Virallisessa propagandassa Nicolae Ceaușescun valtakautta nimitettiin kulta-ajaksi. Asiaan paneutuu reippaan huumorin ja satiirin keinoin elokuva Tarinoita kulta-ajalta (Amintiri diu epoca de aur, Romania 2009). Siinä fakta ja fiktio yhtyvät tavallista tiiviimmin toisiinsa.
Poliittista lähihistoriaa vapautuneesti jäljittävä elokuva koostuu kuudesta episodista. Niitä luonnehditaan kaupunkilegendoiksi kommunismin päivien Romaniasta. Käsikirjoittaja on maan kansainvälisesti tunnetuin ohjaaja Cristian Mungiu. Hänen lisäkseen ohjaajan puikoissa ovat olleet Hanno Höfer, Razvan Marculescu, Constantin Popescu ja Ioana Uricaru.
Lopputekstien aikana saadaan näyte kommunistihallinnon suuruuden päiviltä. Ollaan jossain puolue-eliitin tapahtumassa, meininki on, että taatusti kaikki taputtavat suurelle johtajalle. Ceaușescun ympärille luotiin mittava henkilökultti, joka lävisti koko yhteiskunnan.
Aiheesta saadaan mehevä näyte toisessa episodissa Taru virallisesta valokuvasta. Eletään 1970-lukua, Ranskan presidentti Valéry Giscard d’Estaing vierailee Romaniassa.
Kaikki hyvin tähän asti, yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta: eräs puolueviskaali vaatii johtavan sanomalehden toimituksessa toveri pääsihteerin pidennystä ranskalaisvieraan rinnalla. Ei ongelmia, vakuuttavat valokuvaajat – laitetaan toveri Ceauceșculle hattu päähän.
Näin myös tehdään, mutta kauhu täyttää porukan, kun lehti ilmestyy painosta: tärkeässä etusivun kuvassa on kaksi valtionpäämiestä ja kolme hattua… Taru kertoo, että kyseessä oli ainoa kerta, kun työläiset jäivät ilman aamun lehteä.
Vastaavaa pokkurointia alemmalla tasolla tarjoaa aloitusjakso Taru virallisesta vierailusta. Siinä farssin enteet ovat läsnä alusta pitäen: vierailu ei ole edes varma, mutta silti koneiston rattaat pannaan pyörimään täysillä.
Episodien puitteissa käy ilmi, että elintarvikekaupan hyllyt notkuvat tyhjyyttään. Taru ahneesta poliisista kertoo, miten tilannetta voi yrittää paikkailla sukulaissuhteilla. Elävän sian hinaaminen kerrostaloasuntoon tuottaa luontevasti absurdia komiikkaa. Kaasua, toveri ylikonstaapeli!
Kun melkein kaikesta on puutetta, kehiin astuu kekseliäisyys. Taru ilmakauppiaista ja Taru kanakuskista merkitsevät siirtymää kommunismin loppuaikoihin. Alkupuolen hersyvien tunnelmien vastapainoksi meininki muuttuu melkeinpä piinaavaksi.
Siitä kertovat osaltaan episodien tiivistykset: kommunismin loppuaikoina Dacia-auton saattoi hankkia pullorahoilla, monen kerrotaan selvinneen 1980-luvusta työpaikaltaan varastamalla.
Tarinoita kulta-ajalta. Yle Teema keskiviikkona klo 21.45
uutiskirje 
