Auli Mantilan esikoisohjausta Neitoperho (1997) voi pitää näppäränä muunnelmana samannimisen John Fowlesin romaanin filmatisoinnista (1965). Siinä estynyt perhosten keräilijä turvautuu nuoren naisen kidnappaukseen laajentaakseen kokoelmaansa.
Mantilan version päähenkilö on kaikkea muuta kuin estynyt. Tarinan dramaattisessa käännekohdassa lievästi hidastetuissa lähikuvissa roolissaan erinomaisen Leea Klemolan kasvot kertovat, ettei kaikki ole kohdillaan hänen esittämänsä Eevin sisällä. Elokuvan viimeinen otos kiteyttää muistettavasti sen hulluuden palon, joka nuorta naista riivaa. Neitoperho on arki- ja melodraaman välimaastoon sijoittuva, hyvin jäsennelty ja tiivistetty kuvaus häiriintyneestä minuudesta.
Mantila on keskittänyt ihmiskuvauksen näkökulman alemman sosiaalisen statuksen omaaviin työtätekeviin nuoriin naisiin. Keskushenkilöinä ovat sisarukset Eevi ja Ami (Elina Hurme). Jälkimmäinen on isosisko ja elää lesbosuhteessa Helenan (Henriikka Salo) kanssa. Tärkeissä sivurooleissa nähdään Rea Mauranen ja Robin Svarnström.
Mantila kuvaa henkilöiden edesottamuksia hillityn toteavasti. Hän ei lyö pöytään päällekäyviä selittelyjä siitä, miksi näin. Rekisteröivä, sopivasti etäisyyttä ottava lähestymistapa on Neitoperhon kaltaisen psykologisen jännärin kohdalla erityisen tervetullut. Mantila kuljettaa itse käsikirjoittamaansa tarinaa jäntevästi.
Elokuvassa kuultavat Ankin ja Carolan laulut (Niin aikaisin, Hunajainen) eivät vain väritä tunnelmia, ne tuovat oman hienovaraisen lisänsä tapahtumien sisältöön.
Neitoperho. Teema Fem tiistaina 20.2. klo 21.55. Areena.
uutiskirje 