Keväällä 2014 irlantilainen Karelian Diamond Resources -kaivosyhtiö sai timantin etsintälupaa koskevan varauspäätöksen Utsjoelle, Suomen ainoaan saamelaisenemmistöiseen kuntaan. Varattu alue sijaitsi Tenoon laskevan Utsjoen molemmin puolin, osin Kevon luonnonpuiston alueella. Luvan yhtiölle myönsi Tukes, ja kuntapäättäjiä myöten paikalliset kuulivat asiasta vasta luvan myöntämisen jälkeen.
Paikallisten nopea reagointi ja yksimielinen hankkeen vastustaminen – sekä Suomen että Norjan puolella Tenoa – saivat kaivosyhtiön lopulta vetäytymään alueelta. Sama kuvio voi kuitenkin toistua koska tahansa, vaikka saamelaisalueen maanomistuskysymykset ovat edelleen ratkaisematta.
Jäämeren radan alle jäisi korvaamattomia kulttuurihistoriallisia ja arkeologisia kohteita.
Suomi on hyväksynyt YK:n kansainvälisen työjärjestön ILO 169 -sopimuksen, mutta ei ole ratifioinut eli pannut sitä täytäntöön. Sopimus hyväksyttiin jo vuonna 1989 ja edellisen kerran Suomi oli ratifioimaisillaan sen keväällä 2015. Samaan aikaan myös saamelaiskäräjälakia pyrittiin uudistamaan ja nämä kaksi toisistaan irrallista prosessia niputettiin yhteen. Toisen kaatuessa kaadettiin myös toinen.
ILO169 olisi vahvistanut jonkin verran saamelaisten asemaa Suomessa, vaikka maiden omistussuhteisiin sillä ei ollut tarkoitus vaikuttaa. Kuitenkin ratifioimisen myötä esimerkiksi metsähallituslakiin oli suunnitteilla saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, ja saamelaiskäräjälain neuvotteluvelvoitetta olisi laajennettu.
Kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen työ metsähallituslain uudistamiseksi jatkui Sipilän hallituksen voimin. Koska ILO-sopimus oli jäänyt ratifioimatta, pyyhkäistiin uudesta metsähallituslakiehdotuksesta saamelaiskulttuurin heikentämiskielto kokonaan pois. Saamelaisalueen maista suurinta osaa hallinnoi Metsähallitus.
Kuin varkain metsähallituslain varjossa uudistettiin myös kalastuslaki. Uuden lain myötä kaikille saamelaisalueen asukkaille aiemmin kuulunut maksuton kalastusoikeus poistettiin ja paikalliset asetettiin kilpailemaan samoista luvista ulkopaikkakuntalaisten kanssa.
Käytännössä saamelaisista tehtiin lainsuojattomia omilla vesillään ja samalla esimerkiksi kalastamiseen liittyvän tietotaidon siirtäminen tuleville sukupolville tehtiin lähes mahdottomaksi. Nyt kalalle mennään sinä päivänä, jolle lupa on satuttu saamaan sen sijaan, että sinne mentäisiin silloin, kun se on järkevää.
Keväällä 2017 Suomen eduskunta ja Norjan suurkäräjät hyväksyivät Tenon kalastusta koskevan sopimuksen, paikallisten yksimielisestä vastustamisesta huolimatta. Neuvotteluprosessin aikana paikallisten näkemykset jätettiin huomiotta. Valtiot eivät ole vieläkään pystyneet näyttämään, mihin niiden määräysvalta Tenoa koskevissa asioissa edes perustuu.
Suomalaisen energiayhtiö ST1:n ja norjalaisten Vindkraft Nord AS:n ja Ny Energi AS:n omistama Grenselandet AS suunnittelee valtavan tuulipuiston rakentamista Pohjois-Norjaan, Tenon länsipuolelle Rastigaisa-tunturin kupeeseen. Suomen puolelle tulisi maisema- ja mahdollisten meluhaittojen lisäksi massiivinen voimalinja.
Mikäli tuulipuisto toteutuisi, se kaventaisi saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamismahdollisuuksia entisestään niin Norjan kuin Suomen puolella Tenoa. Tuotettu sähkö vietäisiin muualle. Syksyllä 2017 Norjan saamelaiskäräjien presidentti Aili Keskitalo kutsuikin suunnitelmia vihreäksi kolonialismiksi.
ST1:n edustaja perusteli hanketta ilmastonmuutoksen torjumisella. Onkin totta, että alkuperäiskansat ympäri maailman ovat niitä, jotka ensimmäisten joukossa kärsivät ilmastonmuutoksen seurauksista. Ratkaisu ei silti voi olla se, että pyyhkäistään alkuperäiskansat alta pois, ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä.
Kuluvan vuoden keväällä uutisoitiin liikenne- ja viestintäministerin teettämistä selvityksistä koskien Jäämeren rataa. Selvitykset totesivat hankkeen kannattamattomaksi kaikissa todennäköisissä tulevaisuusskenaarioissa, mutta ministeri Anne Berner on ilmeisesti päättänyt toteuttaa radan hinnalla millä hyvänsä.
Rata kulkisi luultavimmin kolmen inarinsaamelaisen metsäpaliskunnan ja Suomen puolella kolttasaamelaisten ydin-alueiden läpi, tuhoisin seurauksin. Radan alle jäisi myös korvaamattomia kulttuuri-historiallisia ja arkeologisia kohteita. Vaikka kaikki kehityskelpoisimmista linjausvaihtoehdoista kulkisivat saamelaisalueen kautta, ei vaikutuksia saamelaiskulttuuriin ole toistaiseksi arvioitu.
Näiden muutamien, neljän viime vuoden aikaisten esimerkkien valossa tuntuu nyt käynnistetty työ totuus- ja sovintokomission perustamiseksi vähintään haastavalta. Komission tarkoituksena olisi selvittää saamelaisten kokemaa historiallista syrjintää ja vääryyksiä sekä löytää ratkaisuja saamelaisten ja Suomen valtion välejä hiertäviin kysymyksiin.
Onnistuakseen prosessi vaatisi luottamusta puolin ja toisin ja sen rakentaminen ei onnistu mikäli valtio ei välittömästi muuta saamelaispolitiikkansa suuntaa.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Utsjoella.
lehti 