Sukutausta ja vanhempien ammatit määräävät lasten tulevaisuutta enemmän kuin peruskoulun luokkaeroja tasaava vaikutus. Menneisyys saattaa vaikuttaa myös voivottelun kohteena olevaan alhaiseen äänestysprosenttiin eri vaaleissa.
Kirjattomat ja karjattomat, renkien ja piikojen jälkeläiset eivät ole koskaan kuuluneet oikein mihinkään. Heillä ei ole myöskään elämisensä tukena pitkiä sukupuita, perinteitä tai kuuluisia merkkihenkilöitä. Vain presidentin valinta herättää mäkitupalaisten jälkeläiset horroksesta valitsemaan uutta pehtoria. Tämä lienee kaikua kaipuusta vanhaan isäntävaltaan ja tunne siitä, että pääsee valitsemaan patruunaa, innoittaa rahvasta.
Sen sijaan ”tavalliset” vaalit koetaan eliitin projektiksi, johon osallistuminen on sotkeutumista ”ei minulle kuuluviin” -asioihin, joihin väliaikaisuuteen totutetuilta on oikeastaan kohtuutonta vaatiakaan panosta. Samasta syystä hyväosaiset menneisyyden omistajat kokevat osallistumisen kansalaisvelvollisuudekseen, koska maa on aina ollut heidän.
Historiaa ei tietenkään voi muuttaa eikä sukupuuta luoda tyhjästä, joten siinä mielessä vasemmistolla on viestinsä kirkastamisessa lähes ylivoimainen tehtävä.
Käynnissä oleva taantuma saattaa omalta osaltaan lisätä paluuta vanhaan luokkayhteiskuntaan, jonka rakenteiden pohjavirta on siis ollut koko ajan olemassa. Keskustelu koulutuksen maksuttomuudesta voidaan kuorruttaa välttämättömillä säästösyillä. Eri oppilaitosten luokittelua vuohiin ja lampaisiin voi perustella terveen kilpailun tuomalla hyvällä. Mutta kun nämä kaksi asiaa yhdistetään, niin seurauksena on eliitin oppilaitokset, jonne suvuton voi päästä ainoastaan nöyrän stipendillä ja olemalla huippulahjakas.
Uuden ajan paimentolaisia, globalisaation nomadeja eli siirtotyöläisiä, tarvitaan tuotantokoneiston rattaiden pyörittäjiksi. Heitä on turha ylikouluttaa hintavissa yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissa. Tayloristinen työn ositus mahdollistaa uuden työntekijän sisäänajon melko pienin kustannuksin.
EU:n yläluokkainen tavoite on olla maailman kilpailukykyisin osaamiseen perustuva talous vuonna 2010. Selvää lienee, ettei tämä tavoite koske rahvasta, joka on tässä prosessissa ainoastaan muuttuva kustannuserä, ja jonka kurissa pitämiseen tarvitaan tulevaisuudessa entistä tehokkaampia ja kattavampia valvontakeinoja. Lex Nokia on pieni puro tässä virrassa.
Onko kirjattomien ja karjattomien tyytyminen ennalta määrättyyn kohtaloonsa?
Ei välttämättä, mutta me tarvitsemme oikean poliittisen kodin, jonka avulla vaikuttaminen tuntuu omalta asialta. Tämä edellyttää, että meiltä varastettu historia palautetaan oikeille omistajilleen ja että ihmisille, jotka omat tämän maan työllään tosiasiassa luoneet, annetaan heille kuuluva arvo.
Suomessa on näennäiskeskiluokkaan muodostunut poliittinen tyhjiö, joka ei suostu syömään ei-liikkeen kädestä, eikä se halua tulla nimetyksi köyhälistöön kuuluvaksi. Sen pahin ongelma ei ole ollut, ainakaan tähän asti, maapallon tila vaan se, että lähteekö oma ruohonleikkuri talven jälkeen käymään.
Vaalitappion jälkimainingeissa ajelehtivan uuden vasemmiston pitää ammentaa tästä itselleen lisää kölivettä tai tämän tyhjiön täyttää jokin muu voima.
uutiskirje 
