Kesäteatteritoiminta käynnistyi Päijänteen rantamaisemissa Korpilahdella neljä vuosikymmentä sitten. Alkuvuosikymmeninä näyttämön ohjelmisto painottui monien muiden kesäteattereiden tapaan kepeää kansanhuumoria viljeleviin komedioihin sekä sotilasfarsseihin.
Korpilahden Teatterin pitkäaikainen puheenjohtaja Kari Lahtinen kertoo tulleensa mukaan näyttämön toimintaan vuonna 1980.
– Olin ensin mukana kansalaisopiston näytelmäpiirissä, josta Korpilahden Teatterin kantavana voimana alusta asti toiminut Mauno Rantanen houkutteli minut mukaan. Hän oli itse jäämässä pois ja ajatteli, että on helpompi vetäytyä, kun tuo jonkun tilalle.
Edellinen vuosikymmen oli ollut Korpilahden kesäteatterille kulta-aikaa.
– Näyttämöitä toimi siihen aikaan nykyistä vähemmän ja suosiota riitti. Mutta 80-luvulla kesäteatteritoiminta joutui kilpailemaan ihmisten huomiosta uudenlaisten aktiviteettien kanssa ja jotenkin se alkoi tuntua vanhanaikaiselta.
Muutos kohti kunnianhimoisempaa teatterin tekemistä tapahtui Korpilahdella nopeassa tahdissa.
– Vuonna 1985 näin Jyväskylän Huoneteatterissa Jussi Luukkosen ohjaaman Cabaret-musikaalin. Se oli veret seisauttava kokemus. Oivalsin, että teatteri voi tosiaan olla tällaistakin ja että sitä voi tehdä myös tällä tavalla.
Jussi Luukkonen tuli myös Korpilahdelle tekemään linjanmuutosta.
– Haluttiin enemmän ottaa riskiä. Porukkakin siinä vaihtui, kun vanhoja jäi pois ja uusia tuli tilalle. Ensimmäinen juttu, joka Luukkosen kanssa tehtiin, oli Runar ja Kyllikki. Toteutus oli huomattavasti verevämpi ja meininki toisenlainen kuin aikaisemmin.
Sateelta suojassa
piippurakennuksessa
Kylmän ja sateisen kesän 1987 jälkeen korpilahtelaiset heittivät hyvästit ulkoilmateatterille ja etsiytyivät katon alle. Ensin teatteri toimi aivan sataman äärellä vanhassa höyrysahan voimalarakennuksessa, kunnes vielä paremmat tilat löytyivät kivenheiton päästä, niin ikään vanhan sahan höyrygeneraattorihuoneesta, jota tuttavallisemmin on kutsuttu piippurakennukseksi.
Piipun viereen teatterille kunnostettiin vuosituhannen alussa tilat, joissa vanha historiallinen sahamiljöö yhdistyy nykyaikaiseen tekniikkaan. Lankkupenkin sijasta kesäteatteria voi katsella mukavasti pehmustetuissa istuimissa.
Maineensa Korpilahden Teatteri loi kunnianhimoisilla ohjelmavalinnoillaan ja taiteellisesti rohkeilla toteutuksillaan, joista vastasivat usein teatterikoulusta vasta valmistuneet tai valmistumassa olleet nuoret ohjaajat.
Varsinainen onnenpotku oli venäläissyntyisen ohjaajan Aleksander Anrian ”eksyminen” Jyväskylän seudulle. Nykyään Riihimäen Teatterin johtajana toimiva Anria on ohjannut Korpilahdella tusinan verran esityksiä.
– Tämä on siitä hankala laji, että vanhalla maineella ei pitkälle päästä. Joka vuosi pitää se paikka tienata uudelleen. Sasha on pitänyt meidän tasosta huolen. Sashalle ei kelpaa mikä tahansa, Kari Lahtinen kehuu suosikkiohjaajaa.
Tänä kesänä Anria ohjaa Korpilahdella Mika Waltarin huvinäytelmän Myöhästynyt hääyö, joka saa ensi-iltansa heinäkuun 11. päivän iltana.
– Se on suomalainen klassikko, iätön ja kuolematon komedia, älyttömän hauska teksti, Anria luonnehtii näytelmää.
Monilla näyttämöillä ohjannut Anria kehuu Korpilahden Teatteria sitoutuneeksi, omanlaista teatteria tekeväksi ryhmäksi, joka ei tingi tasosta eikä kalastele yleisön suosiota helpolla tavalla.
– Täällä pidetään oma linja ja uskalletaan ottaa riskiäkin. Täällä tehdään teatterikasvatusta ja mietitään vähän pitemmällä perspektiivillä, mihin mennään.
Juhlakesän toinen näytelmä on koko perheelle suunnattu Road Dahlin Kekseliäs kettu, jonka ohjaa Minna Tuomainen.
Täytyy tykätä
esiintymisestä
Näytelmän rooleissa nähdään Kari Lahtisen lisäksi Katja Oksanen, Jenni Ahonen ja Aki Roponen. Muutenkin Teatteri pyörii aika pienellä porukalla. Varsinaisia aktiiveja on vain kymmenkunta ja saman verran muita harrastajia. Oksanen ja Ahonen ovat kaupungin vapaa-aikaohjaajaksi siirtyneen Arja Antikaisen ilmaisutaidon kurssien kasvatteja.
Mikä saa jotkut vuodesta toiseen sitomaan itsensä kesäksi teatterin tekemiseen.
– Joka vuosi viimeistään loppukesästä päätän, että ensi kesänä en varmaan ole mukana, vaan harrastan jotain omia juttujani. Sitten sitä taas huomaa istuvansa täällä kaiken iltaa, Katja Oksanen tuumaa.
Jenni Ahosta ei näytteleminen kiinnostanut yhtään, kun kaveri houkutteli mukaan ilmaisutaidon ryhmään. Siitä kipinä syttyi. Kari Lahtinen arvelee, että täytyy tykätä esiintymisestä. Palkinto tulee siitä kun myös yleisö tykkää.
Teatteriopiston kautta Korpilahdelle tiensä löytänyt tamperelainen Roponen sanoo vielä yhden hyvän syyn harrastukseen:
– Täällä on mahdollista tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Tämä on erinomainen tapa löytää uusia ystäviä.
Työkseen teatteria johtavalle Anrialle teatteri on elämäntapa. Sen vuoksi hän ohjaa kesällä Korpilahden lisäksi myös Jyväskylän Ainolan Kesäteatterissa.
– Toiset ajavat koko kesän prätkällä tai purjehtivat. Minulle olisi enemmän työtä olla purjeveneessä, kuin ohjata teatterissa.
uutiskirje 