Koulujen kerhotoiminta on väärä säästökohde

Kuntapäättäjien on turvattava lapsille ja nuorille mahdollisuus kasvaa ja kehittyä aktiivisiksi ja hyvinvoiviksi kansalaisiksi.

Päättäjien on ymmärrettävä myönteisten vapaa-ajan harrastusten merkitys ja erityisesti kaikki lapset ja nuoret tasapuolisesti tavoittavan koulun kerhotoiminnan merkitys.

Nyt on aika pitää kiinni kuntien budjeteissa lapsille ja nuorille suunnatuista euroista ja jatkaa edelleen koulun kerhotoiminnan vakiinnuttamista osaksi lapsen ja nuoren elämää.

Opetushallituksen syksyllä 2008 myöntämän valtion erityisavustuksen kautta on tähän mennessä saatu liki 160 000 lasta mukaan koulun kerhotoimintaan. Koulun kerhotoiminta perustuu lakiin ja sille on myös määritelty tavoitteet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa.

Kansallisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan koulun kerhotoiminnalla on suora yhteys lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä kouluhyvinvointiin. Kerhotoiminta suojaa pahoinvoinnilta, ehkäisee syrjäytymistä ja tosiasiallisesti säästää kunnan taloudellisia voimavaroja.

Koulun kerhotoiminta on tavoitteista toimintaa, joka tukee lapsen ja nuoren tasapainoista fyysistä ja psyykkistä kasvua ja kehitystä. Kerhotoiminnan avulla vahvistetaan kodin ja koulun kasvatuskumppanuutta ja yhteistyötä.

Monipuolinen, maksuton kerhovalikoima myös antaa mahdollisuuden harrastamiseen niille lapsille, joilla ei siihen ole mahdollisuutta esim. perheen vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi.

Laadukkaasti ja pitkäjänteisesti toteutettuna kerhotoiminta tukee lasten ja nuorten osallisuutta niin yhteisöön kuin omaan elämäänsäkin. Se tukee lasten ja nuorten sosiaalisten taitojen kehittymistä, kasvattaa yhteisöllisyyteen ja mahdollistaa opetusryhmien ylittävien ystävyyssuhteiden synnyn.

Monipuolinen koulun kerhotoiminta antaa mahdollisuuden onnistumisen ja osaamisen kokemuksiin kaikille lapsille ja nuorille.

Koulun kerhotoiminnan yhteydet muihin lasten ja nuorten hyvinvointia kehittäviin toimenpiteisiin tulee ymmärtää kaikilla hallinnon tasoilla kansallisesta paikalliselle tasolle, eikä se voi olla säästökohde.

Tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessakin on päättäjien pystyttävä arvioimaan säästöpäätösten kokonaisvaikutukset ja arvioimaan, mitä kerrannaisvaikutuksia näillä on lasten ja nuorten elämään.