Pappa kertoo sadun

Kansanedustaja kirjoitti jo toisen lastenkirjan

Nyt jo 12-vuotias Jussi tuli 5-vuotiaana mummolaan ja oli tottunut iltasatuun. Mummolassa ei kuitenkaan ollut sillä haavaa satukirjaa.

 – No keksi sille jotain, sanoi Leena Tennilä, Esko-Juhanin vaimo. Ja Esko-Juhani Tennilä keksi. Poika nukahti.

 Seuraavaksi illaksi oli varattu satukirja, mutta Jussi halusi kuulla edellisillan tarinan uudelleen. Pappa kertoi.

 – Ei se noin mennyt, Jussi huomautti.

 – No kirjoita ne ylös, että muistat, sanoi vaimo.

 Tarinoita syntyi lisää ja Tennilä kirjoitti ylös, kun tiesi, että lapsi ei hyväksy, jos tarina muuttuu. Tarinoista alkoi koostua kokonaisuus, jonka hän sitten vei kustantajalle katsottavaksi.

 – Ottivat sen. Ei se ollut läheskään valmis, mutta sain lastenkirjaekspertiltä hyvä neuvoja, Tennilä sanoo viitaten kustannustoimittaja Arja Kanervaan.

 Ensimmäinen kirja oli Ellu eläintenkesyttäjä, tarina reippaasta pikkutytöstä, ennakkoluuloista ja erilaisuudesta, jota edusti kolmijalkainen ketunpoika.

 Niin kansanedustaja, poliittinen kirjoittaja, runoilija ja entinen toimittaja huomasi olevansa myös lastenkirjailija. Ellu-kirja julkaistiin vuonna 1998.

Kieli pohjoisen

naiselta

 Tennilä kirjoittaa helponoloisesti ja hauskasti elävää kieltä, loruilee välillä. Hän asettuu lapsen maailmaan, mutta kuvaa myös isovanhempia hienovaraisella huumorilla.

 – Ei mikään tule helposti. Tämänkin kanssa tein töitä kesäloman ja pitkälle syksyyn, hän sanoo tämän kevään kirjastaan Ellu pelastaa (Lasten Keskus, kuvitus Tiina Törö).

 Tennilä sanoo, että hänen kielensä on pohjoisen naisen opettamaa kieltä.

 – Saarikoskikin aikanaan sanoi, että kielen saa äidiltä. Minulla se on vähän pölpöttävää, sanoja tulee.

 Hän on tyytyväinen siihen, että tajusi nyt jo 28-vuotisen kansanedustajanuransa alussa, että pitää olla muutakin sisältöä elämässä kuin eduskuntatyö.

 – Tämä on kova talo, jossa voi olla aamukahdeksasta iltakymmeneen, syödä, lukea lehdet, kuntoilla, hoitaa pankkiasiat.

 – Onneksi tajusin ajoissa, että pitää tehdä muutakin, muuten urautuu. Sitä yritän estää lastenkirjoja kirjoittamallakin.

Nyt on aikaa

lapsille

Tennilä meni Kekkosen luvalla naimisiin Leenan kanssa 17-vuotiaan. Ensimmäinen lapsi syntyi hänen ollessaan 18. Lasten ollessa pieniä piti olla toimittajana ja pian kansanedustajana.

 – Omat lapset vähän hujahti, hän sanoo. Lapsia on kaksi, Arto ja Tiina. Artolla on neljä lasta: Jussi, 9-vuotiaat kaksospojat Antti ja Valtteri sekä viisivuotias Veera. – Koko suvun pomo, Tennilä kuvailee kuopusta.– Korviin jäi keskustelu, kun Veera halusi jotain ja veli sanoi, että et saa. Veera siihen, että jos et anna niin huudan. Toiset veljet heti pyytämään, että anna se sille.

 Haastatteluviikolla Tennilä oli viettänyt kaksi iltaa lapsenlastensa kanssa.

 – Näille olen ihan tarkoituksella varannut aikaa. Yhtäkkiä sitä vaan löytyy. Asiaa tietysti helpottaa se, että he asuvat Helsingissä.

 – Kaikkea tehdään, pelataan jalkapalloa ja luetaan. Ei kaveruus muuten synny, ei se riitä, että pyytää polvelle istumaan, Tennilä toteaa.

 Kirjassa pappa kiipeää korkeaan honkaan Ellun kanssa. Miten kiipeäminen sujuisi Tennilältä?

 – Kyllä, jos olisi pakko.

 Lapset viettävät kesäisin ja talvellakin pari viikkoa mummolassa Rovaniemellä tai mökillä Kemissä ilman vanhempiaan.

 Kesällä mökillä pojat sanoivat kolmelta yöllä, että mennään uimaan. Pappa siihen, että menkää vaan, lämmitän saunan uudelleen.

 – Leena sitä kommentoi, että onpa pappa eri mies kuin isä. Isä olisi huutanut, että ettekö jumalauta ole vielä nukkumassa.

 Asenteet ovat muuttuneet. Isovanhempana ymmärtää asioiden järjestyvän ja aikaa olevan. Aamulla ehtii nukkua.

 – Sama oli minun äitini kohdalla. Kun Tiina viisivuotiaana oli menossa mummon luokse, käskin olla kiltti. Tyttö huomautti, että ei siellä tarvitse olla kiltti.

Lapsen ehdottomuus

kiehtoo

 Tennilä toteaa, että hänen on turvallista kirjoittaa lapsille, kun on omasta takaa kova ja kriittinen yleisö.

 – Lapsista näkee heti, jos jokin tekstissä mättää.

 Hän sanoo, että lastenkirja on hänestä kiinnostava juttu, oma lajinsa. Häntä viehättää lapsi lukijana.

 – Lapsen logiikka kiehtoo minua, koska se on erilainen kuin aikuisen, hän sanoo. – Lapsissa on ehdottomuutta, ei semmoista aikuismaista monimutkaista ajattelua, että ei tässä voi mitään.

 Tuoreen kirjan teema onkin ehdottomuus. Siinä Ellu pelastaa kaikennäköistä: ahvenen katiskasta, kissan puusta. Ja kun moottorisahamies uhkaa puuvaaria, lähtee Ellu eläinystävineen liikkeelle.

 – Kirjan pappa on vanha radikaali, soutanut Ounasjoet ja tapellut Vuotokset, mutta selittää, että ei me mitään voida, vaikkei se mukavaa ole. Mutta lapsi ei sitä hyväksy, Tennilä selostaa ja myöntää, että kirjan papassa on aineksia hänestä itsestään. Ja Ellussa aineksia lapsenlapsista, varsinkin Jussista.

Tennilä

agitoi lapsia

 Lopussa puu jää pystyyn.

 – Olisihan se ollut kauheeta, jos se olisi kaadettu. En olisi sellaista voinut kirjoittaa, itku olisi tullut, Tennilä pohtii. Hän myöntää harjoittavansa agitointia. Hän uskoo, että ihminen voi vaikuttaa ja haluaa tätä viestiä kertoa lapsillekin. Kansanliike vaikuttaa.

 – Miten täällä muuten olisi toisenlaiset olot kuin 1860, kun Marx kirjoitti Pääoman, hän kysyy. – Ja 30 vuotta sitten kukaan ei puhunut ekologiasta. Tarvittiin vihreää liikettä herättelemään.

 – Tai kuka olisi uskonut Vuotoksen rakentamisen vastustajien voittoon? Semmoisella reppanajoukolla pantiin hanttiin suuryhtiöille 30 vuotta.

 – Aikuisten periksiantamisen asenne mua ottaa hermoon. Tässäkin talossa homma loppuu alkuunsa, jos ei voi vaikuttaa, hän jatkaa eduskunnan kuppilassa.

 Tuoreena esimerkkinä Tennilä mainitsee pari tuhatta opiskelijaa, jotka keväällä osoittivat mieltään eduskunnan edessä Sailaksen paperia vastaan. Siinä ajettiin opintotuesta luopumista ja palaamista lainarahoitteiseen opiskeluun. Tennilän mielestä eduskunnassa ollaan vaikuttamiselle alttiimpia kuin kansa uskoo.

 – Kaikki puolueet totesivat opiskelijoille, että hullu esitys. Tuskin olisivat todenneet, jos opiskelijat eivät olisi tulleet tänne.

Puut osaavat

puhua

 Tennilästä monien lastenkirjojen vika on siinä, että ne ovat liian aikuismaisia.

 – Meillä Jussi sanookin, että pappa on porukasta kaikkein lapsellisin, hän tokaisee.

 Ellun eläinystävät osaavat puhua, samoin puut. Osaavatko eläimet oikeasti puhua?

 – Osaavat ne, jos osaa kuunnella. Ja lapset osaavat, hehän saavat nuketkin puhumaan. Leikkivä lapsi juttelee nukelle ja varmasti kuulee vastauksen, Tennilä uskoo. – Eläinkin tulee hyvin lähelle, jos sitä kohtelee hyvin. Ja puut puhuvat, mutta aikuiset ovat menettäneet kuuntelemisen taidon.

 Ellu-kirjoissa papukaija Eetu kommentoi maailman menoa lorunpätkillä.

 – Ei loru synny sormia napsauttaen. Lorut ovat kirjoittamisessa vaikeinta, mutta myös mukavinta, kirjailija sanoo. – On kova homma saada loru aikaiseksi, aina siinä joku vippaa. Jos se on muuten hyvä, se ei sovi tarinaan. Loruissa on oltava tosissaan.

 Tennilä on juossut lenkillä lorunpätkä mielessä pyörien.

 – Voi alkaa rasittaa, kun päässä soi, että maata raapi rapakaari vaarille fanfaari.