Tehtäväni on antaa ääni unohdetuille

Einar Mar Gudmundsson kirjoitti köyhyydestä:

Einar Mar Gudmundsson on yksi Islannin suosituimmista ja käännetyimmistä nykykirjailijoista. Hänen romaanejaan on julkaistu yhteensä 25 kielellä. Like-kustantamo julkaisi juuri Gudmundssonin neljännen suomennetun romaanin Maanpäällisiä Unelmia. Aikaisemmin Gudmundssonilta on suomennettu teokset Jalanjäljet taivaalla (-99), Pyöreän portaikon ritarit (-96) sekä Kaikkeuden enkelit (-95).

 Maanpäällisiä unelmia on itsenäinen jatko-osa romaanille Jalanjäljet taivaalla. Kirjoissa esiintyy samoja henkilöitä, joskin tällä kertaa Gudmundsson on keskittynyt kuvaamaan Olafur ja Gudny Haraldssonin lasten elämää. Edellisessä romaanissa Haraldssonin perheen pään runsas juominen aiheutti perheelle ongelmia ja lopulta kahdeksan poikaa ja kaksi tytärtä joutuivat kasvattilapsiksi sijaisperheisiin.

 Maanpäällisiä unelmia kuvaa elämää 1930-luvun Islannissa. Elämä on köyhää ja tuberkuloosi verottaa väkeä. Kurjuuden keskellä on aistittavissa kuitenkin pilkahdus paremmasta huomisesta.

 – Vaikeuksista huolimatta jokaisessa asiassa on jotain positiivista ja parempaa. Sen haluan välittää kirjoissanikin.  Gudmundssonin mukaan Maanpäällisiä unelmia on islantilainen sukutarina.

 – Tämä oli tarina, joka piti ja jonka halusin kertoa eteenpäin. Tehtäväni on antaa ääni vähäosaisille ja unohdetuille.

 Romaanissa kerrotaan Gudmundssonin omasta suvusta, joskaan kirja ei mene täysin yksi yhteen totuuden kanssa. Kaikki kirjan henkilöt ovat kuitenkin todellisia.

 Gudmundssonin mukaan islantilaiset rakastavat sitä, että heistä kirjoitetaan.

 – Kirjojani lukiessa ihmiset yrittävät arvailla, kuka tarinassa esiintyvä henkilö todellisuudessa on, Gudmundsson hymyilee.

Loistavia tarinankertojia

Useita kertoja Suomessa vieraillut Gudmundsson löytää islantilaisista ja suomalaisista välittömästi samoja piirteitä.

 – Molemmat ovat hyviä tarinankertojia. Lisäksi molemmilla kansoilla on kieli, joka eroaa muista skandinaavisista kielistä. Kun koolla on ihmisiä kaikista Pohjoismaista, menevät suomalaiset ja islantilaiset aina samaan nurkkaan puhumaan, Gudmundsson selittää.

 Sekä islantilaisiin että suomalaisiin yhdistetään tietty melankolisuus, mutta Gudmundssonin mukaan molemmilta kansoilta löytyy myös huumorintajua, jota elämässä tarvitaan.

 – Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on surullinen elokuva, mutta on siinä myös mustaa huumoria. Kirjani ovat myös surullisia, mutta samaan aikaan onnellisia, kirjailija jatkaa.

 Gudmundsson sai yhden parhaimmista palautteistaan vieraillessaan Turkissa.

 – Minulta kysyttiin, että tekeekö hyvinvointisysteemi todellakin noin pahaa ihmisille. Vaikka elätte hyvinvointivaltiossa, on ihmisillä mielisairautta ja huono olla, Gudmundsson muistelee.

 Gudmundssonin mukaan sama kysymys esitettiin hänelle myös Kiinassa.

 – Se on vaikea kysymys. En halua syyttää hyvinvointisysteemiä. Mutta missä tahansa asuukin, on siellä aina ihmisiä, jotka elävät yhteiskunnan ulkopuolella.

 – Esimerkiksi sosiaalidemokraatit Pohjoismaissa sanovat, että katsokaa miten olemme auttaneet köyhiä ihmisiä. Olemme rakentaneet heille isoja taloja. Kukaan heistä ei kuitenkaan näe niiden talojen sisäpuolelle. Tarinankertoja sen sijaan menee sisälle, hän ei katso pelkkää pintaa, Gudmundsson selittää.

Kulttuurissa ei luokkajakoa

Islantilainen kirjallisuus on ollut maailmalla suosittua jo useiden vuosien ajan, eikä suosio ole vähenemässä. Gudmundssonin mukaan Islannissa on tällä hetkellä 30 ammattikirjailijaa.

 – 30 vuotta sitten tilanne oli toinen, silloin meillä oli vain Halldor Laxness.

 Islantilaisten tarinankertomis- ja kirjoittamishalukkuudesta kertoo Gudmundssonin mukaan myös se, että vaikka Espanjan sisällissodassa taisteli vain kolme islantilaista, on siitä kirjoitettu kirja.

 – Tanskalaisia tuossa sodassa oli 300, mutta eivät he ole kirjoittaneet aiheesta, kirjailija vertaa.

 Gudmunssonin mukaan on hyvä, ettei Islannin kulttuurielämässä ole vallalla minkäänlaista luokkajakoa.

 – Kirjojani lukevat kaikki. Oppilaat kouluissa, poliisit, bussinkuljettajat, professorit, kaikki. Se on rikkaus. Siinä mielessä hyvinvointiyhteiskunta ei ole ollenkaan huono asia.

Joka päivä on työskenneltävä

Maanpäällisiä unelmia valmistui vuonna 2000. Sen jälkeen mies on ehtinyt kirjoittaa romaanin ja novelleja. Tällä hetkellä Gudmundsson viimeistelee lokakuussa julkaistavaa romaaniaan.

 – Joku voisi sanoa, että olen tuottelias kaveri, hän naurahtaa.

 Tuotteliaisuuden salaisuus on kirjailijan mukaan yksinkertainen.

 – Kirjoitan koko ajan. Joka päivä, paitsi silloin kun matkustan esittelemässä kirjaani. Toisaalta sekin on työtä, Gudmundsson miettii.

 – Herättyäni menen uimahalliin uimaan. Kun tulen kotiin, alan kirjoittaa. Olen vaihtanut autotallini työhuoneeksi. Otan kirjoittamisen työnä. Niin yksinkertaista se on, Einar Mar Gudmundsson vakuuttaa.