Kunnat hiilineutraaleiksi
Vasemmistoliitto haluaa kaikki kunnat hiilineutraaleiksi
Niiden tulee olla hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä
Kunnallisten energiayhtiöiden tulee luopua kivihiilestä ja turpeesta vuoteen 2025 mennessä
”Olennaista on se, että meillä olisi hyviä kouluja joka puolella maata”
Energia tulee tuottaa ensisijaisesti polttoon perustumattomilla ratkaisuilla
Vasemmistoliitto lähtee kuntavaaliohjelmassaan perusasioista liikkeelle. Tiistaina julkaistun ohjelman kärkiteemoja ovat tasa-arvoinen koulutus, kunnat ilmastonmuutoksen ratkaisijoina sekä toimivat ja saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut.
– Eiväthän ihmisille tärkeät asiat ole muuttuneet. Ehkä jaottelu on uudenlainen, kun koulutus on ensimmäisenä, tuumii puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jussi Saramo KU:n haastattelussa.
Tulevalla valtuustokaudella sote-palvelujen on määrä siirtyä maakuntien vastuulle, kun hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus toteutuu. Se on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
– Koulutus tulee olemaan kuntien keskeinen tehtävä. Vaikka sote-palvelut siirtyvät todennäköisesti kesken valtuustokauden pois kunnilta, nythän niihin kannattaa vaikuttaa, Saramo sanoo.
Saramon mukaan sote-uudistus on ainoa mahdollisuus pelastaa kuntien talous. Valtaosa Suomen kunnista painii erikokoisten talousongelmien kanssa. Valtio auttaa ne koronakriisin yli miljardien lisärahoituksella. Lisäksi jo hallitusohjelmassa sovittiin 1,3 miljardin vuosittaisesta lisäyksestä Juha Sipilän hallitukseen verrattuna, mutta juurisyytä ei sillä poisteta.
– Käytännössä pitkän tähtäimen ratkaisu on sote-uudistus. Vaikka koko ajan rukattaisiin valtionapujärjestelmää, se tie loppuu jossain vaiheessa. Sitä ei ole mahdollista tehdä loputtomasti.
– Jo nyt monet kunnat ovat turvautuneet yksityisiin sote-palvelutuottajiin. Tarvitsemme ne kyllästymiseen asti hoetut suuremmat hartiat, Saramo linjaa.
Lasten määrä vähenee
Saramo painotti puheessaan tiistaina, että vasemmistoliitto aikoo pitää huolen, että jatkossakin Suomessa on maailman parhaat lähikoulut – kaikkialla maassa. Mutkia tavoitteen ylläpitämiseen tuo laskeva syntyvyys. Saramo huomauttikin, että kouluikäisiä lapsia on pian viidennes vähemmän.
– Lasten määrä ei vähene tasaisesti. Kunnissa, joissa jo valmiiksi on vähän lapsia, tulee olemaan tosi vähän lapsia. Se aiheuttaa osassa maata haasteita.
Päätökset kouluverkoista tehdään kunnista, mutta Saramo painottaa, ettei lasten määrä lisäännyt kouluja väkisin ylläpitämällä.
– Ei ole nähtävissä, että nykyisellä kouluverkolla riittäisi lapsia kaikkiin kouluihin.
Kuntaliitoksia tämä ei kuitenkaan Saramon mukaan automaattisesti tarkoita.
– On aivan sama, hoituuko asia kuntaliitoksilla vai yhteistyöllä. Olennaista on se, että meillä olisi hyviä kouluja joka puolella maata, ja tarvittaessa lapset tulisivat monen kunnan alueelta. Mennään palvelut eikä kuntarakenne edellä.
– Ainoastaan kuntien välisellä yhteistyöllä ongelma pienenee. Ratkaisut tehdään paikallistasolla. Valtion pitää mahdollistaa se, että tukijärjestelmät ja lait tukevat kuntien yhteistyötä.
Varhaiskasvatuksen puolella vasemmistoliitto haluaa taata mahdollisimman monelle lapselle pääsyn varhaiskasvatukseen. Siksi ohjelmassa myös nostetaan esiin monin paikoin puutteellinen päivähoitopaikkojen määrä ja varhaiskasvatuksen työvoimapula. Varhaiskasvatuksen yksityistäminen ei vasemmistoliitolle käy.
– Alan työolot on viimein laitettava kuntoon huolehtimalla siitä, että ryhmäkoot pysyvät riittävän pieninä, työssä jaksaminen paranee. Tarvittaessa on myös paikallisesti korotettava palkkoja.
Tavoite on kasvaa
Kuntavaaleissa vasemmiston tavoitteena on nostaa kannatusta. Minkäänlaista lukemaa puolue ei Saramon mukaan ole päättänyt.
– Tavoite on myös se, että saisimme mahdollisimman moneen kuntaan punavihreä tai vasemmistohenkinen enemmistö, jolla voidaan tehdä hyvinvointivaltiota vahvistavaa politiikkaa.
Saramo painottaa, että kuntavaaleissa ei valita pormestaria yhteenkään kaupunkiin.
– Moni ei hahmota, että näissä vaaleissa valitaan valtuusto, joka päättää budjetit, kouluverkot, terveyspalveluiden maksut ja pormestarit. Suurimman puolueen asemallakaan ei oikeastaan ole merkitystä, vaan valtuuston enemmistöllä.
– Mitä suurempi vasemmistoliitto on, sen parempi sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden että ympäristön kannalta.
Kunnat hiilineutraaleiksi
Vasemmistoliitto haluaa kaikki kunnat hiilineutraaleiksi
Niiden tulee olla hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä
Kunnallisten energiayhtiöiden tulee luopua kivihiilestä ja turpeesta vuoteen 2025 mennessä
”Olennaista on se, että meillä olisi hyviä kouluja joka puolella maata”
Energia tulee tuottaa ensisijaisesti polttoon perustumattomilla ratkaisuilla