Vasemmiston suuri vahvuus on aina ollut se, että se on erittäin taitava paikantamaan yhteiskunnan epäkohdat ja kritisoimaan niitä. Olipa kyse sitten markkinataloudesta, työelämästä, vallankäytöstä tai sukupuolten tasa-arvosta, kiihkein kritiikki tulee aina vasemmalta.
Erityisesti tämä korostuu näinä porvarihallituksen aikoina, jolloin kaikki hallituksen toimet ovat alati vasemmiston piiskan alla. Kaikki paitsi yksi: maahanmuutto. On suorastaan hämmästyttävää, miten kaikesta muusta valittamista on aina riittämiin, mutta porvarillinen maahanmuuttopolitiikka tuntuu kuitenkin olevan aivan täydellistä. Tässä ei nähdäkseni ole yhtään mitään järkeä.
Minkälaista maahanmuuttoa minä haluan? Solidaarista ja nykyistä laadukkaampaa maahanmuuttoa, jossa yhdistyvät ajatukset vapaasta liikkuvuudesta, kansainvälisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, ja jonka vaikutuksena on mahdollisimman suuri hyöty niin kohde- kuin lähtömaallekin.
Nykyinen maahanmuuttopolitiikkamme sisältää paljon ongelmia, jotka sotivat näitä tavoitteita vastaan.Porvarihallituksen holtiton maahanmuuttopolitiikka on tosin varsin ymmärrettävää muun uusliberalismin värittämän hallituspolitiikan lomassa: vaikka maahanmuuttajia tulisi kuinka paljon tahansa, ei hallitukselta tunnu löytyvän tahtoa pitää huolta edes omista kansalaisistaan. Pakolaisten ja muiden heikommassa asemassa olevien maahanmuutossa nähdään ainoastaan yritysten erinomainen mahdollisuus halpaan työvoimaan, kun niitä nuoriakaan ei ihan jokaiseen paskaduuniin saa.
Fakta on se, että Suomea uhkaa tulevaisuudessa työvoimapula ja huoltosuhteen huononeminen. On siis selvää, että tarvitaan ulkomaalaista työvoimaa ja ulkomaalaisia ihmisiä tuottaviksi yksilöiksi paikkaamaan huoltosuhdettamme. Tästä vastineeksi meidän on tarjottava myös sosiaaliset palvelut ja kaikki kansalaisuuden perusoikeudet.
Maahanmuutto kohdemaan ehdoilla ei kuitenkaan voi olla periaate, sillä se sisältää jo itsessään hyvin häikäilemättömän ajatuksen rikkaiden länsimaiden etujen ensiarvoisuudesta suhteessa kehitysmaihin. Siksi onkin oikeudenmukaista, että pallo heitetään ensisijaisesti ihmisille itselleen: jos he kokevat kotipaikkansa huonoksi elää, on heillä oikeus muuttaa sieltä pois.
Länsimaiden on tunnettava oma globaali vastuunsa kehitysmaiden pakolaisista.
Yhteisen maapallomme yhteisistä resursseista länsimaalainen yhden prosentin vähemmistö ”omistaa” 80 %. Siksi on aivan selvää, että oikeudenmukaisuuden nimissä vahvemman on autettava heikompaa. Esimerkiksi Euroopan Unionissa olisi pikaisesti aloitettava keskustelu tämän vastuun kannosta ja päästävä tilanteeseen, jossa jokaisen rikkaan valtion velvollisuus olisi ottaa vastaan hätää kärsiviä niin paljon kuin se resurssien puolesta on mahdollista.
Sikäli kun maahanmuutto on edelleen tabu, minä toivon tämän kirjoituksen herättävän vasemmistoa pohtimaan kantojaan maahanmuuttoon. Maahanmuutto jakaa vasemmistokentän kahtia ja tämä lienee syynä vasemmiston vaiteliaisuuteen.
Perinteisen suomalaisen työläisen puolta 60-luvulta lähtien pitäneille, suomalaiskansallisen linjan kannattajille saattaisi olla liian vierasta puhua avoimesti solidaarisemman maahanmuuton puolesta, jos se joka tapauksessa tarkoittaisi ulkomaalaisten määrän lisääntymistä maassamme.
Tällainen ajattelu ei aivan sovi yhteen kansainvälisyyttä korostavan ideologian kanssa, jonka keskeisin sanoma kuuluu ”proletaarilla ei ole kotimaata”.
Eikä pidäkään olla, mutta aivan ehdottomasti hänelle kuuluu turvallinen paikka, jossa asua pelkäämättä sortajan vainoa, murhetta ja kurjuutta.
lehti 