan kannalta turvallisempaa on täyttää laarit toiselta puolelta maapalloa rahdatuilla raaoilla päärynöillä, nektariineilla, persikoilla ja avokadoilla. Kiinassa kasvatettu omena ei syksyllä maksa puoltakaan siitä, mitä suomalainen valkea kuulas – jos sitä ylipäänsä on.

Keväällä kyllä kauppaan ilmestyvät ulkomaiset mansikka- ja vadelmarasiat, useiksi päiviksi makaamaan, kunnes pohjimmaiset marjat ovat homeessa.

Asiakasta kehotetaan vastuuseen ja valittamasta päästyäänkin valittamaan. Se on suomalaiselle vaikeaa, ei siksi, että hän olisi liian kiltti, vaan siksi, että hän häpeää. Hän häpeää itseään, kun tuli huijatuksi, mutta vielä enemmän hän häpeää kauppiaan häpeämättömyyttä.

Vilungin kauppiaan häpeämättömyys loukkaa suomalaista sydänjuuria myöten ja juuri siksi hänen on vaikea siitä mitään sanoa.

Itse sain heinäkuussa saatanallisen ruokamyrkytyksen kylmäsavulohesta, jonka päiväyksen perusteella piti olla täysin kuranttia tavaraa. Mitä tein, minä vastuuton asiakas, hirveissä mahakouristuksissa vietetyn yön jälkeen? Lohen jäännökset hautasin kompostiin, itse makasin puolikuoliaana sängyssäni jaksamatta ajatellakaan jotain niin työlästä ja vastenmielistä kuin valittamaan hakeutuminen.

Luulen, että kaltaisiani kiukkunsa hiljaa nieleviä asiakkaita on pilvin pimein. Ei silti totisesti ole meidän syymme, että meitä huijataan. On kohtuutonta ja järjetöntä työntää vastuu kuluttajalle siitä, että kauppa tieten tahtoen, vakain tuumin ja harkiten toimii lainvastaisesti. Ei mistään muustakaan lainvastaisesta toiminnasta vastuuta työnnetä sen uhrille. Vastuu on sataprosenttisesti kaupan ja sitä valvovien viranomaisten. Eikä lain rikkomisen sanktioksi riitä mikään hymiö tiskin reunassa.

Ongelman ydin on suomalaisen päivittäistavarakaupan epäterveessä rakenteessa. Tasosta, terveestä kilpailusta ja hyvästä palvelusta huolehtivat itsenäiset pikkukaupat on järjestelmällisesti tapettu ja alaa hallitsevat isot ketjut kilpailevat enemmän bonussysteemeillään kuin sillä, mitä myyvät. Huonon yhdyskuntasuunnittelun kukkaset, automarketit, leviävät yhä vain pitkin peltoja, keskustojen ja lähiöiden myymälät jäävät huonolle hoidolle, kuihtuvat ja kuolevat lopulta pois.

Joku tästä eurooppalaisittain poikkeuksellisesta kehityksestä hyötyy. Mutta kuluttaja se ei ole, eikä kehitys käänny, vaikka hän valittaisi kuinka.

Paha liha on muutakin kuin tuoretiskiongelma.

Helsingin Sanomien Luokkien Yhdysvallat -sarjan jutussa köyhästä Amerikasta (HS 17.8.) siteerataan vasemmistolaisen kommentaattorin Joe Bageantin vuonna 2007 ilmestynyttä teosta Deer Hunting with Jesus. Begeant toteaa, että hänen virginialaisessa kotikaupungissaan miltei jokaisella yli 50-vuotiaalla on vakava terveysongelma ja alhainen luottokelpoisuus. ”Alkoholi, Jeesus ja ylensyöminen ovat kolme yleisintä pakokeinoa”, sanoo Bageant.

Ylensyöminen pakokeinona köyhyyden ja turvattomuuden kierteestä?

Toden totta. Eikö maailmanlaajuinen lihavuusongelma olekin köyhyysongelma? Lihavia ovat nimenomaan köyhät, eivät siksi, että he söisivät liian hyvin vaan siksi, että he ahmivat pakonomaisesti, addiktoituneesti, itsepetoksellisesti ja todellisuuspakoisesti ravintoarvoltaan kehnoa ja halpaa ruokaa? Kun elämä käy epävarmaksi, kun sen sisältö köyhtyy, kun näköalaa tulevaisuuteen ei ole, syöminen on lohtu ja turva. Ehkä ihminen tiedostamattaan rakentaa läskistä turvamuuria pienen ja heikon minänsä ympärille.

Hyvällä ruokahalulla ei todellakaan voi selittää niitä suunnattomia useiden satojen kilojen elopainoja, joita meillekin on televisiossa esitelty. Eikä huonoilla ravitsemustiedoilla, valistuksen puutteella tai edes roskaruoan massiivisella markkinoinnilla voi jäännöksettömästi selittää sitä, että yletön lihavuus on paisunut epideemiseksi terveysongelmaksi USA:ssa.

Kun näin on, sairaalloista lihavuutta tulisi kaiketi lähestyä ihan muuta kautta kuin ravitsemusopeilla. USA:ssa kuitenkin harkitaan lehtiuutisen mukaan jonkinlaista rankaisuveroa epäterveelliselle ruoalle. Miten ongelma sillä poistuisi? Hyvä ruoka ei siitä halpene, että halpa ja huono kallistuu. Köyhän elo vain käy entistäkin turvattomammaksi.