Olen elämäni varrella tehnyt monenlaisia töitä. Maalaispoikana työurani alkoi naapuritalojen heinä- ja perunapelloilta ja vei sieltä risusavotoille ja taimenistutuksille. Olen ollut traktorin apumiehenä, tyhjennellyt jäteauton mukana ihmisten huussien alusia.
Ammattikoulusta valmistuttuani tie vei Outokummun kaivoksille. Kun kaivokset ajettiin alas, oli edessä työttömyys, koska en kelvannut työrajoitteiden vuoksi Outokummun muille laitoksille. Tämän jälkeen edessä olivat yrittäjän auvoisat vuodet, tai ainakin niin itse kuvittelin. Neljä vuotta, ja yritys kaatui yhdeksänkymmentäluvun lamaan. Menivät talo, tavarat ja ihmissuhteet, jäivät velat ja tuli taas työttömyys sekä työvoimakoulutus, joiden seurauksena työllistyin, tosin vain pätkätöihin.
Puuhastelin aikuiskoulutuksessa kaikkinensa kymmenkunta vuotta, kunnes nämäkin pätkätyöt loppuivat. Tie vei vaihteeksi vankilaan, ei lusimaan, vaan töihin. ”Vapauduttuani” uraputki jatkui määräaikaisena työsuhteena sosiaalitoimiston ulosheittäjänä, ja sen jälkeen nuorisoasteen koulutuksessa, ja kun vakinaista virkaa ei tarjottu, päätin lähteä taas yksinyrittäjän kiviselle tielle.
”Voisin antaa pääministerille muutaman neuvon siitä, kuinka työllisyyttä parannetaan.”
Tänne asti on nyt tultu, ja eläkeikä kolkuttelee muutaman kuukauden päässä. Tosin se tarkoittaa meikäläisen kohdalla sitä, että työuran on pakko jatkua niin kauan kuin peukalo heiluu. Tulossa olevalla eläkkeellä en tule pärjäämään, vaan on pakko hankkia lisätuloja.
Olen aina kuulunut alani ammattiliittoon. Kauimmin Metalliliittoon. Kun minut potkaistiin sen jäsenyydestä yrittäjyyden vuoksi oppositioon, liityin Suomen Yrittäjiin sekä AYT:n työttömyyskassaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että etujärjestöt, edustivatpa ne kumpaa osapuolta hyvänsä, ovat tarpeellisia omien jäsenistöjensä edunvalvojina. Myös neuvottelevina osapuolina, kun istutaan neuvottelemaan uusista sopimuksista, sillä vanhalla kolmikantasopimusperiaatteella on turvattu kohtuullinen työrauha. Olenkin nyt seuraillut silmät ympyriäisinä Juha Sipilän ja hänen hallituksensa puuhasteluja tämän yhteisrintaman rikkomiseksi. Sipilä on työntänyt nyt nokkansa sellaiseen rakoseen, joka ei pääministerille kuulu.
Viimeisin riita uudesta irtisanomislaista on saanut ammattijärjestöt nousemaan vastahankaan, mutta ei vielä barrikadeille. Olenkin jo kauan odottanut näitä toimenpiteitä ja annan niille täyden tukeni, sillä on silkkaa paskapuhetta, että hallituksen ajamalla lakiehdotuksella olisi työllisyyttä parantava vaikutus. Päinvastoin. Voisinkin kohtalaisen pitkän uran yksinyrittäjänä tehneenä antaa herra pääministerille muutaman neuvon siitä, kuinka työllisyyttä parannetaan.
Siitä nostan Sipilälle hattua, että hän on onnistunut hankkimaan mittavan omaisuuden yhteiskunnan yritystuilla. Tämä vetää melkein vertoja Björn Wahlroosin toiminnalle, jolla hän loi pohjan nykyiselle varallisuudelleen: hän onnistui aikoinaan myymään oman pankkiiriliikkeensä osakkeita 300 miljoonalla Suomen valtiolle.
Nykyisessä kärhämässä hallituksen ja ay-liikkeen välillä sanotaan olevan takana Suomen Yrittäjien. Tämä lienee totta. Siksipä toivon, että Suomen Yrittäjissä joku lukee tämän jutun, sillä tämän myötä sanoudun irti kyseisen ”firman” jäsenyydestä, joten älkää enää lähetelkö niitä jäsenmaksulappujanne: en aio maksaa niitä.
Se on kerrasta poikki nyt, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että työmies on palkkansa ja ihmismäisen kohtelun ansainnut, pienissäkin yrityksissä. Jos itse olisin palkkaamassa työntekijää, tekisin sen ilman pakkolakejakin.
Veli-Matti Hyttinen
Polvijärvi
uutiskirje 
