Maailma on täynnä potentiaalista valtaa, kysymys on vain siitä, kuka sitä kulloinkin sieppaa käyttöönsä. Vapaassa markkinataloudessa suuruutta pidetään valttina, kilpailumenestystä lisäävänä. Yhtälö ei ole kuitenkaan näin yksiselitteinen, ihmisen mielikuvitus on tuottanut oikoteitä, niistä vaikutuksiltaan monia muita merkittävämpinä veroparatiisit.
Veroparatiisi on rakenteellisen korruption huipentuma. Kansallisvaltioiden ja talousyhteisöjen poliitikot hyväksyvät hiljaisesti veronkierron heille, jotka ovat tarpeeksi röyhkeitä tätä mahdollisuutta käyttämään.
Veroparatiisietujen hyödyntäminen mm. valtioiden hallintarekisterien suojassa on lyömätön kilpailuetu. Rehelliset toimijat joutuvat maksamaan sen, minkä veronkiertäjät laistavat. Nykytilanteessa tämä merkitsee julkisen hallinnon pahentuvaa velkaantumiskierrettä, kun veronkorotusten ei katsota oikein sopivan talouskriisitilanteeseen.
Rahoitus-maailma mällää elvy-tyspolitiikan tuhansilla miljoonilla euroilla ja dollareilla.
Veroparatiisit käyvät siis lopulta ongelmaksi myös rakenteellisen korruption hyväksyneille poliittisille instituutioille, joiden ”säätiöt” ovat saattaneet hyötyä veroparatiisijärjestelyn taloudellisista tuotoksista.
Veronkannolla toimintaansa rahoittavat kansallisvaltiot harjoittavat kanssakäymistä sadoissa ja tuhansissa kerhoissa, jotka ovat joko enemmän tai vähemmän epämuodollisia tai virallistettuihin sopimuksiin perustuvia, erityistä tehtävää varten perustettuja yhteenliittymiä.
Muodollisuus voi sisältää typerää vallankäyttöä, kuten monet Euroopan yhteisön direktiivit ja asetusten yksityiskohdat, epämuodollisuus taas voi merkitä todellista vaikuttamista maailmanpolitiikkaan, mistä havainnollisin esimerkki on G20-maiden johtajien kokoontumiset. Jälkimmäisissä tapahtumissa merkitystä on sekä osallistumiskutsulla sinänsä että välipuheilla erityisesti.
Kun epäreilun kaupankäynnin ja syvälle rakenteisiin pesiytyneen epärehellisyyden huipentuma, vuoden 2008 finanssikriisi, oli todellisuutta, sekä epämuodollinen että muodollinen vaikutuskanavajärjestelmä aktivoitiin. Kumpikin tuli siis keskeisille toimijoille välittömästi mieleen. Lehtien otsikoihin nousivat mm. G20, EU ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD.
Maapallon vaikutusvaltaisimmat valtiojohtajat tajusivat, että rahoitusjärjestelmän eräs keskeisistä ongelma-alueista on veroparatiisit. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kiinnitti yhtenä ensimmäisistä tähän huomiota. Tämä puolestaan palautti agendalle Pariisissa pääkonttoriaan pitävän OECD:n aiemmin keskeytyneen hankkeen pistää veroparatiisit kuriin.
Harmaantalouden kuriin saattamisaloitteen käynnistäjiä olivat aikanaan olleet Ranskan rinnalla Italia, Britannia, Japani, Kanada, Saksa ja Yhdysvallat. USA:n presidentti George W. Bush veti päätöksellään hankkeelta kuitenkin maansa tuen pois toukokuussa 2001. Tämä oli maan äärikonservatiivien voimakkaan lobbauksen tulosta.
Maapallolla oli vuonna 2008 noin 70 veroparatiisia, osa niistä pieniä saari- ja mannervaltioita, osa suurten länsimaiden finanssikeskuksia. Muun muassa eurooppalaiset lilliputtivaltiot olivat keksineet Sveitsin ja Luxemburgin mallia matkien ryhtyä hyötymään tiukasta pankkisalaisuudesta osana toimivaa pankkijärjestelmäänsä. Yhtä lailla Lontoon Citystä ja Itävallasta löytyi harmaan talouden vastaavia pankkikeskittymiä.
USA:n vuoden 2009 presidentinvaihdos motivoi uudella tavalla taisteluun kansainvälistä veronkiertojärjestelmää vastaan. OECD kaivoi – kehotuksesta – naftaliinista kahdenvälisten tietojenvaihtosopimusten mallin. Nyt kuitenkin se kaikkein pahin vaihtoehto osoittautui todeksi, nimittäin OECD:n kykenemättömyys kansainvälisenä yhteisönä saada jotain todella konkreettisesti vaikuttavaa aikaan.
OECD oli junaillut poliittisesti hyvin tarkoitushakuisesti ehdot veroparatiisien pääsylle pois pahamaineisten harmaalta listalta, tarvitaan vain tietojenluovutussopimus kahdentoista muun maan kanssa. Sopiviksi maiksi luetaan muun muassa Färsaaret ja Grönlanti.
Niinpä siis kaikenlaiset Pohjoismaat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Minkään käytännössä muuttumatta veroparatiisi saa noin vain kasaan seitsemän sopimusta. Tämä näkyy Suomen eduskunnan työssä; marraskuun 10 päivänä 2009 eduskunta hyväksyi yhdeksän tällaista tietojenvaihtosopimusta.
Nämä tietojenvaihtosopimukset ovat varsin tehottomia.
Pääsäännön mukaan tietojenluovutukseen tarvitaan nimittäin rikosepäily. Jotta sopimuksella olisi todella merkitystä veronkierron vähentämisessä, tiedot pitäisi luovuttaa sopimusosapuolelle automaattisesti ilman erityisedellytyksiä. Vain siten veroviranomaisilla voisi olla käytettävissä aineistoa, jolla veronkierrot saataisiin kohtuullisella vaivalla havaittua ja tarkemman tutkimuksen kohteeksi.
Kiusallista Suomen kannalta on, että sitä käytetään häikäilemättä hyväksi OECD:n virkamiesten tukemassa veroparatiisien operaatiossa mitätöidä koko harmaan talouden kuriin saattamisoperaatio. Veroparatiisivaltioiden määrä on nimittäin – vastoin EU:n ja G20-maiden julkistettuja pyrkimyksiä – nousussa. Muun muassa Costa Rica, Malesia, Filippiinit ja Uruguay ovat alan uusia, merkittäviä toimijoita.
Eikä tässä ole vielä kaikki kiusallinen. Suomen valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosasto haluaa tehdä Suomesta entisestäänkin selvemmin veroparatiisin avaamalla portit anonyymien toimijoiden sijoituksille täkäläisiin rahastoihin.
Kaiken huipuksi valtiovarainministeri, lajinsa Euroopan parhaaksi arvioitu, kehui eduskunnan kyselytunnilla edellä mainittuja tietojenvaihtosopimuksia edistysaskeleiksi kansainvälisessä harmaan talouden vastaisessa toiminnassa.
Onko ylipäätään finanssikriisistä opittu mitään? On ainakin se, ettei mitään ole opittu, eikä mitään olennaista olla saamassa aikaan. Veronkierto rikoksena rehellistä yrittäjyyttä ja yhteiskuntavastuunkantoa vastaan jatkuu.
Rahoitusmaailma mällää elvytyspolitiikan tuhansilla miljoonilla euroilla ja dollareilla. Se pankki voittaa, joka pankkien välisessä kisassa ottaa onnistuneimmat jättiriskit. Pankkikeskittymät samalla kasvavat. Vähintäänkin talletus- ja investointipankit olisi heti kriisin puhjettua pitänyt erottaa toisistaan. Niinpä pankinjohtajat keräävät nyt entiseen tapaan jättibonuksia, eikä järjestelmämuutoksista näy häivääkään.
Taloustaantuma on ja pysyy. Setelirahoitus pitää yllä tilapäistoimeliaisuutta. Taustalla pilkistää jo käytettävissä olevien luonnonvarojen niukkuuskin. Raakaöljynhinta pysyy talouskriisiin nähden ällistyttävän korkealla tasolla ja pörssit käyttäytyvät ikään kuin kaikki olisi ongelmatonta.
Aikaansaamattomuudessaan OECD:kin on jo sillassa, kohta kanveesissa.
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja.
Vuoden poliisiksi valitun, talousrikostutkija Pasi Hyvätin haastattelu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 20.11.2009
uutiskirje 
