Kuntavaalit ja aluevaalit ovat nyt ohi ja lopputulos tulee varmasti puhututtamaan pitkään. Tiivistetysti voisi sanoa, että vasemmisto voitti vaalit. Suurin syy tähän on katastrofaalisen huono hallituspolitiikka. Kansalaiset rankaisivat tästä erityisesti perussuomalaisia.
Perussuomalaisten tulostakin voidaan kuvailla katastrofaaliseksi. Puolue menetti kannatustaan merkittävästi kunta- ja aluevaaleissa. Riikka Purra ja muut perussuomalaisten kansanedustajat tosin korostivat, että tulos oli odotettu, ja löysivät vaalitappioon syyksi laiskat äänestäjät, jotka vaivautuvat äänestämään vain eduskuntavaaleissa.
Omista epäonnistumisista ei puhuttu. Henkilökohtaisesti uskon, että syy perussuomalaisten vaalitappioon oli näissä kolmessa asiassa: viestinnässä, virheellisessä ideologisessa tulkinnassa ja puheenjohtajassa.
Kyse ei ole siitä kliseisestä väitteestä, jonka mukaan viestintä ei olisi tavoittanut äänestäjiä. Kyse on viestinnästä, jota perussuomalaiset suuntasivat omille äänestäjilleen ennen vaaleja. Joku voisi kysyä, kuinka puolue saattoi epäonnistua viestinnässä, vaikka se oli aiemmissa vaaleissa tehokasta. Vastaukseni on X.
Twitter, nykyinen X, on ollut pitkään Suomen poliittisen keskustelun keskiössä. Vaikka alusta ei koskaan saavuttanut suurta kansansuosiota, oli poliitikkojen, toimittajien, tutkijoiden ja politiikan seuraajien lähes pakko käyttää sitä. Twitter oli aiemmin arvoliberaalien kupla, mutta Elon Muskin ostettua sen siitä tuli laitaoikeistolainen kaikukammio, kun monet arvoliberaalit poistuivat alustalta.
Tämä muutos lisäsi laitaoikeistolaisen viestinnän näkyvyyttä. Laitaoikeistolaiset, joista suuri osa on perussuomalaisten jäseniä ja aktiiveja, alkoivat aktiivisesti tukea toistensa julkaisuja, mikä johti siihen, että jokainen twiitti sai helposti tuhansia tykkäyksiä.
Jostain syystä perussuomalaisten viestintä ja poliitikot eivät ymmärtäneet tätä dynamiikkaa, vaan alkoivat uskoa, että nämä tykkäykset heijastavat laajaa kansan mielipidettä. Tämä harhaluulo johti siihen, että kuntavaaliohjelmaan sisällytettiin naurettavia mainintoja esimerkiksi ”pervoilusta”.
Toinen merkittävä ja kontroversiaali kysymys koskee perussuomalaisten äänestäjien ideologisten profiilien tulkintaa. Tätä virheellistä tulkintaa eivät tehneet vain puolueen kansanedustajat, vaan siihen syyllistyivät myös toimittajat ja jotkut tutkijat. Virheellinen arviointi johti siihen, että puolueen eliitin käsitys kannattajakunnasta hämärtyi, eivätkä oletukset vastanneet todellisuutta.
Virhe perustuu tutkimuksiin ja kyselyihin, joissa perussuomalaisten kannattajat ilmoittivat olevansa valmiita leikkaamaan erityisesti julkisesta sektorista ja alentamaan veroja. Joissakin kyselyissä he vaikuttivat näiden perusteella jopa radikaalimpi kuin kokoomuslaiset. Tämän perusteella sekä media että perussuomalaiset itse uskoivat virheellisesti, että puolueen kannattajat tukevat hallituksen leikkauksia.
Miksi tämä johtopäätös on väärä? Vaikka perussuomalaisten kannattajat yleisesti ottaen kannattavat leikkauksia ja veronalennuksia, kohteet eivät olleet mieluisia. Kun perussuomalaisilta kysytään, mitä julkisella sektorilla tulisi karsia, vastauksena on useimmiten ”turha byrokratia”. Kun heiltä kysytään, mistä tulisi säästää, vastauksena ovat useimmiten maahanmuutto, Yleja ilmastotoimet.
Tämä ristiriita johti siihen, että puoluejohto uskoi linjauksensa, jossa leikataan köyhiltä ja säästetään vanhuspalveluista, olevan laajemminkin suosittuja kansan keskuudessa. Todellisuudessa tämänkaltaista politiikkaa arvostavat ensisijaisesti kokoomuslaiset.
Kolmas ja ehkä merkittävin tekijä, joka johti historialliseen vaalitappioon, on puheenjohtaja Purra. Hän ei ole sopiva puheenjohtaja populistiselle puolueelle tällä hetkellä, koska esiintyy ja puhuu kuin hän olisi syntynyt ja elänyt koko elämänsä valtiovarainministeriössä.
Toimittajat kuvaavat häntä puhumassa ”inhorealistisesti”. Voin yhtyä tähän lisäten, että realismi tässä tapauksessa tarkoittaa valtiovarainministeriön realismia, jossa oikeistolainen talouspolitiikka esitetään ainoana vaihtoehtona. Purra ja perussuomalaiset saavuttivat hyvän vaalituloksen viime eduskuntavaaleissa olemalla populisteja – asettamalla eliitin ja kansan vastakkain – sekä lupaamalla, että heidän johdollaan lähes kaikki muuttuisi halvemmaksi, maahanmuuttajat lähtisivät Suomesta ja perussuomalaisten poliittiset vastustajat kärsisivät.
Nyt, kun hallituskaudesta on kulunut jo lähes puolet, maahanmuuttajat ovat edelleen läsnä ja heitä saapuu suuria määriä Suomeen. Työttömyys on noussut samalla kun veroja on korotettu. Yleltä, joka perussuomalaisille edustaa itse paholaista, on leikattu budjettia, mutta leikkaus ei selvästikään ole ollut monen mielestä riittävän suuri.
Mitä sitten tapahtuu tästä eteenpäin? On selvää, että perussuomalaisten kansanedustajat tulevat tuntemaan painetta, sillä seuraaviin vaaleihin on vain muutama vuosi, ja monen ura voi olla vaakalaudalla. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, että useat kansanedustajat pyrkivät nostamaan profiiliaan, mikä käytännössä tulee johtamaan lisääntyneeseen rasismiin ja vihapuheeseen vähemmistöjä kohtaan.
Puoluejohto todennäköisesti päätyy samaan johtopäätökseen ja asettuu neuvotteluissa hankalaksi erityisesti maahanmuuttoon ja ilmastonmuutokseen liittyvissä kysymyksissä. Tämä ei kuitenkaan poista niitä suuria ongelmia, joista olen tässä tekstissä kirjoittanut, enkä usko, että puolue pystyy muuttumaan Purran johdolla.
Jotkut asiantuntijat ovat esittäneet, että perussuomalaiset menestyvät eduskuntavaaleissa, kuten heillä on ollut tapana. Kyseenalaistan väitteen. Perussuomalaiset ovat tähän mennessä osallistuneet eduskuntavaaleihin oppositiosta käsin, mikä on populistiselle puolueelle merkittävä etu. Jos perussuomalaiset pysyvät hallituksessa kauden loppuun saakka ja Purra jatkaa nykyistä kamreeri-johtamistyyliään, vaalitappio on mielestäni väistämätön seuraus.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja valtiotieteiden maisteri.
lehti 