Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä olevan eutanasia-kansalaisaloitteen kohtalo ratkennee perjantaina. Tuolloin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on päättynyt asiantuntijakuuleminen kansalaisaloitteesta ja sen on mahdollista päättää, tehdäänkö asiasta mietintö ja meneekö se täysistunnon käsittelyyn.
Kansalaisaloite ei kuitenkaan typisty saattohoitoa koskevan lain säätämiseen, kuten aloitteen tekijät ovat pelänneet. Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti tiistaina, että eutanasia-aloitteen yhteydessä ei käsitellä saattohoitoon liittyviä lakialoitteita tai toimenpidealoitteita. Niitä on tehty useita.
Enemmistö kannattaa
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Esko Seppänen pani vuonna 2016 alulle yhdessä entisten kansanedustajien Henrik Laxin (r.), Ilkka Taipaleen (sd.) ja Osmo Soininvaaran (vihr.) kanssa kansalaisaloitteen eutanasiasta eli hyvästä kuolemasta. Se keräsi puolessatoista kuukaudessa 63 000 allekirjoitusta.
Kyselytutkimusten mukaan kansalaisista 70 – 80 prosenttia hyväksyy eutanasian parantumattomasti sairaille aikuisille, jotka tekevät itsenäisesti asiasta päätöksen.
Saattohoitoakin pitää kehittää
– Saattohoitolaki on kansalaisaloitteen vastustajien keskeinen argumentti, Seppänen sanoi tiistaina eutanasiaa käsitelleessä seminaarissa eduskunnassa.
– Mekin olemme kansalaisaloitteessa vaatineet saattohoidon kehittämistä, koska se on maassamme huonosti hoidettu. Mutta emme voi hyväksyä sitä, että vain saattohoidosta säädetään.
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aino-Kaisa Pekonen sanoo, että hänen mielestään asia on käsiteltävä eduskunnan täysistunnossa.