Perustuslakimme mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle. Massiivisella, miljoonien eurojen vaalirahakorruptiolla muutamat konkurssirikolliset saivat masinoitua maahan mieleisensä eduskunnan ja hallituksen.
Nykyhallitus on toiminut koko vallassaoloaikansa optioherroja, epämääräisiä ”yritysjohtajia” ja kiinteistökeinottelijoita suosien sekä entistä hyvinvointiyhteiskuntaa ripeästi purkaen. On ironista kuulla hallituksen taholta puheita lähimmäisenrakkaudesta.
Vanhuksia ei hoideta, terveyspalvelut ovat enää pelkkä vitsi ja mielenterveyspotilaat on passitettu itsehoitoon. Ennen rahat riittivät helposti kaikkeen edellä mainittuun.
Nyt poliitikot, johtavat virkamiehet, firmojen johtajat jopa konkurssiyrityksiä myöten jakelevat rahaa ja muita palkintoja itselleen ja toinen toisilleen liliuksenmitalla. Kansa ei ole tällaista menoa halunnut, eikä halua.
Siihen aikaan, kun presidentillä oli vielä valtaoikeuksia, hän olisi hajottanut tällaisen eduskunnan ja määrännyt uudet vaalit. Eduskunta eli nämä samat vaalirahapuliveivarit ovat vieneet presidentin valtaoikeudet ja istuvat vallassa rötöstelyistään huolimatta ja vastoin kansan tahtoa.
Hallitukselle ja eduskunnalle kenkää.