Viimeinen sana
Valelääkäreitä on Suomessa ollut iät ja ajat. Heitä on kutsuttu puoskareiksi.
Puoskarointi on siis laitonta läänintoiminnan harjoittamista. Kansa on käyttänyt puoskari-nimitystä tosin myös laillisista mutta osaamattomista lääkäreistä.
Harvempi puoskari on Karkkilan tai Kokkolan valelääkärin tapaan kuitenkaan päässyt viralliseen julkiseen toimeen ja saanut korkeaa palkkaa puoskaroinnistaan.
Suurin osa tämän päivän puoskareista harjoittaa omaa bisnestään.
Taitaa olla niin, että suurin osa tämän päivän puoskareista harjoittaakin omaa bisnestään. Osa heistä on saanut myös lääketieteellisen koulutuksen, mutta se varsinainen puoskarointi liittyy enemmänkin uskomustiedon tai kiistanalaisten luontaishoitojen puolelle.
Erilaisia kansanparantajia voidaan myös kutsua puoskareiksi tosin sillä erolla, että heitä kukaan ei erehdy luulemaan lääkäreiksi eivätkä he siis voi silloin olla myöskään valelääkäreitä. Kansanparantajien puheille pyrkijät tietävät jo etukäteen, mihin ovat menossa. Vastuu – ainakin osittain – siirtyykin silloin hoitoa hakevalle itselleen toisin kuin silloin, jos joku ammattitaidoton on vilpillisesti vetänyt lääkärin kaavun ylleen.
Puoskarointia on tapahtunut myös eläinten kanssa. Äsken paljastunut Kokkolan valelääkärihän toimi sujuvasti niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa.
Perinteisessä maatalous-Suomessa on moni lehmä tai hevonen aikanaan saanut avun koulutusta saamattoman puoskarin tai välskärin opeilla.
Muistuupa mieleen tapaus 1960-luvun lopulta. Pikkutilan isännän hevonen oli sairastunut. Kunnan eläinlääkärin diagnoosi oli lannehalvaus. Tamma ei pystynyt liikkumaan. Eläinlääkäri antoi tropit ja kaikenlaiset hoito-ohjeet, vaan mikään ei auttanut.
Viimeisenä toivonaan isäntä päätti turvautua tuntemaansa itseoppineeseen välskäriin, joka oli muun muassa sota-aikana hoitanut rintamalla paljonkin hevosia.
Välskäri avasi hevoseen suun ja pyöritteli vakavan näköisenä päätään: ”Vakava sisäinen häiriö!” Hän veti isosta laukustaan pitkän pruutan ja kysyi, että ”mahtaako emännällä olla jauhelihaa”. Sattui olemaan. (Hevonen on muuten kasvissyöjä.)
Välskäri kaivoi laukustaan ruskean pikkupullon, sekoitti tropit jauhelihaan, teki niistä pikkupalloja ja ampui pallerot pruutallaan hevosen kurkusta alas ja sanoi isännälle: ”Jos tämä ei heiluta huomenaamulla häntäänsä tuolla talon takana laitumella, niin johan on ihme.”
Isäntä nousi seuraavana aamuna tuttuun tapaansa kuudelta ylös ja marssi suoraan talliin hevostaan katsomaan. Talli oli tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna. Tylyn tuomion eläinlääkäriltä saanut tamma oli noussut ylös ja rouskutti nyt häntä heiluen ruohoa puutarhassa omenapuun katveessa.
Itse tarinahan ei sinänsä todista mitään, vaikka se on tosi ja tamma toipui.
Ehkä vanhalla välskärillä oli laukkunsa kätköissä vielä sota-ajalta jääneitä ihmelääkkeitä (pervitiiniä tms.), joilla miehetkin saatiin pysymään päiväkausia hereillä taiston tuoksinassa.
Karkkilan puoskaria ei voi verrata tarinan välskäriin, mutta siitä se kertoo, ettei hädässä oleva kovin helposti aseta kyseenalaiseksi mahdollisen auttajansa taitoa.
Täysin tuomittavaa on, että Karkkilan puoskari leikki Ihmisten hengillä. Samalla hän nakersi terveyskeskuslääkäreiden luottamusta. Pätevät lääkäri joutuvat aiheetta kärsimään.Taustalla on koko terveydenhuoltojärjestelmän kriisi, josta vastuussa ovat ne poliittiset päättäjät, joilla on valta.
Tämä pyykki onkin pestävä perin juurin. Terveyskeskusjärjestelmä uskottavuus ei varmasti ainakaan parane sillä, että kunnat joutuvat turvautumaan entistä enemmän erilaisiin pätkälääkäreihin, jotka eivät millään kuukauden tai parin keikkansa aikana pysty perehtymään potilaskuntaansa.
lehti 