Olen loman tarpeessa. Olen sinnitellyt erään akateemisen tekstin parissa viikkokausia saamatta aikaan paljoakaan. Akateemisena pätkätyöläisenä, jonka apurahakausi loppuu jo kesän jälkeen, ei ole oikein varaa lomia pidellä. Muillekin tuntemilleni akateemisille työläisille loma on lähinnä aikaa, jolloin saa rauhassa kirjoittaa. Eräskin tuttavani raportoi viime viikolla onnistuneensa viimeistelemään viisi artikkelia. Olin kateellinen hänen tuottavuusloikastaan.
Kun syksyllä edessä oleva rahoitushakukausi siintää jo mielessä ja juuri niitä hakemuksia varten olisi ensisijaisen tärkeää saada julkaisuluetteloon lisää mittaa, on dilemma valmis. Pitäisi lomailla, että jaksaa syksyn, mutta pitäisi samalla vaan jaksaa painaa, että syksyllä olisi hakijana paremmissa asemissa. Kierre on loputon. Ja pahimmillaan johtaa sairaalaan. Eräs ystäväni muistutti juuri, että ei kannata jäädä odottamaan sitä, että kroppa prakaa stressin takia, vaan kannattaa ottaa lomaa jo aiemmin. Kivempi kuitenkin lomailla terveenä kuin pakon edessä täysin romuna.
Käsillä on vielä viimeinen skarppaus Suomi Areenassa, ennen kuin pääsen lomalle ja uppoutumaan Karl Ove Knausgårdin maailmaan. Ai niin, pari artikkeliarviotakin pitäisi ehtiä Porissa tehdä jossain välissä. Myönnettäköön, että otin pienen varaslähdön eräänä iltapäivänä kun kirjoitushommat tuntuivat oikein tuskallisilta ja aloitin Taisteluni-sarjan ensimmäistä kirjaa. Hyvin lähti vetämään, ensi viikkoa odotellessa siis.
On aivan mahtavaa, että joillakin meistä on kerran kuukaudessa sietokyky sen verran alentunut, että mikä vaan ei mene läpi
Mutta asiaan, josta voitte lukea laajemmin myös elokuussa ilmestyvästä kirjasta Anna mennä. Puhutaanpa kuukautisista.
Kuukautisista puhutaan aivan liian vähän. Ne eivät tunnu olevan sopiva kahvipöytäpuheenaihe, vaikka monelle meistä ne ovat arkipäivää kerran kuussa, valtaosan elämästä. Puhe on tärkeää, sillä kuukautisiin liittyy vuosituhantinen häpeä ja stigma. Naisen kehoa on pidetty saastaisena etenkin kuukautisten aikaan, ja naiset on silloin suljettu yhteisön ulkopuolelle.
Pitää muistaa, että kuukautisia ei ole vain naisilla, eikä kaikilla naisilla. Kuten kohtuakaan ei ole kaikilla naisilla, eikä ainoastaan naisilla.
Ammatillisissa tilanteissa kuukautisista puhumisen välttely on ymmärrettävää. Kukapa meistä haluaisi joutua seksistisen spekulaation kohteeksi esittäessään kriittisiä huomioita. Tuttu hiljentämisen ja väheksynnän taktiikka: ”Sillä on varmaan se aika kuusta.”
On mahdollista, että PMS-vanteen kiristäessä päätä onnistuu huomaamaan epäkohtia, joita ei muuten huomaisi ja joista ei jonain joviaalimpana päivänä huomauttaisi. Se ei kuitenkaan tee epäkohtia olemattomiksi.
Minulla on kivuliaat kuukautiset. Kivuista huolimatta olen viime vuosina oppinut, että tilanteesta voi ottaa jonkinmoisen ilon irti. Saan sen kaipaamani pakollisen lepotauon kaikesta akateemisesta suorittamisesta. Koska tiedän, että en ole kovin työkykyinen kuukautisten parina ensimmäisenä päivänä, olen pyrkinyt järjestelemään työni niin, että voin niinä päivinä tehdä minimaalisesti jos lainkaan töitä. Tämä on tutkijaelämän ja kokonaistyöajan tai apurahatutkijuuden hyvä puoli!
Makaan kotona sängyssä lämpötyynyn kanssa, ja katson koko päivän hömppää. Se ei vaadi minulta mitään. Jos jotain menee elokuvasta tai tv-sarjasta ohi, koska nukahdan otettuani annoksen lääkkeitä ja kehoni väsyttyä kramppaamisen jäljiltä, ei haittaa. Joskus katson samoja vanhoja sarjoja tai elokuvia uudestaan ja uudestaan, koska niissä varsinkaan ei menetä mitään, jos välillä nukahtaa. Juonenkäänteet ovat jo ennalta tutut.
PMS-oireisiin suhtaudun kahtalaisesti. Olen kuullut tutkimuksista, joissa on todettu, että niitä ei ole. Kokemus sanoo kuitenkin toista.
Muistan vieläkin ehkä noin kymmenen vuoden takaa tilanteen, jossa töissä vanne kiristi päätä niin paljon, että itku meinasi päästä. Raivosta. Mitään ei ollut tapahtunut töissä tai muussakaan elämässä, mikä olisi aiheuttanut hermojen kiristelyn. Olo helpotti heti, kun vuoto alkoi. Oireet eivät suinkaan ole samanlaiset joka kuukausi, ja yhtä raivokkaat hyvin harvoin.
Toki linkki kuukautisten ja niitä edeltävän hermojen kiristelyn välillä voi olla pikemmin kulttuurinen kuin biologinen. Koska olen oppinut odottamaan negatiivisia tuntemuksia kuukautisia edeltävällä viikolla, rekisteröin ne PMS-oireiksi. Vastaavasti sama tuntemus jollain muulla viikolla kuukaudesta saisi jonkun toisen selityksen.
PMS-selitys on vapauttava. Kun huomaan, että raivopäisyys johtuu pian alkavista menkoista, osaan useimmiten suhtautua siihen lempeästi. Tiedän, että se menee kohta ohi, ja osaan olla kohdistamatta raivoa läheisiini. Joskus toki lipsahtaa ja puoliso joutuu kärsimään turhaan.
Toisaalta PMS on aliarvostettu yhteiskunnallinen resurssi. Naiset ja tytöt kasvatetaan huomioimaan muita, joustamaan ja sietämään.
On aivan mahtavaa, että joillakin meistä on kerran kuukaudessa sietokyky sen verran alentunut, että mikä vaan ei mene läpi. Silloin ei pelota se, mikä muuten ehkä pelottaa. Esimerkiksi: jos minä nyt sanon tästä asiasta, mitä ne minusta oikein ajattelevat, pitävät varmaan hankalana tyyppinä.
Filosofi Sara Ahmed on useaan otteeseen todennut, että usein se, joka nimeää ongelman ääneen, nähdään ongelmana. Naisten kohdalla tämä on vielä ollut kätevästi pistettävissä hormonien piikkiin. Että tuossa se nyt PMS-päissään keuhkoaa seksismistä.
Mikään ei kuitenkaan koskaan muutu, jos mitta ei tule täyteen. PMS voidaan siis hyvin nähdä yhteiskunnallisen muutoksen voimana eikä naisten vähättelyn välineenä.
uutiskirje 
