Esko Seppänen kirjoitti Viikkolehden kolumnissaan (17. 4.) hyvin tuosta 70-luvun journalismista. Sen ”punaisuus” tai muunvärisyys on tietenkin lukijan omassa päässä: mitä haluaa siinä kulloinkin nähdä ja mihin uskoa. Olen ihan samaa mieltä, että silloin kuitenkin kirjoitettiin oikeista asioista, eikä menty niin sanottua yleistä mielipidettä mukaillen, kuten näinä aikoina.
Minua ärsyttää Viikkolehdessä käsitellyt katumuskirjoitukset stallareista, stalinisteista. Itse en ollut varsinaisesti mukana heidän joukoissaan, joskin myös esiinnyin kaikkitietävänä ja heidän puolellaan. Mutta en minä sitä kadu. Se oli parempaa keskustelua, kuin väitellä näistä BB-ihmisistä tai Idolseista. Eiväthän nämä maailmaa rakenna mihinkään suuntaan. Pohjanoteeraus lienee se, että olisi pitänyt äänestää entisen naapurini, Timo T. A. Mikkosen perheohjelmasta (Pyydän anteeksi teiltä, jotka äänestitte).
Toinen juttu, joka harmittaa, on Kekkosen ajan kauhistelu. Kyllä minä pääsin hyvän elintason makuun Kekkosen aikana. Oma asunto, auto, etelänmatkat. Mitä tulee sananvapauteen, niin estottomasti päästelin suustani mitä vaan. Jos Kekkosen hovissa ja hänen ulkopolitiikassaan onkin ollut selittämisen tarvetta, niin ei sillä kaltaisteni, perin juurin tavallisten elämään suurta vaikutusta ollut.
Historiaa pitää tutkia ja myös kriittisesti. Ottakaamme oppia vaikka Heikki Ylikankaalta. Hänen teksteissään ei tehdä sankareita, eikä käsketä katumaan entisiä ajatuksia.
uutiskirje 
