Suomessa kuntien omistamien osakeyhtiöiden toimintaan ei sovelleta julkisuuslakia. Tämä asia on pikaisesti korjattava. Julkinen päätöksenteko on tehtävä julkiseksi myös kuntien omistamissa osakeyhtiöissä.
Syitä tähän on monia. Yksi syy on 1.6.2017 kokonaisuudessaan voimaan astuva uusi kuntalaki, jonka mukaan valtuutetuilla tulee olla keinot koko kuntakonsernin poliittiseen ohjaamiseen, mukaan lukien kunnan omistuksessa olevat osakeyhtiöt.
Toinen syy on kuntalaisten oikeus tietää, miten heidän veroeurojaan käytetään. Ruotsissa tämä on ratkaistu siten, että kuntalaisilla on tiedonsaantioikeus kaikkeen kunnalliseen päätöksentekoon yhtiömuodosta riippumatta (Offentlighets- och säkerhetslagen, 2009). Yhtiöt rinnastetaan viranomaisiin.
Vielä 1980-luvulla kunnat tuottivat palvelunsa itse.
Kolmas syy on 1.1.2019 voimaan astuvaksi suunniteltu sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistus, sote. Sen osalta on lupailtu, että sote-palveluita tuottaviin yhtiöihin sovelletaan julkisuuslakia. Mutta lakivalmistelu ei ole käynnistynyt, ja asiasta tehty eduskunta-aloite on hautautunut jonnekin.
Mihin julkisuutta tarvitaan? Vielä 1980-luvulla kunnat tuottivat palvelunsa itse. Mutta vuoden 1995 kuntalain myötä tuottamisvastuu vaihtui järjestämisvastuuksi. Tämän uudistuksen myötä kunnallisten osakeyhtiöiden määrä ampaisi nopeaan kasvuun siten, että kuntapalveluja tuottaa tänä päivänä yli 2 000 kunnallista osakeyhtiötä.
Osa kunnallisista osakeyhtiöistä toimii markkinaehtoisesti ylikunnallisilla markkinoilla, osa vain oman kunnan kuntakonsernin sisäisten palvelujen tuottajina. Osa yhtiöistä on kunnan täysin omistamia, osassa on myös muita omistajia. Omistajina voi olla myös kuntakonsernin muita yhtiöitä.
Suomessa kunnallisten osakeyhtiöiden päätöksentekoon sovelletaan osakeyhtiölakia siten, että päätösasiakirjat ovat julkisia vain yhtiön omistajaa edustavalle hallitukselle. Muusta julkisuudesta päättää yhtiön toimitusjohtaja. Linjaksi koko maassa on tullut liikesalaisuudesta johdettu erittäin niukka julkisuus.
Se, miten yhtiö kertoo päätöksistään ja päätösperusteistaan kunnanhallitukselle, on jokaisessa kunnassa ratkaistava erikseen. Erikseen on ratkaistava myös se, kuinka ja miltä osin kunnanhallitus välittää saamansa tiedot kunnanvaltuutetuille.
Tällainen tiedon toimitusketju on ongelmallinen.
Se johtaa vääjäämättä erilaisiin läpinäkyvyysongelmiin, jotka vaikeuttavat valtuutettujen kykyä osallistua kuntakonsernin ohjaamiseen liittyvään päätöksentekoon. Ja mitä kuntalaisiin tulee, he saavat tietää kuntayhtiöiden toiminnasta lähinnä sen, mitä paikallinen media siitä mahdollisesti kertoo.
Kuntalain tarkoituksen kannalta tällainen vahvasti rajattu ja satunnainen julkisuus on hyvin ongelmallista. Se johtaa myös hyvin hankaliin vastuukysymyksiin silloin, kun jokin menee pieleen. Ja näin epämääräisessä tiedon toimitusketjussa syntyy helposti presidentti Trumpin hallinnosta tuttuja vaihtoehtoisia totuuksia.
Paras ratkaisu tähän ongelmaan on Ruotsin malli, laki yleisöjulkisista yhtiöistä. Se tekisi kunnan omistamien yhtiöiden esityslistoista ja päätösluetteloista pääsääntöisesti yleisöjulkisia siten, että kuka tahansa kuntalainen voisi halutessaan tarkistaa päätökset ja päätösperusteet kunnan nettisivuilta.
Liikesalaisuuden piiriin jäävät asiat täsmennettäisiin laissa, ilman toimitusjohtajille tai muille ”omistajien edustajille” jäävää tulkintaetuoikeutta.
Miksi uuden, yleisöjulkisuuteen perustuvan lain valmistelu ei ole jo käynnistynyt? Sitä on vaikea sanoa. Uudessa kuntalaissa ajatellaan, että läpinäkyvyys on toteutettavissa myös ilman lainsäädäntötoimia, kunnan hallintosääntöä rukkaamalla tai konsernijohdon tehtäviä selkeyttämällä. Niiden ongelmana on se, että ne tuottavat lukuisia, mahdollisesti hyvinkin erilaisia ja ristiriitaisia tiedon tuottamis- ja jakamiskäytäntöjä, joiden yleistä yhteiskunnallista merkitystä olisi vaikea arvioida.
Kun laki turvaa vain oikeuden saada konsernijohdolta tietoja, mutta ei täsmennä miten, erot valtuutettujen tiedonsaantioikeuksissa voivat entisestään jopa kasvaa. Ja kun lain tasolla ei täsmennetä, mitä liikesalaisuuden piiriin jää, sen piiriin jää myös paljon sellaista tietoa, jota valtuutetut tarvitsisivat kuntakonsernin ohjaamista koskevan päätöksenteon tueksi.
Ei hyvä.
Suomalaisen korruptiotutkimuksen yksi keskeinen tulos on se, että kunnissa ja kuntayhtymissä jylläävät erilaiset hyvä veli -verkostot, joiden vallankäyttö on muilta joko täysin tai suurelta osin salattua. Kuntapalvelujen yhtiöittämisen myötä tämä näyttäisi vain pahentuneen.
Tällaisen ongelman ratkaisuksi ei riitä konsernijohdon tiedonsaantioikeuksien täsmentäminen. Myös valtuutettujen ja kuntalaisten tiedonsaantioikeuksia on laajennettava. Yksinkertaisin keino näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on laki yleisöjulkisista kuntayhtiöistä.
Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori.
uutiskirje 
