Jyväskylän uusnatsi-isku on käännekohta

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson näkee Jyväskylän uusnatsiväkivallan merkkinä äärioikeiston toiminnan kärjistymisestä.

– Ihmisiin kohdistuva väkivalta kiihtyy. Se on huolestuttava piirre, koska se kertoo, että Suomen vastarintaliikkeen sisällä on tapahtunut radikalisoitumista.

– Voi myös olla, että haluttiin näyttää mukana olleille ruotsalaisille tovereille, mihin Suomessa ollaan kykeneväisiä. Ruotsissa järjestö on tehnyt huomattavan paljon pahempia väkivaltarikoksia kuin Suomessa.

Andersson on yksi vuonna 2012 julkaistun Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajista. Hän oli läsnä Jyväskylässä 2013, kun Suomen vastarintaliikkeen jäsenet hyökkäsivät kirjan esittelytilaisuuteen puukon ja olutpullojen kanssa.

Mukana Ruotsista tuttuja hyökkääjiä

Dan Koivulaakso, toinen Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajista, sanoo, että Jyväskylän viime viikon iskussa nähtiin koko Suomen vastarintaliikkeestä ne asiat, jotka aikaisemmin tiedettiin liikkeen yksittäisistä jäsenistä. Liike on valmis väkivaltaan keskellä päivää ja taistelee myös poliisia vastaan.

Väkivaltaisen yhteenoton kaava tulee suoraan Ruotsin vastarintaliikkeen toimintamalleista, Koivulaakso sanoo. Jyväskylässä tapelleista ruotsalaisista uusnatseista useampi osallistui Ruotsin vastarintaliikkeen hyökkäykseen Tukholman Kärrtorpissa 2013. Uusnatsit iskivät silloin rasisminvastaiseen mielenosoitukseen pulloilla, soihduilla, kivillä ja kepeillä.

Jyväskylän väkivallasta epäillyillä uusnatseilla on aiempia tuomioita pahoinpitelyistä, tuhopoltosta, varkaudesta, veitsirikoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

”Väkivaltaa vähätellään”

Koivulaakso ihmettelee, miksi uusnatsien hyökkäysten jälkeen julkisuudessa halutaan keskustella väkivallasta vain yleisellä tasolla ja kontekstista irrotettuna.

– Se on vähättelevää ihmisille, jotka kärsivät väkivallasta. On myös poliittisesti haitallista tehdä keskustelusta abstraktia, kun on kyse yhden tietyn natsiryhmän väkivallasta.

Jos turvallisuusviranomaiset pitävät Suomen vastarintaliikettä ainakin jonkinlaisena ongelmana, voisi olettaa, että uusnatseja kohtaisi edes samanlainen poliisivalvonnan taso kuin vasemmiston mielenosoituksia, Koivulaakso sanoo.

Helsingissä poliisi on tehnyt aikaisemmin ennaltaehkäiseviä kiinniottoja vasemmistolaisissa tapahtumissa sekä muun muassa takavarikoinut Vasemmistonuorten lippukeppejä. Suomen vastarintaliikkeen puolestaan annettiin Jyväskylässä kantaa kilpiä mielenosoituksessaan.

”Poliisi käsittämättömän epäpätevä”

Kolmas äärioikeisto-kirjan kirjoittajista, toimittaja Mikael Brunila, pitää Jyväskylän väkivaltaa yllättävänä suhteessa Suomen vastarintaliikkeen viimeaikaiseen toimintaan.

Liike on katuväkivallan sijaan pyrkinyt lähestymään perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen kaltaisia vallankäyttäjiä. Uusnatsit ovat myös tavoitelleet myönteistä julkisuutta katupartioillaan.

– Jyväskylän tapahtumat vaikeuttavat tällaista toimintaa jatkossa. Tämä on erittäin huonoa julkisuutta liikkeelle.

Brunilan mukaan on mahdollista, että tapaus johtaa äärioikeiston marginalisoitumiseen.

Myös Brunila katsoo, ettei poliisi suhtaudu vastarintaliikkeeseen riittävän vakavasti.

– Jos poliisi olisi tehnyt kotiläksynsä ja seuraisi, mitä Ruotsissa tapahtuu ja tuntisi tämän poliittisen liikkeen strategian ja dynamiikan, Jyväskylän pahoinpitelyä tuskin olisi tapahtunut.

– On käsittämätön epäpätevää poliisilta, että tällaisissa tilanteessa voidaan pahoinpidellä ihmistä minuutin ajan. Joko heitä ei kiinnosta tai sitten he eivät vain osaa.

Uusnatsien väkivaltaisuus on herättänyt keskustelua siitä, onko muidenkin kuin poliisin sallittua puolustautua vastaavilta hyökkäyksiltä.

– Niin kauan kun poliisi on näin epäpätevä, pahastuminen siitä, että ihmiset valmistautuvat puolustamaan itseään mielenosoituksessa, on turhaa moralismia. Sillä ei ole mitään käytännön merkitystä niiden ihmisten näkökulmasta, joita uusnatsit oikeasti uhkaavat, Brunila sanoo.

Äärioikeisto yhdistyy

Suomalaisen äärioikeiston tilanne on muuttunut sen jälkeen, kun Anderssonin, Koivulaakson ja Brunilan kirja julkaistiin 2012.

– Äärioikeiston toimijoilla on nyt enemmän yhteyksiä keskenään, Andersson sanoo.

Kolme vuotta sitten äärioikeistolaiset toimivat omilla kentillään. Nyt vuoden sisällä itsenäisyyspäivän 612-marssi ja Eugen Schaumanin muistotilaisuus ovat yhdistäneet äärioikeistoa avoimesti.

Poliitikot myös flirttailevat äärioikeiston kanssa julkisemmin kuin aikaisemmin, Andersson sanoo ja viittaa perussuomalaisten Immosen toimintaan.

Koivulaakso on samalla linjalla. Osa taustalla pysytelleistä äärioikeiston toimijoista on siirtynyt sisäsiisteiksi kansanedustajiksi. Samaan aikaan kaduilla toimivat liikkeet ovat yhdistäneet voimiaan.

Brunilan mukaan Suomen vastarintaliikkeen toiminta on ammattimaistunut.

– Liikkeen kannatuspohja näyttää laajentuneen. He ovat onnistuneet pitämään sosiaalisen median linnakkeensa Facebookissa ja saaneet MV-lehdestä kantaansa tukevan liittolaisen, jolla on laaja levikki.

– Heidän tempauksensa ovat murtautuneet ulos uusnatsien lokerosta. Esimerkiksi Sarastus-lehdestä on tullut yliopistofasisteille oma paikka, jonka tuotanto on ammattimaistunut.

Erityisesti äärioikeistossa on vahvistunut perussuomalaisten ”nuiva” laita, Brunila sanoo. Sampo Terho on puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Riikka Slunga-Poutsalo on puoluesihteeri ja Maria Lohela on eduskunnan puhemies.

Nämä henkilöt toteuttavat hyvin erilaista linjaa ja niukempaa mediastrategiaa kuin aikaisemmat perussuomalaisten johtohahmot.

Vastaliikettä ja kansalaisaktiivisuutta

Miten äärioikeistoa vastaan pitäisi toimia?

Jos äärioikeisto aikoo marssia julkisesti, olisi tärkeää, että marssit estettäisiin kymmen- tai satakertaisella väkivallattomalla protestoinnilla, Koivulaakso sanoo. Näin on toimittu Ruotsissa, jossa äärioikeiston mielenosoitusyritykset on hiljennetty metelöimällä.

– Kaipaan Suomeen laajaa kansanomaista rasisminvastaista liikettä. Meillä on unelma -mielenosoitus oli hieno avaus, vastaa Andersson.

– Vastaliikkeen yhtenä edellytyksenä on, että tiedetään mistä puhutaan, eli on olemassa jonkinlainen ymmärrys siitä, mitä rasismi on ja mitä Suomen vastarintaliike edustaa.

Andersson peräänkuuluttaa jokapäiväistä kansalaisaktiivisuutta, kuten puuttumista uusnatsien tarroihin, äärioikeistolaisiin puheisiin ja uusnatsikeikkoihin.

– Lisäksi kaikissa puolueissa pitäisi vaatia perussuomalaisilta linjausta siitä, kenen he sallivat istuvan eduskuntaryhmässään.

– Jos perussuomalaiset eivät tee selvää pesäeroa näiden toimijoiden politiikkaan, silloin muissa puolueissa joudutaan keskustelemaan siitä, pystytäänkö tekemään yhteistyötä perussuomalaisten kanssa vai ei.