– Minullakin oli varmaan halu tehdä tärkeä elokuva, ohjaaja Aleksi Salmenperä sanoo elokuvastaan Jättiläinen.
Jättiläinen kertoo fiktiivisen elokuvatarinan keinoin, miten Talvivaaran suuri kaivoskatastrofi Kainuuseen syntyi. Sen mahdollisti hyvä veli -verkostoista rakentuva korruptio. Asioihin ei puututtu. Siltä osin Salmenperän elokuva ei ole kuvitelmaa. Elokuvan nimi viittaa juuri tuohon pinnan alla olevaan isoon verkostoon.
Ei Jättiläinen ole kuvitelmaa siltäkään osin, että yhdessä pääosassa on Jani Volasen osaavasti esittämä Talvivaaran todellinen voimamies Pekka Perä.
Elokuva kertoo ihmisistä, jotka ovat päätöksenteon ytimessä.
– Katsoin, että tässä minulla on henkilö jolla on missio, joka menee munilleen. Yhdessä ohjaajan kanssa päätettiin, mikä on roolihenkilön stressitaso missäkin vaiheessa.
Peräänantamattoman kunnianhimonsa vuoksi Perä upposi mieluummin helvetinkoneensa komentosillalla kuin luopui riskejä sisältävästä hankkeestaan. Ihailtu ja inhottu Perä upposi tietenkin vain henkisesti. Mutta maine meni, ja osa rahoista. Talvivaaran ympäristövahingot kuitenkin jäivät.
Totuus tarua ihmeellisempää
Jättiläisen käsikirjoittaja Pekko Pesonen sanoo, että elokuvaan oli vaikea löytää sopiva tyylilaji.
– Yritin ensiksi tehdä satiiria, mutta en saanut sitä toimimaan. Tapaus on sen verran traaginen, että tuntui jotenkin väärältä satiirisesti nauraa sille.
Päädyttiin kerronnallisesti ajoittain hyvinkin lakoniseen tosiasioiden loogiseen vyöryttämiseen, jossa tarinan voimana on suuren ympäristöonnettomuuden vääjäämätön eteneminen. Henkilödraamaa löytyy jonkin verran Perän kiroilevista räjähdyksistä ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ympäristöosaston ihmisten ristiriidoista.
Pesonen tapasi Perän. Hän nauhoitti pitkän haastattelunsa filmiryhmän käyttöön. Se tapahtui vuonna 2013. Silloin Perä oli vielä yhteistyöhaluinen, mutta se loppui kun katastrofi eteni.
– Perän motiivi ei ollut raha vaan näyttämisen halu ja kunniakysymys.
Elokuvatarinan juonta ei kuljeteta – yllättävää kyllä – Perän nousun, uhon ja tuhon amok-juoksuna. Pesonen sanoo, että avainasemaan nostettiin valvova virkakoneisto. Juonellisessa pääosassa on nuori ympäristötarkastaja Jussi, jota esittää Joonas Saartamo.
– Haluttiin kuvata niitä tyyppejä, jotka ovat keskeisesti sen päätöksenteon ytimessä.
Pesonen sanoo, että kaikki elokuvan virkamiehet ovat fiktiivisiä hahmoja, mutta uskottavien tyyppien luomiseen käytettiin paljastuneita olemassa olevia käytäntöjä.
– Käytännöt ovat totta. Aluehallintovirastosta voidaan siirtyä kaivosyhtiöön kovapalkkaiseksi toimihenkilöksi. Se on ihan arkipäivää Suomessa. Sitä tapahtuu koko ajan.
Tällaista on tapahtunut Suomessa, mutta ei Talvivaaran yhteydessä. Totuus voi kuitenkin olla tarua ihmeellisempää. Perä ei kertonut Pesoselle, että oli yrittänyt palkata valvovia virkamiehiä. Rekrytointi oli epäonnistunut. Asia paljastui Pesoselle vasta käsikirjoituksen teon jälkeen julkisiksi tulleista poliisikuulusteluista. Täysin kuvitteelliseksi luultu rekrytointikohtaus nähdään elokuvassa.
Korruptiojättiläisen keskeisiä virkamiestahoja elokuvassa ovat Pohjois-Suomen AVI, Kainuun Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) ja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Itä-Suomen yksikkö.
Ei sormenheristelyä
Salmenperä sanoo, että elokuvan moraalinen pohdinta rakennetaan ympäristötarkastajan kompromisseilla urkenevan uran ja häntä soimaavan omantunnon ristiriidan kautta. Jussi on avainhenkilö Talvivaaran ympäristölupien ja niiden sisältämien rajoitusten kirjoittamisessa. Tämän fiktiivisen henkilön kujanjuoksu päättyy erottamiseen, kun hän yrittää lopulta epätoivoisesti puuttua pahenevaan ympäristöonnettomuuteen.
Sormenheristelyä Salmenperä sanoo tarkasti varoneensa. Osaksi siksi tarinaan ei kirjoitettu Talvivaaraa vastustanutta kansalaisliikettä eikä Sotkamon mökkiläisten epätoivoa.
– Yritettiin saada elokuvasta kaikki päivittely pois.
Tarkoituksellisesti elokuvassa ei ketään syytetä rikoksista. Teot ja tekemättä jättämiset saavat puhua puolestaan. Tuomitsemisen Salmenperä jättää katsojille. Jopa Perä saa hänen mielestään asiallisen kohtelun.
– Halusin, että kunnioitetaan sitä hahmoa. Halusin koko ajan, että Perälle ei naureta, Perää ei syytetä.
– Tämmöiset jääräpäiset miehet tai naiset ovat kiehtovia henkilöitä. Niitä voi tietyllä tavalla ihaillakin, vaikka ne olisivat mitä.
Suureen kysymykseen elokuvansa sanomasta Salmenperä sanoo hetken mietittyään haluavansa kertoa, että asioihin voi vaikuttaa.
– Usein tavallinen ihminen miettii, että tuommoiset asiat eivät ole minun käsissäni, että en voi vaikuttaa mihinkään. On hyvä, jos tuosta elokuvasta jää mieleen, että jos joku asia vaivaa, niin pitää tehdä jotain. Meillä on mahdollisuus kuunnella omaatuntoamme ja toimia henkilökohtaisen moraalin mukaan.
– Henkilökohtaisen moraalin muodostaminen ja sen mukaan eläminen on tärkeää. Toivon, että tämä elokuva rohkaisisi juuri tähän.
uutiskirje 
