”Ei voi olla totta. Uutisissa sanottiin, ettei kaikilla lapsilla ole enää oikeutta mennä päiväkotiin ja hoitajilla on enemmän hoidettavia kuin ennen. Tyhmää.” Näin tiivisti kymmenvuotias veljentyttöni uutiset viime viikolla. Niinpä, lapsikin sen ymmärtää.
Itse olin neljävuotias, kun sain Hirsimäen päiväkodista kortin, jossa toivotettiin onnellisia päiviä kotona äidin ja uuden vauvan kanssa. Muistan vieläkin, kuinka kävelimme äidin kanssa päiväkodista kotiin ja ajattelin, etten pääsisi pitkään aikaan tarhaan. Pikkuveli oli odotettu, ja naapurin tytöistä oli minulle leikkikavereiksi, mutta vuosia jatkunut suhde päiväkotiin katkesi. En tiedä olisivatko vanhempani edes vieneet minua päivähoitoon äidin äitiysloman aikana, mutta mahdollista se ei olisi ollut siihen maailmanaikaan.
Vuonna 1996 eduskunnassa säädettiin lailla, että kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen riippumatta vanhempien työmarkkinatilanteesta tai perheen muista lapsista. Tämä oli eduskunnan naisverkoston kaikkien aikojen voimannäyttö. Syvän laman keskellä useat naiskansanedustajat yli puoluerajojen tekivät töitä hartiavoimin, että laki saatiin voimaan.
Nyt eduskunta romutti tuon lain. Elokuun alusta lähtien päivähoito-oikeus voidaan rajata 20 tuntiin niissä perheissä, joissa toinen vanhemmista on työttömänä. Toisin sanoen perheen työmarkkinatilanne vaikuttaa nyt lapsen oikeuteen saada varhaiskasvatusta. Oikeutta rajattiin myös, jos vanhempi hoitaa toista lasta kotona.
Selvitysten perusteella suurin osa suomalaisista kannattaa päivähoito-oikeuden rajaamista. Useimpien mielestä on varsin perusteltua, että lapset hoidetaan kotona, jos se vain suinkin on mahdollista.
Joskus kuitenkin on lapsen edun mukaista päästä päivähoitoon. Aina vauva-arki kotona ei lähde sujumaan ongelmitta ja vanhempien lasten on silloin hyvä osallistua varhaiskasvatukseen. Joskus kotona voi olla sairautta, fyysistä tai henkistä. Kaikki ei näy ulospäin, eikä perheitä pidä tuomita valinnoista.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisella on myös syvempiä vaikutuksia, joita ei tule heti ajatelleeksi. Perheet voivat esimerkiksi joutua tilanteeseen, jossa heille tarjotaan osa-aikaista palvelua väljemmin ehdoin. Tällöin ryhmäkoot voivat olla suurempia, henkilöstön kelpoisuusehdot löyhempiä ja esimerkiksi ruokailu voi puuttua. Tämä vaarantaa lapsen oikeuden varhaiskasvatukseen ja lisää epätasa-arvoisuutta Suomessa.
Laadukas varhaiskasvatus on ensisijaisesti lapsen oikeus, ei vanhemman. Samalla se tukee myös koko perhettä, vanhempien työnantajia ja laajemmin yhteiskuntaa.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
uutiskirje 