Suomessa on tällä hetkellä 309 kuntaa. 223, niin monta kuntaa menetti ennakkotietojen mukaan väestöään viime vuonna. 87, niin monta kuntaa kasvatti väestöään. Yhden kunnan ero selittyy sillä, että vuodenvaihteessa tapahtui yksi kuntaliitos.
Viime vuoden väestötilastoja kannattaa tulkita varoen, sillä koronakriisi pisti myös maan sisäisen muuttoliikkeen sekaisin. Tai ainakin se hidasti sitä, esimerkiksi Helsinkiin suuntautunut muuttoliike pysähtyi.
Kuntien eriytyminen tulee kuitenkin jatkumaan, ja se saattaa myös kiihtyä. Ennen koronaa julkaistu, vuoteen 2040 ulottuva väestöennuste kertoi, että vuoteen 2030 mennessä valtaosa Suomen väestöstä sijoittuu suurimpien kaupunkikeskusten yhteyteen.
18 keskuskaupungin läheisyydessä asuu ennusteen mukaan tuolloin 90 prosenttia väestöstä. Vuoteen 2030 on nyt yhdeksän vuotta.
Ei siis ihme, että valtiovarainministeriön toimittajille järjestämässä kuntavaaleja käsittelevässä tapaamisessa painotettiin tulevan kuntavaalikauden merkitystä. Kun vasemmisto ennen viime eduskuntavaaleja puhui tärkeimmistä vaaleista pitkään aikaan, samasta on kyse nyt kuntavaaleissa. Nyt kuntien pitää kyetä vastaamaan muutokseen, joka koskee kaikkia – niin nopeasti kasvavia kuin väestöään menettäviä kuntia.
Isot kaupungit
nyreissään
Aloitetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta eli sotesta. Se on tarkoitus saada vihdoin valmiiksi. Hallituksen tavoitteena on, että esityksestä äänestetään ennen eduskunnan kesätaukoa.
Pitipä hallituksen aikataulu tai ei, niin jos esitys menee läpi, tulee se merkitsemään valtavaa muutosta kunnille. Niiden vastuilta katoaa valtava taakka, kun sote-palvelut siirtyvät maakuntien tuotettaviksi. Maakunnat puolestaan saavat rahansa valtiolta.
Vaikeuksissa olevia kuntia uudistus ei tule pelastamaan. Jos kunta oli ennen sotea vaikeuksissa, on se vaikeuksissa myös sen jälkeen, kuului valtiovarainministeriön viesti.
Soppaa sekoittaa rahanjako, johon varsinkaan kasvavat kaupungit eivät ole tyytyväisiä. Helsinki on jälleen ollut sote-kriitikko numero yksi, mikä osin selittyy hyvin julkisuuspelin taitavalla kokoomuslaisella pormestarilla. Jan Vapaavuori ei pitänyt Juha Sipilän sote-hankkeesta, eikä hän pidä myöskään tästä.
Suurten kaupunkien mukaan sote vie niiltä rahat, jotka pitäisi käyttää investointeihin. Hallitus on pyrkinyt vastaamaan kritiikkiin tuomalla rahanjakoon mukaan kasvukriteerin, mutta se ei ole hiljentänyt kritiikkiä. Pääpaino rahanjaossa on sairastavuudessa.
Uudellamaalla ja Helsingissä väestö on keski-iältään nuorinta ja myös terveintä. Toki eriytyminen näkyy myös vahvasti kaupungeissa, mistä KU kertoi viime viikon numerossa.
Valtiovarainministeriön infossa kuntien eriytyminen esitetään kärjistävästi mutta kuvaavasti: ”Yhdessä paikassa rakennetaan kansainvälisen tason osaamiskeskittymää, asuntoja tuhansille uusille asukkaille vuodessa, metroa – toisessa paikassa mietitään, mistä saataisiin edes luokallinen lapsia kunnan ainoaan kouluun.”
Milloin kunta
on vielä kunta
Sote-uudistus tuo mukanaan myös kysymyksen, milloin kunta on vielä kunta. Siihen vastaamista tulee vaikeuttamaan myös laskeva syntyvyys, joka osuu hyvin epätasaisesti eri puolille maata.
Tällä hetkellä Suomessa on 69 kuntaa, joissa on vain yksi koulu. Sen sijaan meillä on reilusti yli sata kuntaa, joissa syntyi vuonna 2019 alle 20 lasta.
Laskeva syntyvyys tulee varmuudella näkymään kouluverkossa, joka on 20 vuodessa harventunut kovaa kyytiä. Vuonna 1999 Suomessa oli 3 815 koulua, vuonna 2019 niitä oli vajaa 2 200, kertoi Yle jutussaan aiemmin helmikuussa. Pian ollaan – ellei jo olla – tilanteessa, jossa tämäkin kouluverkko on liian laaja.
Ei siis ole ihme, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja varapuheenjohtaja Jussi Saramo ovat puhuneet kuntien yhteistyön puolesta.
– Ei ole nähtävissä, että nykyisellä kouluverkolla riittäisi lapsia kaikkiin kouluihin, Saramo muotoili KU:lle aiemmin helmikuussa.
Pitäisi mennä palvelut, ei kuntarakenne edellä, viesti kuului. Se on vain helpommin sanottu kuin tehty. Kuten Andersson sanoo, koulut ovat kunnille merkittävä identiteettipoliittinen tekijä. Ja samalla myös elinvoiman takaaja. Jos kunta ei tuota sote-palveluita eikä koulupalveluita, onko se enää kunta?
Koska vastaus edellä mainittuun kysymykseen on suhteellisen selvä, on helppo ymmärtää kuntien halua pitää kynsin ja hampain kiinni koulusta ennemmin kuin suunnata katseet yhteistyöhön.
Koulu on myös jokaiselle kunnalle tapa houkutella lapsiperheitä. Kun valot sammuvat koulusta, sammuvat ne helposti myös lapsiperheiden taloista, ja muuttokuormat lähtevät muualle.
Jos syntyvyys jatkuu nykytrendillä, on Suomessa vain yhdeksän vuoden kuluttua eli vuonna 2030 enää alle 40 kuntaa, joissa syntyvyys on kuolleisuutta korkeampi. Vuonna 2040 tällaisia kuntia on enää alle 20.
Etenkin keskusta on hehkuttanut, että korona tulee kääntämään muuttoliikkeen suunnan. Ainakaan vielä suurta muutosta ei ole näkynyt, enemmän puhetta kyllä. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Olli Lehtonen tiivisti Helsingin tietokeskuksen julkaisemassa Kvartti-lehdessä, että kaupungistuminen megatrendinä ei ole katoamassa.
– Isossa kuvassa maaseutukuntien mahdollinen muuttovoitto keskittyy niihin kuntiin, jotka jo muutenkin pärjäävät hyvin. Samoin kaupungeista menestyvimpiä tulevat olemaan ne, jotka jo nyt menestyvät, Lehtonen sanoi.
Muuttajat vievät rahat,
eivät menoja
Muuttoliikkeen pirullisin puoli on siinä, että muuttovoittoalueille lähtevät ovat yleensä hyvätuloisempia, koulutetumpia ja terveempiä kuin kuntaan jäävät asukkaat. ”Muuttajat vievät mennessään kunnallisverotulot ja valtionosuuksia, mutta yleensä vähemmässä määrin menoja. Kunnan menot jäävät entistä pienemmän maksajajoukon kustannettavaksi”, kirjoitettiin valtiovarainministeriön Kuntien tilannekuva -raportissa, joka julkaistiin vuosi sitten.
Sote-uudistuksen on tarkoitus auttaa tähän, mutta kaikkia ongelmia se ei poista. Samalla on hyvä huomata, että muuttovoittoalueilla väestönkasvu lisää investointitarpeita. Samalla suurimmissa kaupungeissa pitää vastata sisäisen eriytymisen haasteisiin. Tämän lisäksi maahanmuutto lisää palvelutarpeita etenkin pääkaupunkiseudulla.
Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Juha Myllymäki kommentoi Ylen haastattelussa tulevaisuuden kuntakenttää. Jos kehitys jatkuu tällaisena, on rakenteellisia uudistuksia pakko tehdä.
– Silloin pitää kysyä, kuka hoitaa syrjäisten alueiden keskeiset peruspalvelut. Meillä tulee olemaan erittäin heikkoja ja erittäin vahvoja kuntia, Myllymäki sanoi Ylelle.
Monet peruspalveluista on taattu perustuslaissa, joten jonkun pitää hoitaa ne. Myllymäki muotoili neljä mahdollisuutta: kunnat voivat muodostaa yhteistoiminta-alueita, liittyä yhteen tai sitten niiden tehtäviä siirretään joko keskuskunnille tai maakunnille.
uutiskirje 
